Valikoimastamme löydät ihanat lastenkirjat aina ensikirjoista lukemaan opetteleville ja nuorille. Kaunokirjallisuuden helmiä kotimaisista ja ulkolaisista. Runokirjat, elämäkerrat, tietokirjat, käsityö- ja harrastekirjat ym.
Näytetään tulokset 1021–1080 / 2051Sorted by latest
Ilman emoa harhailleet pikkusiilit on pelastettu eläinsuojeluyhdistyksen hoitoon. Pian siilinpoikaset vapautetaan takaisin luontoon. Pienet tuhisijat iloitsevat toisen elämänsä ensimmäisestä päivästä, mutta sitten alkaa tapahtua kummia. Poikasia uhkaa peto, jota he eivät ole nähneet koskaan aikaisemmin. Riittääkö kerälle meno enää puolustukseksi?
Me Otukset -sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet Me Kettuset (2020), Me Karhuset (2021), Me Hukkaset (2022), Me Lintuset (2023) ja Me Poroset (2024). Sarjan seikkailulliset tarinat ja väkevät valokuvat innostavat lapsia lukemaan ja vahvistavat heidän luontosuhdettaan. Sarjan kirjoja on käännetty myös englanniksi.
Mikroaaltouuni, penisilliini, Post-it-laput. Röntgen, pikaliima, LSD. Näiden ja monien muiden tuttujen tuotteiden kiehtovat tarinat kertovat, miten onnekkaat sattumat ovat siivittäneet keksijät luomaan jotain aivan uutta.
Verenpainelääkettä yritettiin, mutta syntyikin Viagra – kunhan koehenkilöt kehtasivat kertoa erektiostaan. Kun insinöörit liimailivat suihkuverhoja yhteen luodakseen erikoistapetin, lopputuloksena oli kuplamuovi. Taskuun sulanut maapähkinävoipatukka sai tutkijan keksimään mikroaaltouunin, mutta vasta kun kananmuna oli räjähtänyt kollegan naamalle.
Monenlaiset yllättävät sattumukset ovat tuottaneet oivalluksia, joiden lopputulosta ei kukaan olisi osannut etukäteen suunnitella. Vahinkokeksintöjen maailmassa syödään maissihiutaleita, juodaan hiilihapotettua vettä ja hoidetaan suomalaisvoimin kaljuuntumista.
Joka aamu koulumatkallaan Scarlett kohtaa rautatieasemalla yksinäisen kissanpennun. Viiru on hurjan suloinen ja saa Scarlettin aina iloiseksi. Mutta eräänä päivänä kissaa ei näy missään.
Scarlett järkyttyy löytäessään Viirun loukkaantuneena tien varresta. Se on jäänyt auton alle ja tarvitsee kiireesti hoitoa, mutta Viirun omistajalla ei ole varaa kalliiseen leikkaukseen. Scarlett ryhtyy tuumasta toimeen ja perustaa hyväntekeväisyyskampanjan. Onnistuvatko he keräämään tarpeeksi rahaa Viirun avuksi?
Kaksoskuningattaret Rose ja Wren hallitsevat nyt Eanaa rinta rinnan. Mutta heidän ilkeä, kuolleista herännyt esiäitinsä Oonagh on päättänyt, että valtakunta on hänen. Niinpä kaksosten on mentävä äärimmäisyyksiin Eanan pelastamiseksi.
Rose saa uhkauksen, jonka mukaan hänen on joko luovuttava kruunustaan tai kohdattava Eanan tuhoava sota. Jotta Rose löytäisi keinon päihittää Oonagh, hän lähtee etsimään vastausta Auringon suutelemasta kuningaskunnasta. Mutta se, mitä hän löytää, saattaa särkeä hänen sydämensä.
Samaan aikaan Wren joutuu kohtaamaan tekemänsä veriloitsun seuraukset. Loitsu loi siteen Wrenin ja Gevran kuninkaan välille — miehen, jonka Wren todellakin haluaisi unohtaa. Yhdessä he kuitenkin lähtevät matkaan tuhotakseen kirouksen, joka sekä yhdistää että heikentää heitä.
Viimeisen taistelun näyttämö on valmis, kun Oonagh haluaa viedä Roselta ja Wreniltä kaiken, mitä he rakastavat. Uhrauksia tehdään, verta vuodatetaan. Kuka selviytyy johtamaan Eanan valtakuntaa?
Lapsuudessaan traumatisoitunut rikosetsivä ja kadonneiden lasten yksikön päällikkö Hildur Rúnarsdóttir taistelee omaa ahdistustaan vastaan surffaamalla Atlantin kylmissä vesissä. Hildurin työpariksi saapuu suomalainen poliisiharjoittelija Jakob Johanson, joka on lähtenyt Islantiin pakoon omaa hankalaa elämäntilannettaan. Jakobkin huomaa pian, että kuvankauniilla vuonoilla on myös varjoisa puolensa: syrjäytyneet, hyväksikäyttäjät ja vallanhimoon langenneet.
Pian Hildur ja Jakob ovat keskellä omituista rikosvyyhtiä, kun vuosikymmeniä hämärässä olleiden salaisuuksien sumuverho alkaa vähitellen hälvetä. Kosto on ainakin ajatuksena suloinen, mutta ratkaiseeko se lopulta mitään?
Muumipappa alkaa kertoa suuresta tulvasta, joka johdatti hänet Muumilaaksoon.
Sataa vettä ja myrskyää. Muumiperhe ystävineen kerääntyy sisälle kuuntelemaan tarinaa suuresta tulvasta, joka pyyhkäisi mennessään Muumipapan rakentaman talon. Talo ajelehti keskelle maailman kauneinta paikkaa – Muumilaaksoa.
Muumit ja suuri tuhotulva -kirjan tarina kerrotaan uudelleen, tällä kertaa perheen pienimmille. Vuonna 2025 Tove Janssonin klassikkoteoksen ilmestymisestä tulee kuluneeksi 80 vuotta.
Viiden tarinan kokoelmassa lumi peittää maan ja saa Nalle Puhin ystävineen mietteliääksi. Missä mehiläiset nukkuvat talvella, ja miksi on niin pimeää? Onneksi Risto Reipas tietää vastaukset melkein kaikkiin kysymyksiin.
Talveen mahtuu paljon riemukkaita asioita. Ruu haluaa laskea mäkeä, luistella, leikkiä lumisotaa ja tehdä lumienkeleitä. Nalle Puhia taas kiinnostavat niin Kanin ruokavarasto kuin leppoisat talviunetkin. Talvella voi myös ihailla tähtitaivasta, ruokkia pikkulintuja ja ihmetellä eläinten hangelle jättämiä jälkiä. Parasta on kuitenkin ystävien lämpö ja kupillinen kuumaa kaakaota!
”Mistä äiti ilahtuisi? Letut hälle maistuvat! Äidin vielä nukkuessa helposti ne paistuvat.”
Äiti aloittaa tänään uudessa työssä, ja häntä vähän jännittää. Pikkupuput päättävät yllättää äidin valmistamalla aamupalan. Mutta sitten paikalle tupsahtaa kutsumattomia vieraita…
Hauska riimitelty kuvakirja näyttää, millaisia supersankareita kaikki äidit ovat.
Vuosikausia suomalaisen tv-viihteen ja komiikan huipulla ollut Janne Kataja kertoo elämästään aidosti ja rehellisesti. Katajasta avautuu puoli, joka jää julkisen hauskuuttajan taakse piiloon.
Kirja on parhaimmillaan Paroni von Münchhausenin matkakertomusten ja Sulo Vilénin ostosmatkojen sekoitus. Miksi Kataja saarnasi lapsena Jumalasta niin paljon, että hänet tunnettiin lempinimellä Pikku-Pappi? Mitä tapahtui, kun hän laihtumisen toivossa teippasi Abtronicin koko yöksi keskivartaloonsa? Kuinka selvitä ilman mielenväisteitä konkurssista, joka johti Katajan unelmien tuhoutumiseen? Kirjan tarinat koettelevat uskottavuutta, mutta usko tai älä, tällainen on Janne Kataja.
Kurre saa tärkeän oppitunnin jakamisen merkityksestä – ja monen monta uutta ystävää.
Eräänä lämpimänä päivänä pikku Kurre kiipeää suureen puuhun ja julistaa: ”Tämä puu on yksin MINUN!” Vanha viisas Puu korjaa: ”Ei vaan meidän.”
Kurre ei ota uskoakseen, mutta huomaa vähitellen, että jakaminen ja yhdessä tekeminen hyödyttävät eniten paitsi sitä itseään myös kaikkia muita.
On Yksisarviskoulun vuotuisen ilotulitusjuhlan aika. Mutta voi ei – juhlien taianomaiset, Jännämetsän olentojen kokoamat ilotulitteet ovat kadonneet! Mira, Teppo ja muu jengi lähtevät etsintäseikkailulle selvittämään, mitä raketeille on tapahtunut. On varmistettava, että juhlista tulee taatusti loistavat, äänekkäät ja mahtavan hauskat!
Kierroksellaan ollut työntekijä kuolee rajussa räjähdyksessä yhdellä Tanskan viimeisistä hiilivoimaloista. Aluksi onnettomuudelta vaikuttava tuho paljastuu radikaalin organisaation iskuksi. Samana aamuna kööpenhaminalaisesta luksushuvilasta löytyy ruumis: maan kiistanalaisen ilmastoministerin poika on tapettu. Poika on ollut pahasti kokaiiniriippuvainen ja yhteydessä huumeverkostoihin. Tutkijat Martin Juncker ja Signe Kristiansen eivät aluksi löydä yhteyttä kahden tapahtuman välillä. Mutta järisyttävä löytö muuttaa kaiken. Koko maan turvallisuus on vaarassa.
Suomen suosituimmat lapsietsivät dinosauruksen jäljillä!
Kaksi paleontologia on saapunut kaupunkiin täydellisen T-rexin luurangon kanssa. Mutta heidän luentonsa keskeytyy, kun korvaamaton dinosauruksen luu katoaa. Onneksi Lasse-Maijan etsivätoimisto on paikalla! Kuka voisi olla syyllinen? Dinosaurusharrastaja Viola Lilja, pappi, joka ei usko dinosauruksiin, vai kenties kylmää hikeä otsaltaan pyyhkivä kondiittori, jonka nimi sattuu olemaan Dino?
Lasse-Maijan etsivätoimisto on helppolukuinen ja jännittävä, ihan oikea dekkarisarja lapsille. Sarja ilmestyy nykyisin värikuvitettuna, ja myös alkupään kirjat on uudistettu neliväriseen asuun.
Tässä tulee maailman hauskin tarina!
Valitse oma seikkailusi -tyylisessä kuvakirjassa saat itse päättää, kenestä kirja kertoo ja mitä hänelle tapahtuu. Onko päähenkilö kujeileva keiju, ilkikurinen apina tai vaikkapa hassu pikku nakkimakkara? Entä missä hän asuu? Mitä hän pukee ylleen?
Tarjolla on yli 60 juonivaihtoehtoa, joten kirjan voi lukea uudestaan ja uudestaan. Kokeile, miten monta erilaista tarinaa pystyt kertomaan!
Pyry-koira viettää kaiket päivät omistajansa Pinjan kirjakaupassa ja viihtyy siellä mainiosti. Itse asiassa koko naapurusto tuntuu kodilta, ja Pyry on saanut monia hyviä ystäviä.
Pyry tahtoo olla kuin Pinja ja ryhtyy auttamaan ystäviään valitsemalla heille kiinnostavia kirjoja. Mutta miten se voisi auttaa Pinjaa, joka on jo lukenut kaikki maailman kirjat?
Tervetuloa seikkailemaan vastakohtien maailmaan! Iloisen värikäs, suurikokoinen kuvakirja on täynnä vastakohtapareja tutkittavaksi. Nuoren Maisan tunnetkin, mutta tiedätkö, miltä Maisa näyttää vanhana? Entä raidallisena ja pilkullisena? Oletko sinä hiljainen vai äänekäs?
Kuninkaan aarre on ryöstetty. Barbaari-Ari, karski ja hurja sankari, lupaa palauttaa kirstun ja ryntää rosvojahtiin. Tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo, sillä matkan varrella joutuu varomaan niin vesipetoja, laavaa kuin lohikäärmeitäkin.
Ainutlaatuisen kirjan tehtävistä riittää puuhaa moneksi päiväksi. Huikaisevat, yksityiskohtia pursuilevat nelivärikuvat ovat täynnä tutkittavaa.
Tulivuoria ajatellessa mieleen nousevat dramaattiset näyt purkauksista, jotka syöksevät hehkuvaa laavaa, vulkaanisia kiviä, kaasuja ja tuhkapilviä. Matkaopas tulivuorten maailmaan tekee jännittävän kiertomatkan kotiplaneettamme tuliperäisillä alueilla ja vastaa lukuisiin mieltä kutkuttaviin kysymyksiin:
Miten tulivuoret muodostuvat? Entä miksi ne purkautuvat? Mitkä ovat merkittävimmät purkaukset menneisyydessä? Mitkä tulivuoret saattavat purkautua tulevaisuudessa?
Matkan varrella päästään ihailemaan muun muassa laavajärviä, jääpiippuja ja jättikraattereita, jotka voisivat nielaista kokonaisen kaupungin. Ihmisen tuntemista tulivuorista suurin jää kuitenkin reitin ulkopuolelle, sillä se sijaitsee maapallon sijaan… Marsissa! Oletko valmis tulivuorijahtiin? Sitten vain menoksi!
Savukkeiden käyttö yleistyi 1900-luvun alussa. 30-luvulla tupakoitsijoilla alkoi esiintyä uutta tautia, keuhkosyöpää, ja jo 50-luvun alussa savukkeiden ja keuhkosyövän syy-yhteys oli jo tieteellisesti varmaa. Tupakointi aiheutti keuhkosyöpää. Suuret tupakkayhtiöt tekivät joulukuussa 1953 sopimuksen tupakan tappavuuden kiistämisestä. Sopimusta noudattivat myös suurten tupakkayhtiöiden tytäryhtiöt Suomessa.
Suomalainen tupakkakauppa kukoisti vuosina 1974–2004. Philip Morrisin ja British-American Tobaccon edustajat markkinoivat savukkeita täysin rinnoin ja hyvin tehokkaasti. Vasta vuonna 2000 tupakkayhtiöt myönsivät savukkeiden tappavuuden. Samalla ne myönsivät, että olivat valehdelleet vuosikymmeniä savukkeita markkinoidessaan.
Kutkuttavaa sanataidekasvatusta lapsille
Mistä kaikkialta löytyy pöriseviä sanoja? Millaisia kutkuttavia juonenkäänteitä voi sujauttaa tarinaan? Millaisia kirjoja on menninkäisten kirjastossa? Arkiset asiat alkavat näyttää erilaisilta, kun laittaa Rapina-apinan mielimyssyn päähän ja astuu sanataiteen maailmaan.
Sanataiteella voidaan luoda pohjaa kielitajun, sanavaraston ja lukutaidon ja -innon kehittymiselle. Lukuhetkiin yhdistetty sanataide vahvistaa lapsen osallisuutta ja innostaa häntä ilmaisemaan itseään omien tekstien ja tarinoiden avulla.
Rapina-apina koostuu samaistuttavista arjen tarinoista ja kuhunkin tarinaan liittyvistä sanataideharjoituksista, joissa leikitään ja taiteillaan sanojen lisäksi musiikin, kuvallisen ilmaisun ja liikkeen avulla. Teos sopii varhaiskasvatukseen, esi- ja alkuopetukseen sekä koteihin. Harjoitukset eivät vaadi lapselta kirjoitus- tai lukutaitoa, sillä aikuinen toimii tarvittaessa kirjurina.
Englanninkielinen jättipokkari / pehmeäkantinen kirja
Brave the dark.
Get ready to fly or die in the breathtaking follow-up to Fourth Wing and Iron Flame from the no. 1 Sunday Times and New York Times bestselling author Rebecca Yarros.
Returning to the richly imagined world of Fourth Wing and Iron Flame, the third instalment of Rebecca Yarros’ scintillating romantasy series finds Violet in deadlier peril than ever before.
Kuinka armeijan virkamies päätyi Helvetin enkeliksi ja lopulta lainkuuliaiseksi perheenisäksi.
Elämäni Helvetin enkelinä kertoo entisestä merijalkaväen sotilaasta, joka luopui mukavasta työstään puolustusministeriössä ja vannoi uskollisuutta Hells Angelsille nousten Sonny Bargerin kakkosmieheksi.
Barger oli Enkeleiden äkkiväärä keulahahmo ja tosiasiallinen maailmanjohtaja, Christie oli neuvottelija, joka tasoitti asioita. Hän ystävystyi rocktähtien, näyttelijöiden ja taiteilijoiden kanssa ja päätyi jopa kantamaan olympiasoihtua vuoden 1984 olympialaisissa.
Kolmen vuosikymmenen jälkeen Bargerin yang ja Christien yin eivät enää mahtuneet samaan kerhoon, ja Christie erosi Enkeleistä, in bad standing. Nyt hän kertoo, minkälainen on tie Enkeleiden huipulle, kuinka kerho ja maailma ovat muuttuneet matkan varrella – ja kuinka kerhosta pääsee pois menettämättä henkeään.
Eevi Sjöholm sairastuu anoreksiaan 15-vuotiaana, ja siitä alkaa yli kymmenen vuoden taistelu kroonistuneen mielisairauden kanssa, joka vaikuttaa kehoon ja mieleen uskomattoman monin tavoin. Eevi tallentaa kokemuksensa ja ajatuksensa päiväkirjoihin, joihin hän myöhemmin palaa, kun toipuminen alkaa. Syntyy raaka, sensuroimaton ja vangitseva vuoropuhelu mielisairauden ja terveyden välillä.
Vaikuttavassa teoksessaan Eevi Sjöholm avaa ennennäkemättömällä tavalla anoreksiaan liittyviä ajattelumekanismeja, oirekuvastoa ja hoitoa sekä peilaa niitä nyky-yhteiskunnan arvoihin ja normeihin. Teos on enemmän kuin vertaistukea, se on hätkähdyttävä kuva laihdutuskulttuurin, suorittamispaineiden ja täydellisyydentavoittelun riivaamasta yhteiskunnastamme, jossa anoreksia leviää räjähdysmäisesti.
Paino mielessä kertoo, mitä jokaisen syömisen säätelyn kanssa kamppailevan pitäisi tietää syömisen, painon ja mielen yhteydestä. Kirjaan koottu uusin tieto palvelee myös syömisen pulmia työssään kohtaavia ammattilaisia.
Suomalaisen syömisen psykologian asiantuntijan avulla opit tiedostamaan omaan syömiseesi liittyviä tunteita ja ajatusmalleja. Ymmärrät, miten perimä, hermosto, hormonit ja suolisto ohjailevat ruokavalintojasi. Saat oivalluksia elämänkokemusten ja uskomusten vaikutuksesta syömiseen ja ymmärrät myös, miksi syömisen säätelyn vaikeudet ovat nyky-yhteiskunnassa niin yleisiä. Opit itsesäätelyn ja kehotietoisuuden taitoja, jotka auttavat tasapainottamaan syömistä.
Tukholmaa peittää kauniin lumipeitteen sijaan harmaa ja ankea sohjo. Onneksi rikosreportteri Cilla Storm on kutsuttu hiihtomökille Idren tunturimaisemiin, ja Cillan riemuksi myös hänen kesämökkinaapurinsa Rosie lähtee mukaan.
Leppoisa mökkitunnelma jää kuitenkin haaveeksi, kun lumisesta rinteestä löytyy nuoren miehen ruumis. Cilla ja Rosie eivät voi jättää mysteeriä sikseen, ja pian rikostapausten parissa aiemminkin kunnostautunut parivaljakko selvittää traagista tapahtumaketjua parhaan taitonsa mukaan – ja poliisilta salassa.
Lasten oma Disney-lukemisto johdattaa lukemisen lumoon ja tarinoiden taikapiiriin. Kolmessa hauskassa tarinassa Mikki ja Hessu etsivät merirosvojen aarretta, ritari Hessu taltuttaa lohikäärmeen ja näemme myös Mikin Sinbad merenkulkijana, jonka kallisarvoisia jalokiviä ryöstelevät linnut havittelevat. Luvassa on siis satumaisia seikkailuja, huimia lukuelämyksiä ja mielikuvituksen liitoa lentävällä matolla!
Tuhansia näyttökertoja somessa keränneet ohjeet ja ideat innostavat nuoria käsitöiden pariin. Kirjassa on 29 virkattua ja neulottua vaatetta ja asustetta, joissa näkyy puikottamisen perusajatus: yksinkertaista mutta ei tylsää. Vaateosiosta löydät ohjeet muun muassa virkattuihin pitkiksiin, mekkoon, puseroon ja toppiin sekä neulottuihin sortseihin, jättivillapaitaan ja takkiin. Asusteiden joukossa on päähineitä, huiveja, laukkuja ja muita arkeen sopivia katumuodikkaita tuotteita.
Paul Eskelinen selittää ymmärrettävällä tavalla, mitä keikoilla tapahtuu, mitä hoitotoimenpiteitä potilaalle tehdään ja millaisia lääkkeitä tälle annetaan. Tragikoomisilta tilanteiltakaan ei kirjassa vältytä: kerran eräs iäkäs rouva tarjoili kahvia ja pullaa hänen aviomiestään yhä elvyttäville ensihoitajille ja palomiehille. Koko uransa henkisesti rankimpana kokemuksena Eskelinen pitää vauvan elvytystä. Eskelinen on työskennellyt ensihoitajana myös Tukholmassa, missä ampumavamma- ja puukotuskeikat olivat arkipäivää.
Lähde mukaan sydäntalven hurjaan tanssiin ja lumoavaan tunnelmaan Muumipeikon, Pikku Myyn ja Muumilaakson salaperäisten talviasukkaiden kanssa.
Tätä kuvakirjaa on hauskinta lukea yhdessä ääneen, perheen pienimpien osoitellessa riemastuneina sivuilta tunnistamiaan rakkaita hahmoja: Muumipeikkoa, Pikku Myytä ja Tuu-tikkia. Rytmikkään loitsumainen runoteksti on Tove Janssonin lukijoille tuttu rakastetusta klassikkokirjasta Taikatalvi. Tätä julkaisua varten runo on uudelleen suomennettu ja sen on kuvittanut Mia Nilsson.
Kesäloman alkajaisiksi Nikki ja parhaat ystävät Zoey ja Chloe suunnittelevat Nikkin synttärijuhlia. Ideoita riittää, mutta äidin antama budjetti ei riitä yhtään mihinkään, ja epätoivoinen Nikki on jo valmis unohtamaan koko jutun. Kun apua tarjotaan mitä odottamattomimmalta taholta, Nikki ei tiedä mihin uskoa…
Eiramin ja E’ronohin rauhanneuvottelut saavat traagisen käänteen, ja sota uhkaa tempaista planeetat uudelleen hävityksen tielle. Toisensa löytäneet kruununperilliset Phan-tu Zenn ja Xiri A’lbaran koettavat ratkaista kriisin jedien avulla, mutta salaperäinen ja pahantahtoinen Avoimen käden polku tuntuu olevan koko ajan askeleen edellä… Onko vankilaan tuomittu Axel Greylark avain salajuonen pysäyttämiseen?
Lila Kajo pitää Kaunisjärvellä vanhassa keksijä Hyyrylle kuuluneessa talossa Omenalehdon majataloa apunaan taitava kokki ja taloudenhoitaja Marikki. Lila on menettänyt puolisonsa Kaapon auto-onnettomuudessa muutamia vuosia sitten ja ikävä kaihertaa edelleen sydänalaa, mutta majatalon vaihtuvat asukkaat ja vireän kylän tapahtumat pitävät majatalon emännän kiireisenä.
On kevättalvi, ja Omenalehdossa majailevat nuori valokuvaaja Pilvi ja nettishakkimestari Lasse. Majatalon seesteinen talvielo vilkastuu kun talon nurkissa vaikuttaa rapistelevan hiiri. Mäenlaskuretkellä Lila törmää vanhaan heilaansa Henriin ja kauan sitten kadotetut tunteet alkavat herätä. Henri ei ole kuitenkaan Lilan ainoa heilaehdokas, sillä pian majataloon astelee salaperäinen biologi Noel, ja kuka lähettelee Lilalle kuumanrohkeita kirjeitä?
Leo Stemmellä on rahaa, kalliita urheiluautoja ja menestystä naisten parissa ja työelämässä. Silti jokin on pielessä. Hän ei ole väleissä kahden lapsensa kanssa, ja Susanne (jota hän ei saa mielestään) on hiljattain jättänyt hänet.
Jättipokkari / Pehmeäkantinen kirja
Leo ostaa syrjäisen talon Jämtlandin vuoristomaisemista ja asettuu sinne kirjoittamaan omaelämäkertaa, jonka on luvannut kustantajalle. Mutta päivät kuluvat eikä kirjaa synny, ja ahdistus ja levottomuus kasvavat.
Gotlannissa Susanne on vihdoin asettunut aloilleen Leon kanssa vietetyn myrskyisän kesän jälkeen. Eräänä päivänä hän saa Leolta odottamattoman sähköpostiviestin. Susanne epäröi, pitäisikö hänen vastata vai jättää asia sikseen. Hänen päätöksellään on odottamattomia seurauksia, ei vain hänelle itselleen vaan monille muillekin.
Kloonien hyökkäys on legendaarisen Tähtien sota -elokuvasarjan esiosatrilogian toinen osa ja julkaisujärjestyksessään elokuvasarjan viides osa. Anakin Skywalkerin täytyy valita rakkauden ja velvollisuuden väliltä, samaan aikaan kun Obi-Wan Kenobi paljastaa synkän juonen, joka ennustaa sotaa. Upeasti kuvitettu kultainen kirja sopii kaikenikäisille Star Wars -faneille!
Kapteeni Ihme kiiruhtaa apuun ja liittoutuu Mahtavien Kostajien kanssa, kun kauhistuttava konna uhkaa maapalloa! Tämä vauhdikas kultainen kirja sopii täydellisesti seikkailunnälkäisille pienille tytöille ja pojille sekä kaikenikäisille Marvel-faneille ja keräilijöille!
Rosali on ekalla luokalla. On aika suunnitella kevätjuhlaesitystä, ja kaikilla muilla tuntuu olevan loputtomasti taitoja ja intoa esiintyä. He osaavat voimistella, laulaa ja tehdä taikatemppuja. Rosali ei keksi mitään, mitä hän osaisi kaikkein parhaiten. Hänellä on kuitenkin jotakin erityistä: näkymätön reppu, johon kokemukset ja tunteet kertyvät. Sen sisältä paljastuu jotain odottamatonta.
Tutkimalla hyvin tarkkaan Arendelin, Lumotun metsän ja monen, monen muun Frozen-seikkailuista tutun kiehtovan paikan maisemia saat kokea riemukasta onnistumisen iloa löytäessäsi Annan, Elsan, Kristoffin, Sven-poron – ja tietenkin hauskimman kaikista, lumiukko Olafin. Upeilla aukeamilla riittää runsain määrin silmäniloa ja havainnoitavaa, ja aika kuluu kuin siivillä. Etsiminen on hauskaa sekä itsekseen että yhdessä kavereiden kanssa. Tätä kirjaa rakastavat kaikki Frozen-elokuvien ystävät!
Yhdysvaltalainen Taylor Swift on popmusiikin tämän hetken kuumin ilmiö. Kantrimusiikkona aloittanut Swift on tullut tunnetuksi tarinallisista sanoituksistaan, joissa hän käsittelee usein ihmissuhteitaan ja muuta elämäänsä. Uudistumiskykyisestä muusikosta on tullut henkilö, jonka tekemisiä seurataan kaikkialla maailmassa ja hänen seuraansa haluavat niin kuninkaalliset kuin poliitikotkin. Eras Tour on rikkonut ennätyksiä ja myy loppuun illasta toiseen.
Swift nousi pikkukaupungin tytöstä maailmanluokan tähdeksi ja voitti vuosina 2010–2024 huikeat 14 Grammya. Miten hän onnistui siinä? Miten hänestä kasvoi peloton bisnesnainen? Miten hän on pystynyt käsittelemään supersuosion tuomia paineita? Chas Newkey-Burden vastaa kirjassaan mm. näihin kysymyksiin.
Swiftin yksityiselämää on seurattu tiiviisti mediassa ja esillä ovat olleet hänen seurustelusuhteensa mm. kitaristi John Mayerin, näyttelijä Jake Gyllenhaalin, muusikko Harry Stylesin ja amerikkalaisen jalkapallon pelaaja Travis Kelcen kanssa.
Áróran siskon Isafoldin ja hänen miesystävänsä Björnin ruumiiden löydyttyä Áróralle selviää uusia yksityiskohtia heidän väkivaltaisesta suhteestaan. Mutta tärkein kysymys on yhä auki: kuka on murhaaja, ja onko hän syypää molempien kuolemiin?
Áróra tuntee olonsa paremmaksi sen jälkeen, kun hänen siskonsa ruumis löytyy Reykjanesin laavakentän kuilusta – hän voi vihdoin lopettaa etsimisen. Mutta tapaus on yhä ratkaisematta, ja kun Áróra saa tietää karmean yksityiskohdan ruumiiden löytymisestä, hän on menettää otteensa todellisuudesta.
Karkureiden kohtaloita Juha Valjakkalasta Dynamiitti-Laineeseen ja Lauri Törniin.
Turun keskusvankilasta Kakolasta sekä sen vieressä Kakolanmäellä sijaitsevista lääninvankilasta ja vankimielisairaalasta karkasi vuosikymmenten aikana satoja vankeja. 1930-luvulta alkaen Kakolaan säilöttiin maamme pakkolaitosvangit, yhteiskunnan mukaan kaikkein vaarallisimmat rikoksenuusijat.
Sadanviidenkymmenen vuoden varrella vankilasta yritettiin paeta mitä erikoisimmilla tavoilla. Vangit kaivoivat tunneleita, hankkivat valepukuja, salakuljettivat aseita ja suunnittelivat jopa kidnappaavansa arkkipiispan. Epätoivon selleissä vapaudesta haaveilivat niin varkaat, ryöstäjät kuin murhaajatkin.
Suklaaseuran neljän naisen Lucyn, Autumnin, Chantalin ja Nadian arki on täynnä vaikeita valintoja siitä, keheen luottaa, keneen rakastua ja kuinka selättää eteen tupsahtavat haasteet. Häävalmistelut saavat odottaa, kun elämä järjestää taas yllätyksiä.
Nadialla olisi vihdoin mahdollisuus löytää elämäänsä tosirakkaus, mutta palaset eivät ole loksahtaa kohdalleen. Autumn yrittää sovittaa elämäänsä erään ihmisen menneisyydestään, ja Chantal saa musertavia uutisia terveydestään. Lucylla olisi omassakin elämässään järjesteltävää, mutta tuttuun hullun neron tyyliinsä hän yrittää pelastaa ystävänsäkin pinteestä. Vähän – tai paljon – suklaata ja tilkkanen samppanjaa takaavat kuitenkin sen, että ystävyksiä odottaa onnellinen loppu!
R. A. Salvatoren tutut sankarit lähtevät Jarlaxlen johdolla etsimään Pohjolasta legendaarista Tähtitaivaan valtakuntaa. Taustalla on Menzoberranzanin Mustien haltioiden kapina pahaa Lolth-jumalatarta vastaan. Pohjoisessa heitä odottaa kuitenkin suuri yllätys. Valaistumisensa merkitystä pohtiva Drizzt matkustaa samaan aikaan tyttärensä Brien kanssa luostariin tapaamaan suurmestari Kanea, josta on tullut hänen opettajansa.
Me olemme kaikki omanlaisiamme. Myös kaikki kehot ovat erilaisia, ja aivan yhtä hienoja ja arvokkaita. Keho pystyy ihmeellisiin asioihin. Se on luotu liikkumiseen, aistimiseen ja kommunikoimiseen. Keho kertoo tunteistamme, se muuttuu ajan kanssa, ja joskus se sairastuu. Omaa kehoa onkin kuunneltava, ja siitä on pidettävä hyvää huolta.
Asiantuntijoiden laatima, lapsentajuinen kirja kannustaa lasta arvostamaan kehoaan ja tukee itsetunnon kehittymisessä. Terve itsetunto auttaa lasta pitämään yllä kehopositiivisuutta, kun keho muuttuu kasvun myötä. Kirja antaa paljon käytännön vinkkejä, ja arjen tilanteisiin nivotut puhekuplat havainnollistavat moninaisuutta.
Suositun tubettajan ZoneVD:n sydän sykkii Japanille, ja nyt kuulet parhaalta oppaalta kiinnostavimmat tarinat tuosta kiehtovasta maasta. Japani on hämmentävä sekoitus kaikenlaista jännää, kuten muinaista historiaa, uskomattoman kaunista luontoa, geishakulttuuria ja kaikkea supersöpöä. Kirjassa on aiheita tuttuun tapaan laidasta laitaan, ja mukana on myös seuraajien kysymyksiä. Kirjasta välittyy kirjoittajan aito innostus Japania kohtaan. Uuden oppiminen ei ole koskaan ollut näin hauskaa!
Jokainen haluaa kokea olevansa arvokas ja merkityksellinen. Yksilökeskeinen kulttuurimme kuitenkin mittaa arvoamme menestyksen, saavutusten ja suosion kautta. Kun oma arvo on todistettava muille, muuttuu elämä suoritukseksi, jossa on vaikeaa löytää todellista itseään. Näin yksilökeskeisyys vääristää lopulta aidon yksilöllisyyden.
Filosofi Samuel Salovuori kuvaa teoksessaan, kuinka yhteys toisiin ihmisiin avaa myös yhteyden oman itsensä rakastamiseen. Yksilö on olemassa aina suhteessa muihin. Ihmissuhteiden kautta muovautuvat niin ihmisen kokemus itsestään kuin siitä, mikä elämässä on tärkeää. Omana itsenään voi aidosti kokea ainutlaatuisuutta, rakkautta ja kauneutta – ja todella ottaa ne vastaan.
Jari Saario teki lähes mahdottoman ja souti Atlantin yli ja takaisin. Millainen on mies, joka tällaiseen pystyy? Soutaja kertoo Saarion tarinan väkivallan ja alkoholin leimaamasta lapsuudesta palomieheksi, perheenisäksi ja lopulta koko kansan juhlimaksi sankariksi.
Soutaja-kirja kertoo tarinan väkivaltaisessa ja alkoholinhuuruisessa kodissa kasvaneesta pojasta, joka joutui jo päiväkoti-ikäisenä ottamaan vastuun itsestään. Soutaja paljastaa Saarion hurjan soutu-urakan dramaattiset vaiheet psykoosista veneen kaatumiseen sekä paluumatkalla lähes tauotta vaivanneeseen hypotermiaan. Se kertoo, millainen mies urakkaan ryhtyi ja millainen mies soudulta lopulta palasi.
«Veto, veto, veto. Aivoni, lihakseni ja jokainen soluni oli keskittynyt vain seuraavaan vetoon. Keuhkoni laajentuivat kerta toisensa jälkeen, tunsin, kuinka happi virtasi lihassoluihini ja veri keskittyi kulkemaan kohti työskenteleviä lihaksia. Edessäni oli pelkästään merta, enkä pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin soutamista. Aurinko ehti nousta ja laskea pariin otteeseen, minkä perusteella arvioin soutaneeni ehkä hieman alle kolme vuorokautta. Sinä aikana en voinut nukkua tai levätä, sillä päässäni pyöri vain Lassen sanat: ”Sinulla ei ole aikaa tehdä mitään muuta kuin soutaa.”»
Menestyskirjailijan timanttinen salapoliisisarja nuorille dekkarifaneille.
Cecilia, Leo ja Une tutkivat täysihoitola Helmen vanhaa ulkorakennusta, jonka ovea ei ole avattu vuosikymmeniin. Tomuisen ja kasvien valtaaman vajan uumenista löytyy arvokkaita salaisuuksia ajalta, jolloin itse Albert Einstein majoittui Helmessä. Maailmankuulu nero jätti jälkeensä niin monimutkaisen arvoituksen, että sen ratkaiseminen on täysin mahdotonta. Vai onko sittenkään? Kaikkihan on suhteellista.
Cecilia, Leo, Une ja Egon-koira ovat CLUE-ryhmä. Vaaroja uhmaten he jahtaavat vihjeitä selvittääkseen rikokset. Sarjassa on aiemmin julkaistu kymmenen osaa.
Salaperäinen kertomus yön äänistä, joita Muumipeikko rohkaistuu kuuntelemaan. Kirja pimeänpelosta, levottomista öistä ja siitä, miten mielikuvitus tekee tepposiaan.
On mörönpimeä yö. Muumipeikko herää kesken unien kummalliseen ääneen. Ulkona on aivan varmasti joku! Mutta ikkunasta loistaa vain kuu, kapea kuin juustoviipale, ja piha on typötyhjä. Yhdessä Nuuskamuikkusen kanssa Muumipeikko lähtee öiselle seikkailulle. Eikä yö olekaan niin pelottava, vaan kaunis ja ystävällinen: silloin kaikkein hiljaisimmatkin saavat äänensä kuuluviin.
Tove Janssonin alkuperäisten kuvitusten pohjalta koottu uusi kuvakirjasarja käsittelee elämän tärkeitä teemoja ja suurtakin suurempia tunteita. Kauniisti kerrottujen tarinoiden rinnalla kulkee taianomainen kuvamaailma.
Hurmaavasti kuvitettu kertomus siitä, kuinka Jane Fosterista tuli mahtava Thor, joka käyttää vasaraa ja ukkosen jumalattaren supervoimia! Lempiluettavaa kaikille pienille ja isommille Marvel Avengers -faneille ja Tammen kultaisten kirjojen ystäville!
Tammen kultaiset kirjat ovat tärkeä osa suomalaista lapsuutta. Sarja on oiva osoitus siitä, miten korkeatasoinen lasten kuvakirja säilyttää suosionsa sukupolvelta toiselle. Moni jo isovanhemmaksikin ehtinyt muistaa Tammen kultaiset kirjat omasta lapsuudestaan. Ehkä pienet lukijat vuorostaan löytävät sarjan kirjoista tarinoita, joita he muistelevat vielä vuosikymmentenkin päästä.
Sarja huimapäisestä pelastusjengistä sopii kaikille seikkailijoille!
Eläinpelastusjengi ja heidän upea helikopterinsa uudessa hurjassa vaaratilanteessa. Toiminnantäyteinen kuvakirjasarja jatkuu sademetsän syvyyksissä.
Kopterilentäjä Reposen rehentelevä serkku lentää työkseen suurta jumbojettiä. Lentohenkseleiden paukuttelu loppuu kuitenkin lyhyeen, kun kone tekee pakkolaskun tiheään sademetsään kyydissään myrkyllisiä kemikaaleja. Apua tarvitaan ja nopeasti, tai herkkä luonto on vaarassa! Onneksi ketterällä helikopterilla pääsee sankankin kasvillisuuden sekaan, ja hätiin kutsutaan Reposen, mekaanikko Santun ja eläinlääkäri Hugon pettämätön pelastustiimi. Mutta onko tehtävä käärmeitä kuhisevan sademetsän siimeksessä sittenkin heille liikaa? Kopterijengi T-RX on kuvakirjasarja täynnä huumoria, vauhtia ja vaaratilanteita!
Tammen kultaiset kirjat 251
Skywalker-saaga alkaa!
Pimeä uhka on legendaarisen Tähtien sota -elokuvasarjan esiosatrilogian ensimmäinen osa ja julkaisujärjestyksessään elokuvasarjan neljäs osa. Nyt voit lukea tämän kaikkien aikojen tieteisklassikon ensimmäisen osan upeasti kuvitettuna kultaisena kirjana! Suositellaan kaikenikäisille Star Wars -faneille!
Tammen kultaiset kirjat ovat tärkeä osa suomalaista lapsuutta. Sarja on oiva osoitus siitä, miten korkeatasoinen lasten kuvakirja säilyttää suosionsa sukupolvelta toiselle. Moni jo isovanhemmaksikin ehtinyt muistaa Tammen kultaiset kirjat omasta lapsuudestaan. Ehkä pienet lukijat vuorostaan löytävät sarjan kirjoista tarinoita, joita he muistelevat vielä vuosikymmentenkin päästä.
Uusia Tähtien sota -tarinoita
Upea tarinakokoelma Star Wars -faneille!
Kaukaisen galaksin sankarit ja konnat uusissa seikkailuissa!
Kaikki tuntevat Obi-Wan Kenobin, prinsessa Leian, Yodan ja Darth Vaderin… mutta keitä ovat jediritari Infil’a, taituripilotti Evaan ja petollinen Sarco Plank? Yhdeksän jännittävän ja upeasti kuvitetun tarinan kokoelma rakastetun elokuvasarjan maailmasta vie lukijat salaisille tehtäville tuntemattomille planeetoille, hurjiin taisteluihin ja takaa-ajoihin halki avaruuden. Jedit ja sithit mittelevät voimiaan, ja kapinalliset kamppailevat Imperiumin hirmuvaltaa vastaan kertomuksissa, joita elokuvissa ei ole nähty. Vanhat tutut sankarit ja konnat kohtaavat uusia haasteita, uusia ystäviä ja joukon uusia, inhoja ilkimyksiä.
Hurja nälkä! Nyt nopeasti ruokapöydän ääreen ennen kuin nälkäkiukku iskee.
Koko perhe on kokoontunut syömään päivällistä. Vaapero on taitava sormiruokailija. Hän tahtoo syödä itse! Taapero tykkää maistella uusia makuja. Mutta malttaako hän istua omalla paikallaan koko ruokailun ajan?
Ennen nukkumaanmenoa Vaapero ja Taapero syövät vielä iltapalan. Mitähän lasten lautasilta löytyy?
Hyväntuulinen tarina ohjaa ja kannustaa lasta ruokailuun liittyvien taitojen harjoittelussa. Kirjan päättävä tieto-osuus tarjoaa käytännön vinkkejä ruokakasvatukseen, esimerkiksi uusien ruokien maisteluun, lapsen omatoimisuuden tukemiseen ja ruokailun suunnitteluun.
Kun Isabel putoaa satulasta ja loukkaa itsensä, hän syyttää yksisarvistansa Virtaa ja tämän heikkoja hermoja. Isabel on kiukkuinen ja pettynyt eikä halua osallistua kauan odotettuihin suuriin naamiaisjuhliin. Hän seuraa sivusta, kuinka ystävät pitävät hauskaa ilman häntä. Samaan aikaan joku tarkkailee varjoista, kuinka Isabelin ja Virran välinen side heikkenee.
”Meillä täällä ei ole sellaisia lapsia, jotka kiusaavat.”
Mitä tapahtuu, kun koulukiusaaminen vain jatkuu ja pahenee? Kuka voi puuttua alle 15-vuotiaiden kiusaajien toimiin?
Tämä tapahtui Suomessa vuosina 2016–2024 alueella, jossa asuu Suomen koulutetuin ja varakkain väestö. Kahden pojan ja heidän perheensä elämästä tuli taistelu koulukiusaamista vastaan. Aluksi sanaleikeillä alkanut kiusaaminen muuttui vähitellen vakavaksi vainoamiseksi, joka lukitsi uhrinsa kotiin ja johti pahoinpitelyihin.
Perheen äidin Riina Lawn omista kokemuksistaan kirjoittama kirja nostaa esiin vanhempien erilaiset suhtautumistavat kiusaamiseen ja sen tuhoisat seuraukset. Teos pureutuu koulukiusaamisen ratkaisemisen vaikeuteen Suomessa. Se näyttää, kuinka uhrien perheet joutuvat kamppailemaan yksin, kun viranomaiset väistelevät vastuuta. Kirja osoittaa, kuinka yhteiskunnan kirkkaimmissakaan kulmissa ole turvaa kiusaamiselta ja kuinka tällainen toiminta voi pahimmillaan päättyä jälleen kerran nuoren kuolemaan.
Kauan sitten kaukaisessa galaksissa... Suuri avaruussaaga alkaa!
Ensimmäisen Star Wars -elokuvan klassikkotarina nyt mukaansatempaavassa sarjakuvamuodossa.
Vauhdikas sarjakuva vie maailman suosituimpaan avaruusseikkailuun Luke Skywalkerin, Han Solon, prinsessa Leian, Obi-Wan Kenobin ja Darth Vaderin matkassa – mainioita droideja unohtamatta. Pystyvätkö kapinalliset taistelemaan ilkeää Imperiumia vastaan, kun pelissä on koko galaksin vapaus?
Elämäntapamme riippuu usein siitä, missä päin maapalloa asumme. Joku asuu kerrostalossa suuressa kaupungissa ja menee bussilla kouluun. Toinen elää mangrovemetsien ympäröimässä kylässä ja kulkee opinahjoonsa veneellä!
Tässä värikylläisessä ja mukaansatempaavassa tietoteoksessa matkataan ympäri maailmaa ja tutustutaan 20 lapsen tarinaan Alaskasta Amazonille ja Pohjois Norjasta Japaniin. Iso osa maailman ihmisistä asuu kaupungeissa, mutta monet elävät maaseudulla. Millainen on koulupäivä Andien vuoristossa?
Liity uutiskirjeen tilaajaksi, jolloin saat heti tiedon uutuuksista ja tarjouksista!
Villakeiju.fi verkkokauppa tarjoaa monipuolisen valikoiman tuotteita askarteluun, käsitöihin ja toimistoon. Valikoimaamme kuuluvat askartelu- ja käsityötarvikkeet, kortit ja lahjat, kirjat, lelut ja pelit sekä taide- ja toimistotarvikkeet.
Tämä sivusto käyttää evästeitä asiakaskokemuksen parantamiseen. Alta voit valita suostumuksesi. Katso tarkemmat tiedot alta tietosuojaselosteesta.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Nämä ovat sivuston toiminnalle välttämättömiä evästeitä, joiden käyttöä ei voi kieltää. Hyväksyt näiden evästeiden käytön selaamalla sivustoamme.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Hyväksymällä kaikki evästeet tai Tilastot, annat suostumuksen Google Analytics (GA4) käyttöön.
Markkinointi
Nämä ovat kolmannen osapuolen evästeitä, kuten esimerkiksi Facebookia varten.