Kolme sukupolvea, kolme suurta käännettä – ja salaisuus, joka muuttaa kaiken.
Cat McAllister on tottunut sopeutumaan kaikkeen, mitä elämä tuo eteen. Kun varhain Alzheimeriin sairastunut äiti muuttaa Catin ja hänen 16-vuotiaan tyttärensä Rubyn luokse, Cat saa tietää äitinsä menneisyydestä jotain mullistavaa. Samaan aikaan Rubyn täytyy tehdä elämänsä isoin päätös, joka vaikuttaa koko perheen tulevaisuuteen.
Äitinsä tytär on koskettava ja elämänmyönteinen romaani äideistä ja tyttäristä, oman identiteetin löytämisestä ja rakkaudesta – sekä pienistä osasista, jotka tekevät meistä kokonaisia.
Mikä on arvokkain lahja, jonka äitisi voi sinulle antaa? Hänen oma kiehtova tarinansa.
Tämä innostava täytettävä kirja on lahja, joka auttaa syventämään suhdetta rakkaimpien kesken. Anna kirja äidillesi ja pyydä häntä kertomaan elämäntarinansa kirjan kysymysten avulla. Täytettyään kirjan hän voi palauttaa sen sinulle.
Elma van Vliet sai kirjaidean äitinsä sairastuttua. Hän tajusi, että ei ollut tullut kysyneeksi äidiltään tämän menneisyydestä, elämästä ja unelmista. Kerro minulle -sarjasta on sittemmin kasvanut täytettävien kirjojen ykkösbrändi Euroopassa. Jo yli kolme miljoonaa ihmistä on jakanut elämäntarinansa kirjojen kautta läheisilleen. ”Tehtäväni on auttaa ihmisiä vahvistamaan yhteyttä rakkaimpiinsa ja muistamaan, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.”
Liity uutiskirjeen tilaajaksi, jolloin saat heti tiedon uutuuksista ja tarjouksista!
Villakeiju.fi verkkokauppa tarjoaa monipuolisen valikoiman tuotteita askarteluun, käsitöihin ja toimistoon. Valikoimaamme kuuluvat askartelu- ja käsityötarvikkeet, kortit ja lahjat, kirjat, lelut ja pelit sekä taide- ja toimistotarvikkeet.
Tämä sivusto käyttää evästeitä asiakaskokemuksen parantamiseen. Alta voit valita suostumuksesi. Katso tarkemmat tiedot alta tietosuojaselosteesta.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Nämä ovat sivuston toiminnalle välttämättömiä evästeitä, joiden käyttöä ei voi kieltää. Hyväksyt näiden evästeiden käytön selaamalla sivustoamme.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Hyväksymällä kaikki evästeet tai Tilastot, annat suostumuksen Google Analytics (GA4) käyttöön.
Markkinointi
Nämä ovat kolmannen osapuolen evästeitä, kuten esimerkiksi Facebookia varten.