Tiesitkö, että nuotion voi sytyttää hätätilanteessa vaikka käsidesillä, eväskekseillä tai perunalastuilla? Jos huomaat olevasi vähän eksyksissä, saatat päästä aika nopeasti takaisin kartalle selvittelemällä ilmansuuntia puukon terän avulla tai ympärillä kasvavia puita tutkimalla. Entä kuinka pystytät koko retkiporukalle hyvän sadesuojan alle minuutissa ja teet sen jälkeen tulet vesisateessa?
Retkitaidot – 100 vinkkiä luonnossa liikkujalle antaa nimensä mukaisesti sata käytännön vinkkiä, joiden avulla retkeilemisestä ja luonnossa liikkumisesta tulee turvallisempaa ja mukavampaa.
Havainnoi ja koe lähiluonnon ihmeitä eri vuodenaikoina.
Lähde tutustumaan luontoon koko perheen voimin – helposti ja innostavasti!
Yhdessä luontoon tarjoaa runsaasti käytännönläheisiä ja elämyksellisiä retki-ideoita, jotka sopivat niin kotipihalle, puistoon kuin metsäpolullekin. Kirja kuljettaa vuodenaikojen mukana ja esittelee jokaiselle kaudelle omat tehtävänsä ja tutkimusretkensä.
Keväällä tutustutaan heräilevään luontoon, ihmetellään muuttolintujen paluuta ja tutustutaan luontoruokaan. Kesällä havainnoidaan vesilintuja, piirretään ja maalataan luonnon helmassa ja syödään mustikkapiirakkaa itse poimituista marjoista. Syksy kutsuu värikirjollaan luomaan kauniita luontomandaloita ja lähtemään sieniretkelle. Kun muut värit ovat luonnosta jo poistuneet, on aika lähteä tutkimaan timantin tavoin loistavia sammalia metsässä. Talvella tutkitaan eläinten jättämiä lumijälkiä ja juostaan lumessa villasukissa.
Merja Palin esittelee vinkkejä, jotka auttavat huomaamaan luonnon pienet yksityiskohdat ja kokemaan ympäristön uusin silmin. Mukana on myös tilaa omille muistiinpanoille, muistoille ja havainnoille – kirjasta muodostuu näin yhteinen luontopäiväkirja, johon on ilo palata vielä vuosienkin päästä. Kauniisti piirroskuvitettu teos yhdistää tiedon ja ilon aikuisen ja lapsen yhteisestä luontohetkestä.
Liity uutiskirjeen tilaajaksi, jolloin saat heti tiedon uutuuksista ja tarjouksista!
Villakeiju.fi verkkokauppa tarjoaa monipuolisen valikoiman tuotteita askarteluun, käsitöihin ja toimistoon. Valikoimaamme kuuluvat askartelu- ja käsityötarvikkeet, kortit ja lahjat, kirjat, lelut ja pelit sekä taide- ja toimistotarvikkeet.
Tämä sivusto käyttää evästeitä asiakaskokemuksen parantamiseen. Alta voit valita suostumuksesi. Katso tarkemmat tiedot alta tietosuojaselosteesta.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Nämä ovat sivuston toiminnalle välttämättömiä evästeitä, joiden käyttöä ei voi kieltää. Hyväksyt näiden evästeiden käytön selaamalla sivustoamme.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Hyväksymällä kaikki evästeet tai Tilastot, annat suostumuksen Google Analytics (GA4) käyttöön.
Markkinointi
Nämä ovat kolmannen osapuolen evästeitä, kuten esimerkiksi Facebookia varten.