Stanssattu eli valmiiksi leikattu 3d-kuva-arkki A4. Kuvat ovat hennosti kiinni taustapaperissa, napsauta sormella varovasti irti.
Arkissa on 3 erilaista kuvaa, jossa jokaisessa useampia osia. Kuvan kokoaminen aloitetaan isoimmasta kuvan osasta ja jatketaan pienempiin osiin päin siten, että lopputuloksena syntyy 3-ulotteinen eli koholle jäävä kuva. Lisäksi tarvitset kaksipuoleisia kohotarrapaloja, joiden avulla kuvan osat kiinnitetään toisiinsa päällekkäin.
Stanssattu eli valmiiksi leikattu 3d-kuva-arkki. Kuvat ovat hennosti kiinni taustapaperissa, napsauta sormella varovasti irti.

Vihkonen sisältää 24kpl koottavia 3d-kuvia (kuvat siis 24 korttiin) sekä kuviopapereita. 3d-kuvat ovat valmiiksi leikattuja, napsauta ne varovasti sormella irti taustastaan. Kuvien kokoamiseen tarvitset lisäksi kaksipuoleisia tarrapaloja, jotta saat osat koholle.
Timanttimaalaus tarvikepakkaus yhteen korttiin. Sisältää tarrapohjaisen kuvan, muovitimantit, asettelutyökalun, vahan ja rasian timanteille sekä kirjekuoren. Asettele timantit vahan ja asettelutyökalun avulla merkityille paikoille kuvaan.
Stanssattu eli valmiiksi leikattu 3d-kuva-arkki. Kuvat ovat hennosti kiinni taustapaperissa, napsauta sormella varovasti irti.
Arkissa on 3 erilaista kuvaa, jossa jokaisessa useampia osia. Kuvan kokoaminen aloitetaan isoimmasta kuvan osasta ja jatketaan pienempiin osiin päin siten, että lopputuloksena syntyy 3-ulotteinen eli koholle jäävä kuva. Lisäksi tarvitset kaksipuoleisia kohotarrapaloja, joiden avulla kuvan osat kiinnitetään toisiinsa päällekkäin.
Timanttimaalaus tarvikepakkaus yhteen korttiin. Sisältää tarrapohjaisen kuvan, muovitimantit, asettelutyökalun, vahan ja rasian timanteille, kirjekuoren. Asettele timantit vahan ja asettelutyökalun avulla merkityille paikoille kuvaan.
Kuviopaperilehtiö korttiaskarteluun ja muuhun paperiaskarteluun. Lehtiön koko A4 (21cm x 29.7cm). Pakkauksessa 9 paperia. Kuvio paperin molemmilla puolilla.
Tekstileimasinsetissä on useita erillisiä leimasimia. Tarvitset lisäksi leimasinmustetta ja akryylipalikan. Kirkkaat leimasimet tarttuvat akryylipalikkaan sellaisenaan. Valmistettu korkealuokkaisesta photopolymeeristä.

Tekstileimasinsetissä on useita erillisiä leimasimia. Tarvitset lisäksi akryylipalikan. Kirkkaat leimasimet tarttuvat akryylipalikkaan sellaisenaan. Valmistettu korkealuokkaisesta photopolymeeristä.
Käsin leimattuja tekstejä saa käyttää myös myytävissä korteissa, mutta ethän myy pelkkiä näillä leimasimilla leimattuja tekstejä.

Setin koko n. 10,5 x 7,5 cm.
Käsin leimattuja tekstejä saa käyttää myös myytävissä korteissa, mutta ethän myy pelkkiä näillä leimasimilla leimattuja tekstejä.
Joustavan silikonimuotin avulla voit valaa helposti upeita ja yksityiskohtaisia kuvioita. Täydellinen steariinille, saippualle, hartsille, kipsille, korumassalle ja Silk Clay® -massalle. Uuninkestävä 130 asteeseen.
Lumihiutaleet ja joulukuuset, Kork. 0,3 cm, Lev: 3,5+4,7 cm, reikä ripustamista varten.
Muotti on valmistettu kestävästä silikonista – joustavan materiaalin ansiosta luomuksesi on helppo irrottaa muotista yksityiskohdat säilyttäen. .
Vala pieniä luomuksia, joita voit käyttää nappikorvakoruina ja silmukkamerkkeinä – tai koristeina käsintehdyissä saippuoissa, kynttilöissä jne.
Kirjekuori askarteluun. Pakkaus sisältää 10 kappaletta C6-kokoisia kuvioituja kirjekuoria, joissa on kostutettava liimaläppä. Kirjekuoren vahvuus on 120g/m².
Koristereunukset askarteluun ja koristeluun. Pakkaus sisältää viisi kappaletta kartonkisia reunuksia. Koristereunukset sopivat hyvin esim. A6 kokoisen korttipohjan päälle tai shaker-korttien tekoon.
Koristereunukset askarteluun ja koristeluun. Pakkaus sisältää viisi kappaletta A6-kokoisia kartonkisia reunuksia, joissa on laserleikattu kuviointi. Koristereunuksessa on glitterpinta. Koristereunus sopii A6-kokoisen korttipohjan päälle, jolloin korttipohja näkyy laserleikatun kuvion läpi.
Korttikuvat askarteluun ja koristeluun. Pakkaus sisältää viisi kappaletta kartonkisia korttikuvia, joissa on tekstuurimainen pinta. Yhden korttikuvan koko on n. 12,5cm x 8cm.
Askartelukuviot askarteluun ja koristeluun. Pakkaus sisältää erilaisia kartonkisia askartelukuvioita, joita on 6kpl per kuvio. Kuvioissa on glitteriä. Yhden kuvion koko on n. 8cm x 6,5cm.
Liity uutiskirjeen tilaajaksi, jolloin saat heti tiedon uutuuksista ja tarjouksista!
Villakeiju.fi verkkokauppa tarjoaa monipuolisen valikoiman tuotteita askarteluun, käsitöihin ja toimistoon. Valikoimaamme kuuluvat askartelu- ja käsityötarvikkeet, kortit ja lahjat, kirjat, lelut ja pelit sekä taide- ja toimistotarvikkeet.
Tämä sivusto käyttää evästeitä asiakaskokemuksen parantamiseen. Alta voit valita suostumuksesi. Katso tarkemmat tiedot alta tietosuojaselosteesta.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Nämä ovat sivuston toiminnalle välttämättömiä evästeitä, joiden käyttöä ei voi kieltää. Hyväksyt näiden evästeiden käytön selaamalla sivustoamme.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Hyväksymällä kaikki evästeet tai Tilastot, annat suostumuksen Google Analytics (GA4) käyttöön.
Markkinointi
Nämä ovat kolmannen osapuolen evästeitä, kuten esimerkiksi Facebookia varten.