koulukiusaaminen

Näytetään ainoa tulos

  • Miksi emme auttaneet? Tamminen, Tuomo

    Miksi emme auttaneet? Tamminen, Tuomo

    31,90 €

    Miksi emme auttaneet? kartoittaa ensimmäistä kertaa koulukiusaamisen ja siihen puuttumisen historian Suomessa

    Kiusaaminen esitetään usein nykypäivän ilmiönä, vaikka sitä on ollut suomalaisissa kouluissa aina. Koulukiusaamisen sijaan puhuttiin kuitenkin esimerkiksi toverisorrosta, mobbaamisesta tai sakinhivutuksesta – tai tavallisemmin oltiin kokonaan puhumatta.

    Miksi emme auttaneet? kartoittaa ensimmäistä kertaa koulukiusaamisen ja siihen puuttumisen historian Suomessa. Se osoittaa, että ulossulkeminen ja väkivalta ovat toistuneet koulumaailmassa vuosikymmenestä toiseen. Asenteiden muutosta jäljittävä teos pohtii samalla, miksi tähän syvästi haavoittavaan ilmiöön tartuttiin kuitenkin kunnolla vasta 1990-luvulla. Millaisia edistysaskelia kiusaamisen vastaisessa työssä on sittemmin otettu?

    Kiusaaminen ei ole vain yksilöiden ongelma tai asia, joka rajoittuisi lasten maailmaan. Aikuiset ovat aina olleet suuressa roolissa kiusaamisen estäjinä, mahdollistajina tai jopa käynnistäjinä. Jos haluamme kitkeä kiusaamisen kouluista, on katse käännettävä koko yhteiskunnan arvoihin ja pelisääntöihin.

UUTISKIRJEEN TILAUSLOMAKE

Liity uutiskirjeen tilaajaksi, jolloin saat heti tiedon uutuuksista ja tarjouksista!

Villakeiju.fi verkkokauppa tarjoaa monipuolisen valikoiman tuotteita askarteluun, käsitöihin ja toimistoon. Valikoimaamme kuuluvat askartelu- ja käsityötarvikkeet, kortit ja lahjat, kirjat, lelut ja pelit sekä taide- ja toimistotarvikkeet.

Turvalliset maksutavat
Luotettavat toimitustavat

Copyright © 2024 Villakeiju | Verkkokaupan toteutus: Mainostoimisto Sitrusmedia Oy