Kaunokirjallisuus kotimainen

Kotimaisen kaunokirjallisuuden helmet.
  • Lumenlaulaja. Itäranta, Emmi

    Lumenlaulaja. Itäranta, Emmi

    28,90 

    ”En ole koskaan paljastanut syntytarinaani kenellekään. En ennen kuin nyt.”

    Louhen lumoava syntytarina vie meidät myyttiseen menneisyyteen, taikavoimien ja muodonmuutosten maailmaan. Vallitsee sopusointu ja kunnioitus ihmisen, luonnon ja eläinten välillä. Kunnes idylli rikkoutuu, ja elämään astuvat vallanhimo, kostonhalu ja ahneus.

    Lauha elää lapsuuttaan Pohjolassa, jossa hallitsevat vahvat naiset, jokaisella heistä oma loitsuhahmonsa, eläinmuotonsa. Lauhan ollessa yhdeksänvuotias Pohjolaan hyökkää vieras heimo, joka surmaa suurimman osan hänen perheestään, ja Lauha pakenee äitinsä ja kahden pikkusisarensa kanssa. Kovien kokemusten jälkeen hän päätyy turvaan naistenyhteisöön, Metsänpeittoon, jossa elää hiljais­eloa vuosien ajan.

    Traagisen tapahtuman jälkeen hän päättää kostaa Pohjolan valloittajille, ottaa kotinsa takaisin. Pohjolan puolustaminen ja oman perheen pitäminen turvassa muovaavat Lauhasta Louhen, naisen, jota moni pelkää. Pakomatkan kivuliaat muistot ajavat Louhea kohti valintoja, joilla on kohtalokkaita seurauksia koko Pohjolan väelle ja Louhelle itselleen.

  • Talvisodan kahdet kasvot. Hattula, Markku

    Talvisodan kahdet kasvot. Hattula, Markku

    31,90 

    Väkevä romaani talvisodan kauhuista rintamalla ja sotasairaalassa.

    Kun talvisota syttyy, Väinö joutuu monen muun tavoin rintamalle. Siellä ainoa tunne ei ole taistelutahto – tykkien ja kranaatinheittimien tulituksessa ja vihollisen väijyessä pelko ja kauhu ovat alati läsnä. Pahempaa kuin jalan tai käden menetys on mielen murtuminen, sillä sille ei riitä sodassa ymmärrystä.

    Raskasta ja vaarallista on sotasairaalassakin, jossa Aino työskentelee hoitajana. Poikansa ja äitinsä Aino on joutunut lähettämään evakkoon. Ainon elämä mullistuu entisestään, kun potilaaksi ilmestyy Väinö – hänen poikansa isä.

  • Petetty. Seeck, Max

    Petetty. Seeck, Max

    31,90 

    He tuntevat jokaisen askeleesi.

    Miten selvitä hengissä maailmassa, jossa mikään ei ole sitä, miltä näyttää?

    Kun silmiinpistävän kaunis nainen istuu vastapäätä taidegalleristi Milo Perhoa helsinkiläisellä terassilla, Milo ei voi aavistaa, mihin tapaaminen johtaa. Pian Helsingin poliisilla on käsissään useampi murha ja Milon perässä joku, jolle hänen menneisyytensä ei ole mysteeri. Alkaa takaa-ajo, jossa saalistaja voi olla kuka tahansa ja piilopaikkaa on mahdotonta löytää.

    Petetty on timantinkova trilleri vakoilun maailmasta. Se jatkaa Merkityn avaamaa Milo-sarjaa.

  • Sotaromaani. Linna, Väinö

    Sotaromaani. Linna, Väinö

    16,90 

    Väinö Linnan suurteos Tuntematon sotilas sellaisena kuin hän itse sen näki.

    Syyskuun 26. pnä 1954 Väinö Linna tiedotti, että nyt oli ”parikymmentä miestä matkalla kustantajan luo ja että nuo miehet ovat niin elävän tuoreita, ettei heidän veroistaan joukkoa vielä koskaan aikaisemmin ole kavunnut Werner Söderströmin kunnianarvoisia portaita”. Joulukuun alussa ilmestyi markkinoille jyhkeä teos, josta tuli Suomen kuuluisin sotakirja ja kaikkiaan yksi luetuimmista romaaneista. Jotain kuitenkin oli jermujen sisäänmarssin ja kirjan julkaisemisen välillä tapahtunut. Käsikirjoituksen sisältöön ja kieleen oli tehty korjauksia ja Väinö Linnan ehdottama nimi Sotaromaani oli vaihdettu Tuntemattomaksi sotilaaksi. Muutoksia ja poistoja voidaan seurata tästä käsikirjoitusversiosta. Sensuroitiinko Linnan Sotaromaani?

    Sotaromaani, ”alkuperäinen Tuntematon”, ei pyri kilpailemaan suomalaisille läheiseksi tulleen Tuntemattoman sotilaan kanssa, mutta kulttuurihistoriallisena dokumenttina se osoittaa, kuinka kirjallinen maku ja yhteiskunnalliset asenteet ovat muuttuneet.

  • Lauha. Havaste, Paula

    Lauha. Havaste, Paula

    28,90 

    1600-luvun nainen etsii omaa ääntään

    Rakastetun historiallisen romaanin taiturin uutuus kertoo naisesta, joka haluaa valita oman elämänsä nuotit itse.

    Riinalla on laulamisen lahja, mutta virttä veisatessa hänet hyssytellään hiljaiseksi. ”Käyttäydy ihmisiksi” – sen hän on saanut kuulla aivan liian usein.

    Kaikki muuttuu, kun Riina lähtee etsimään sukulaisiaan. Eletään 1600-luvun puoliväliä, ja taival vie tiettömien metsien halki. Yllätyksekseen Riina löytää lauluista ilahtuvia ihmisiä ja oppii soittamaan jouhikkoa.

    Matka jatkuu, kotipirtti jää kauas. Riina oivaltaa, että vaikka hän ylittäisi meret, hän ei saa laulaa vapaasti. Tytön on mentävä naimisiin, mutta voiko silloin laulaa muuta kuin kehtolauluja lapsilleen?

    Luovuudesta ja naisena olemisen reunaehdoista kertova historiallinen romaani kuvaa tarkasti 1600-luvun elämää, mutta sisältää yhtymäkohtia omaan aikaamme ja kysyy: Mikä on naiselle sopiva osa?

  • Alec. Tuominen, Arttu

    Alec. Tuominen, Arttu

    29,90 

    Uusi jännityssarja käynnistyy Lapin tunturimaisemista!

    1990-luvun lamavuosina itärajan takaa virtaa Suomeen laittomia bisneksiä.

    Suomen alueella käydään huumesotaa, jossa ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

    Sallan kyläyhteisön elämä järkkyy, kun syrjäisellä maatilalla ammutaan toistakymmentä juhlijaa. Surmia todistava 14-vuotias Liina joutuu aikuistumaan nopeasti järjettömän väkivallan tunkeutuessa lapsuuden maailmaan.

    Liinan maatilalla ottamat valokuvat ovat haluttua tavaraa. Hänen poliisina työskentelevä isänsä Sami käsittää nopeasti koko perheen olevan suuressa vaarassa. Sami ja Liina joutuvat punnitsemaan ystävyyden ja lojaaliuden merkitystä rahan ja ahneuden hallitsemassa maailmassa.

  • Lumileopardin sydän. Lehtolainen, Leena

    Lumileopardin sydän. Lehtolainen, Leena

    31,90 

    Kun saaliista tulee saalistaja.

    Hilja Ilveskero palkataan somevaikuttaja Elise Selinin turvahenkilöksi. Selin on saanut tappouhkauksia tehtyään kaupallista yhteistyötä kyseenalaisen yrityksen kanssa.

    Toimeksianto vie henkivartija Hilja Ilveskeron Sveitsin Leysiniin, jonka jylhät vuoristomaisemat ovat hänelle tuttuja vuosien takaa. Tappouhkauksia saanut somevaikuttaja tarvitsee hänen palveluksiaan lomamatkallaankin. Kesken leppoisan reissun tapahtuu kuitenkin hengenvaarallinen onnettomuus – vai onko kyseessä murhayritys?

    Suomeen palattuaan Hilja joutuu keskelle mysteeriä, joka pakottaa hänet kohtaamaan menneisyytensä ja kyseenalaistamaan kaiken tietämänsä. Kuka lopulta on jahdattava ja kuka metsästäjä? Onko Hilja sekaantunut tahtomattaan niin suuriin kuvioihin, että jopa ammattilaisen on mahdotonta selvitä pelistä hengissä?

  • Pitsihuntuun kuiskattu. Renko, Mari

    Pitsihuntuun kuiskattu. Renko, Mari

    28,90 

    Kaksi oman tiensä kulkijaa, sama hauras unelma

    Mari Rengon Pitsihuntuun kuiskattu on sydämeenkäyvä kahden aikatason lukuromaani, joka vie tutuksi tulleen keltaisen puutalon maisemiin Pielisen rannalle, Ikosen perheen luo.

    Tuhlaajapoika Kaarlo Ikonen on palannut lapsuudenkotiinsa ja pestautunut Nurmeksen terveyskeskukseen lääkäriksi, mutta sen enempää ei poikamies aio asettua aloilleen. Kaarlon lapsuudenystävä Saana on puolestaan ankkuroimassa elämäänsä tavoitteenaan itsellinen äitiys. Mutta miten käy, kun Saana tarvitsee tukea tuuliviirin lailla heiluvalta ystävältään?

    Vuonna 1939 Nurmeksen sotasairaalan hoitajatar Elsi Uotila on raskaana, yksin. Ystävä kannustaa hankkiutumaan eroon aviottomasta lapsesta, mutta siihen Elsi ei pysty. Jääkö hänelle mitään muuta vaihtoehtoa kuin löytää aviomies ennen salaisuuden paljastumista? Sodan kylväessä tuhoaan Elsi kuiskaa hauraimman haaveensa pitsihuntuun ja tekee päätöksensä.

    Ikoset-sarjan toinen osa Pitsihuntuun kuiskattu on suurten tunteiden lukuromaani, jossa naisten on unelmiensa vuoksi kysyttävä, ovatko kaikki keinot todella sallittuja sodassa ja rakkaudessa.

  • Meri välissämme. Vähäaho, Anu

    Meri välissämme. Vähäaho, Anu

    32,90 

    Elli oli vasta lapsi, kun hän muutti isänsä kanssa Oulusta Amerikkaan paremman elämän perässä. Taakse jäivät niin kotimaa kuin pikkusisaruksetkin. Vuosien kuluttua amerikkalaisesta unelmasta on tullut totta ja torpan tytöstä New Yorkin seurapiirien jäsen, vauras leski ja tunnettu hyväntekijä. Mutta puuttuuko toimeliaan Ellin elämästä sittenkin jotain?

    Vuonna 1907 Pauliina-sisko kutsuu Ellin kihlajaisiinsa, ja Elli päättää matkustaa ensimmäistä kertaa lähtönsä jälkeen kaukaiseen Pohjolaan. Kotimaassa vastassa ovat hautautuneet muistot ja hartaasti kaivattu sisko, joka ei otakaan Elliä aivan avosylin vastaan. Pauliinan kihlaus varakkaan Christon kanssa ei ole sitä miltä näyttää, mutta osattoman lapsuuden kovettama Pauliina on päättänyt raivata itselleen paikan maailmassa. Elli puolestaan huomaa olevansa kahden miehen ristipaineessa: yhtäällä häntä houkuttelee hurmaava Dominic, toisaalla arvoituksellinen Martin.

    Saavatko sisarukset kurottua kiinni valtameren ja vuosikymmenten väliinsä kaivertaman etäisyyden? Entä millaisia valintoja vaikeuksia kohdannut nainen tekee rakkaudessa? Mistä löytyisi koti kahdelle juurettomalle? Kolmas Oulujoen helmet -romaani tarjoilee vastustamattoman kattauksen romantiikkaa ja tarkkanäköistä ihmissuhdedraamaa maalauksellisen upeissa historiallisissa puitteissa.

  • Kirjeitä murhakartanosta. Aalto, Maria

    Kirjeitä murhakartanosta. Aalto, Maria

    28,90 

    Unelmien kesä idyllisessä kartanossa muuttuu painajaiseksi, kun yrttitarhasta löytyy ruumis.

    Kartanon ovet kätkevät taakseen salaisuuksia, joita määrätietoinen Aleksandra ”Aku” Lagerlund ei malta olla penkomatta ja jakamatta kirjeissä ystävälleen. Kartanossa tapahtunut murha herättää Akun etsivänvaistot, eikä hän halua jättää tutkintaa yksin poliisille.

    Akua potkaisee onni, kun hänet pestataan komeaan Kraanin kartanoon kesäksi töihin. Kesävieraiden joukossa on kulttuurin kermaa, ja oppaana Aku pääsee kertomaan kartanon salien taideaarteista. Kartanon omistajan rouva Grahnin silmäterä on kartanon kaunis puutarha omenapuineen ja erityisesti sen yrttimaa. Täydellistä idylliä häiritsee vain nurkilla pyörivä pärinäpoika.

    Pian käy ilmi, ettei kartanossa kaikki olekaan kohdallaan. Salme-palvelijan öiset kohtaukset saavat jopa rempseän Akun varpailleen. Lavatanssien, iltatorien ja puutarhajuhlan sävyttämään huolettomaan kesään tulee synkkiä sävyjä, kun yrttitarhasta löytyy ruumis. Murhaa saapuu selvittämään itseriittoinen komisario Kari Holma Helsingistä. Aku haluaa olla mukana tutkinnassa, mutta onko se viisasta, kun kylästä löytyy pian toinenkin ruumis?

    Kirjeitä murhakartanosta vie suomifilmeistä tuttuihin tunnelmiin liehuvien helmojen, rock’n rollin ja rasvalettien aikakauteen

  • Con rit. Isomäki, Risto

    Con rit. Isomäki, Risto

    24,90 

    Kansainvälisesti tunnettu meribiologi Martti Ritola saa tietää, että Vietnamissa Ha Longin lahdelta on löydetty oudon eläimen raato. Raato näyttää samalta kuin con rit, vietnamilaisten legendojen merihirviö.

    Paetakseen arkeaan Camilla Norrstrand, miljonäärisuvun ainoa perijä, on valmis maksamaan Martin matkan Vietnamiin ja lähtemään itse mukaan. Camillan rahoissa on vain se vika, että ne ovat kytköksissä yritykseen, jonka toiminta edistää Indonesian sademetsien häviämistä ja tuhoisien turvepalojen syttymistä. Vietnamissa taifuuni huuhtoo raadon meren syvyyksiin. Martti lähtee etsimään otusta, vaikka paikalliset oppaat epäröivät. Kiehtova seikkailu muuttuu vähä vähältä henkeäsalpaavaksi painajaiseksi.

    Con rit -romaanin mukaan myytti suuresta merikäärmeestä tai merilohikäärmeestä saattaa perustua todella olemassa olevaan merieläimeen. Teos on alun pitäen ilmestynyt vuonna 2019 ja se voitti tammikuussa 2024 Vietnamin tärkeimmän kirjallisuudelle annetun tunnustuksen ensimmäisenä ulkomaisena kirjana kautta aikojen.

  • Kuulaita kesäöitä Lemmenlahdella. Kivijoki, Tuuli

    Kuulaita kesäöitä Lemmenlahdella. Kivijoki, Tuuli

    29,90 

    Kesäromanssia ei voi välttää!

    Koulusihteeri Kaisa odottaa innolla ensimmäistä kesäänsä Lemmenlahdella: puutarhanhoitoa, käsitöitä ja aamu-uinteja Hiisijärvessä. Kesän lähestyessä rivitalokaksion seinänaapuritkin kaivautuvat koloistaan. Mutta kuka on mystinen mies, joka piileskelee asunnossaan?

    Ex-miesystävä Timokin rantautuu yllättäen Lemmenlahdelle, ja Kaisalla on pohdinnan paikka.

    Leppoisaksi tarkoitettu kesä muuttuu kertaheitolla työntäyteiseksi, kun Kaisa saa idean kirjailijahaastattelusta, jonka kunnan kulttuurijohtaja paisuttaa viikonlopun mittaiseksi kirjallisuustapahtumaksi. Sivussa Kaisa huomaa haaveilevansa tulevaisuudesta, joka ei ole hänen ulottuvillaan. Vai onko sittenkin?

  • Ruhtinatar. Oranen, Raija

    Ruhtinatar. Oranen, Raija

    29,90 

    Pakahduttavan hurmaava ja kiehtova romaani loiston ja tuhon vuosikymmenistä.

    Kiova, Tali, Pietari. Uuden vuosisadan alku. Arvostetun hovitallimestarin tytär Natalia Naryshkina on parhaassa naimaiässä. Hän ei kuitenkaan saa seurata sydämensä ääntä, vaan hänet naitetaan Venäjän toiseksi rikkaimman suvun Demidovien piiriin. Hänestä tulee ruhtinatar.

    Vuonna 1917 keisarikunta murtuu ja Demidovit pakenevat Karjalasta syvemmälle Suomeen. Vuosien kuluttua ja rikkauksien haihduttua he palaavat Karjalaan, mutta talvisodan syttyessä Natalian on lähdettävä sieltä jälleen.

    Miten säilyttää arvokkuutensa, kun maailma ympärillä hajoaa?

  • Löytöperhe. Tuominen, Ilona

    Löytöperhe. Tuominen, Ilona

    19,90 

    Jättipokkari / pehmeäkantinen kirja

    Asplundin vanha suola

    Ilona Tuomisen suositun romaanisarjan kolmas osa Löytöperhe avaa vanhan puutalokorttelin narisevan portin pihapiirin lempinaapurina pidetyn Maija Asplundin ja hänen ehtiväisen pikku tyttärensä elämään.

    Maija on saanut kutsun sisarpuolensa lakkiaisiin isän luksushuvilalle. Juhlat ovat taas kerran aivan liian huikentelevaiset siihen nähden, että koko huvila tontteineen on myynnissä isän rahasotkujen ja velkojen takia.

    Maija huokaisee helpotuksesta kuullessaan huvilasta kiinnostuneesta tahosta, mutta huojennus räjähtää tuhanneksi muuksi tunteeksi sillä sekunnilla, kun hän kuulee ostajan nimen. Kyseessä on tunnettu it-alalla kansainvälisesti menestynyt ja ryysyistä rikkauksiin noussut self-made-man. Maijan ensirakkaus.

    Isän taivuttelemana Maija suostuu huolehtimaan kiinteistökaupasta, ja kun entisten sydänkäpysten polut näin vääjäämättä risteävät, sen seuraamukset ravisuttavat koko Poppelin perustuksia.

  • Huomenna kerron kaiken. Itkonen, Juha

    Huomenna kerron kaiken. Itkonen, Juha

    29,90 

    Intensiivinen ja intiimi romaani rakkaudesta ja intohimosta
    Juha Itkosen, yhden Suomen tunnetuimman nykykirjailijan, taidokkaassa ja intensiivisessä rakkausromaanissa intohimo ravistelee koko eksistenssiä.

    Kirkkaana pakkaspäivänä Marja astuu Lassen omistamaan antikvariaattiin. Hetki on molemmille otollinen. Heidän lyhyt nuoruuden romanssinsa toimii sytykkeenä intohimoiselle suhteelle, jossa kaksi nälkäistä sielua ja ruumista löytää toisistaan täydellisen vastinparin.

    Marja on etääntynyt Nokia-rahoilla rikastuneesta miehestään ja puhkeamassa keski-iän kukoistukseen. Lasse ymmärtää saamansa mahdollisuuden: koko rakastamisen sietämätön keveys on hänen ulottuvillaan, mutta jokin pidättelee häntä.

    Vuosien päästä Lasse palaa kaiken muuttaneeseen käännekohtaan. Mitä silloin oikeastaan tapahtui ja miksi?

    Latautunut ja elegantti kertomus saa pohtimaan elämän suuria valintoja.

  • Tunturi, joka ulvoi. Keskitalo, Joona

    Tunturi, joka ulvoi. Keskitalo, Joona

    28,90 

    Joona Keskitalon Takamailla-trillerisarjan kolmas, itsenäinen osa Tunturi, joka ulvoi kertoo naapurisodasta, kahdesta hankalasta ruumiista ja yhdestätoista valheesta, jotka saavat Luoteis-Lapin erämaan roihuamaan.

    Janita ei muista, mihin hän vierellään makaavassa miehessä ihastui, mutta kuvio on tuttu. Se toistuu aina, kun hän käy juhlimassa Muonion yössä, vaikka hän on jo muutenkin pahassa raossa. On velkaa ja homeinen talo, jonka naapurissa asuu vanha ihmisvihaaja, äijä nimeltä Odd.

    Tällä kertaa lemmenseikkailun penseä jälkimaku muuttuu kuitenkin lupaavan makeaksi, kun yöllinen ihastus osoittautuu halukkaaksi ostamaan talon. Kaikki on hetkessä parempaan päin. Tai olisi, jos kiinteistön kuntotarkastuksen sivutuotteena ei syntyisi ruumista – ja jos Odd pysyisi omalla tontillaan.

    Joona Keskitalon Takamailla-trillerisarjassa matkataan pitkien hiekkateiden päihin seuduille, missä suomalainen mielenmaisema kukoistaa jääräpäisimmillään. Sarjan jokainen kirja on itsenäinen kertomus omine jäljittelemättömine hahmoineen.

  • Pikkasen pulassa. Pehkonen, Kirsi

    Pikkasen pulassa. Pehkonen, Kirsi

    29,90 

    Elokuinen viihdecocktail sisältää ystäviä, seksiä ja omalaatuisia työkeikkoja. Hersyvä sarja jatkuu!

    Etsintätoimistoaan pyörittävä Siru Valpas tempaistaan tapaamiseen alamaailman pampun kanssa. Lain nurjan puolen ympyröistä löytyy myös yllättävä linkki lähipiiriin. Mitä kaikkea Sirun asuintalossa oikein on puuhasteltu?
    Siru on vankasti yhden firman nainen, mutta miesten suhteen valitseminen sen sijaan tuottaa suuria vaikeuksia. Loppukesän illat pimenevät mutta eivät viilene.

  • Hämeen linnan Kerttuli. Susimetsä, U. M.

    Hämeen linnan Kerttuli. Susimetsä, U. M.

    31,90 

    Täysiverisen historiallisen viihdesarjan avaus vie Hämeen sydämeen 1600-luvulle.

    Kuninkaan kurittomat asemiehet hyökkäävät Kerttuli Martintyttären kotiin. Perheensä menettänyt Kerttuli pääsee Hämeen linnan muurien suojiin ja saa paikan piikana. Kun linnaan saapuu kuninkaan asiamies, vapaaherra Karl Ulvhufvud, Kerttulin elämä järkkyy.

    Velvollisuudet painavat Karl Ulvhufvudin harteita. Hämeessä rehottavat korruptio ja taikausko. Mutta kun helavalkeat palavat kevätyössä, vie ikiaikainen vietti mukanaan niin vakavamielisen vapaaherran kuin sydäntään varjelevan piiankin. Epäsäätyisen rakkauden paljastumisella olisi kohtalokkaat seuraukset, eivätkä Karl ja Kerttuli tiedä, kehen voivat luottaa.

  • Kadonnut perintö. Hämeen-Anttila, Virpi

    Kadonnut perintö. Hämeen-Anttila, Virpi

    31,90 

    Huippusuosittu dekkarisarja jatkuu: veitsenterävä Björk mutkikkaan mysteerin äärellä.

    Tammikuu 1923. Karl Axel Björk saa pyynnön tutkia äskettäin menehtyneen varakkaan liikemiehen tapausta. Vainajan tytär epäilee leski-isänsä viimeisiin elinkuukausiin liittyvän jotakin hämärää. Isä katkaisi yhtäkkisesti välit tyttärensä perheeseen ja vaikuttaa luopuneen omaisuudestaan tuntemattomaksi jääneen mamsellin eduksi.

    Björk suostuu auttamaan tytärtä, mutta tutkinta osoittautuu vaikeaksi. Kadonneen mamsellin jäljet näyttävät johtavan todelliseen rikosten labyrinttiin. Onnistuuko Björk tehtävässään, kun vastassa on joukko häikäilemättömiin toimiin valmiita ihmisiä?

  • H eli Hypatia Aleksandrialaisen matka pimeään. Kettu, Karissa

    H eli Hypatia Aleksandrialaisen matka pimeään. Kettu, Karissa

    32,90 

    Kesytön biofiktio ensimmäisen naismatemaatikon ja filosofin elämästä ja sen monista tulkinnoista

    Oppivainen pikkutyttö hurmaantuu tähtikuvioista ja haluaa isänsä Theonin jalanjäljille matemaatikoksi. Näin tapahtuu, mutta ainokaisen on alati taisteltava epäilyjä ja hyökkäyksiä vastaan. Tiede ja filosofia haiskahtavat muutenkin kristittyjen hallitsemassa Aleksandriassa taikauskolta.

    Hypatia nousee vähitellen prefekti Oresteen neuvonantajaksi asti, mutta kohtaa järkyttävän loppunsa tulemalla revityksi kappaleiksi munkkien toimesta. Mikä kaikki tähän johti?​

    Ekho, myyttinen nymfi, vaeltaa halki aikojen ja maiden keräten talteen Hypatian ruumiinosia ja tästä kerrottuja tarinoita. Totuuksien sekasotkuun yrittää Ekho setviä järkeä omalla äkkiväärällä tavallaan.

    Kiehtovassa esikoisromaanissa historia, runous, taide ja mielikuvitus limittyvät lumoavalla tavalla.​

  • Rooma. Konstig, Joonas

    Rooma. Konstig, Joonas

    29,90 

    Intiimi ja koukuttava lukuromaani.

    Unelmaloma Italiassa ystäväpariskunnan kanssa. Oma huvila kesäisillä kukkuloilla, uima-allas ja Rooman ikuinen kaupunki ympärillä. Ja ennen kaikkea, lapset ovat jo niin isoja, että matkalle päästään ensi kertaa aikuisten kesken.

    Vuosia odotettu loma uhkaa kuitenkin mennä pieleen, kun illanvietossa nousee esiin, että toisen pariskunnan mies ja toisen nainen ovat olleet joskus sängyssä. Mustasukkaisuudesta ja petturuudesta tulehtunut tilanne päätetään korjata saattamalla kaikki tasoihin. Sillä aikuisia ja kavereitahan tässä ollaan ja ”se on vaan seksiä”. Tilien tasaaminen ei kuitenkaan suju aivan yksinkertaisesti.

  • Henna Björk: Hydra. Rönnbacka, Christian

    Henna Björk: Hydra. Rönnbacka, Christian

    28,90 

    Kuoleman rajalla ei kysytä passia.

    Christian Rönnbackan kansainvälisen dekkarisarjan neljännessä osassa Henna Björk: Hydra hybridiuhat räjähtävät käsiin, ja elämän ja kuoleman kysymykseksi nousee, kuka on liittolainen, kuka vihollinen.

    Uimarannalle torkahtanut Henna Björk säpsähtää hereille puhelimen soidessa. Langanpäässä on supon ylitarkastaja Rautiainen, ja Hennan loma Ahvenanmaalla loppuu kuin seinään.

    Ruotsissa piru on irti: Forsmarkin ydinvoimalaan on lentänyt droneja, Göteborgin vesilaitos on sekaisin ja Tukholmassa on ollut puoli kaupunkia pimeänä. Rautiaisen soiton aiheena on mies, joka katosi kuin maan nielemänä Ruotsin turvallisuuspoliisin käsistä sähkökatkon aikana. Miehen tiedetään myyneen salaista tietoa venäläisille, ja nyt hän on ottanut yhteyttä Suomen suurlähetystöön ja tarjoaa kiinnostavaa kauppaa.

    Christian Rönnbackan kansainvälisen jännärisarjan neljäs osa pureutuu tiedustelun maailmaan, ja supon agentti Henna Björk joutuu vastenmieliseen tehtävään, jossa vihollinen on kuin niskassa sihisevä yhdeksänpäinen käärme.

  • Pyykkipäivä. Kajanto, Maija

    Pyykkipäivä. Kajanto, Maija

    21,90 

    Tervetuloa Puistokadun pesulaan!

    Kolmekymppinen Inka Hakaniemi palaa Australiasta kotikaupunkiinsa. Vuosista ulkomailla on jäänyt käteen sydänsuruja sekä huomattavan tyhjä pankkitili. Vanhempien yläkerrassa asuminen vaihtuu kuitenkin itsenäisyyteen, kun Inka päättää avata 50-luvun tyyliin sisustetun pesulan kaupungin keskustan tuntumaan.

    Kun kesäaurinko paistaa Puistokadun pesulan portaille ja pyykkikoneet pyörittävät kesäasukkaiden lakanoita, Inka tuntee olevansa uuden edessä. Pesula kerää hiljalleen ympärilleen oman asiakaskuntansa ja vakiokävijänsä, fiftarimusiikki raikaa taustalla, ja Inka tutustuu oman ikäisiinsä itsenäisiin naisiin. Niinpä kun eräänä päivänä menneisyys Australiasta seisahtaa pesulan ovelle, Inka on valmis tarttumaan myös oman elämänsä tahranpoistoprojektiin.

    Pyykkipäivä starttaa kirjailija Maija Kajannon uuden Puistokadun pesula -sarjan. Kajannon edellinen Kahvila Koivu -kirjasarja ihastutti lukijoita ja synnytti suomalaiselle viihdekirjallisuuskentälle uuden valovoimaisen tekijän.

  • Mirabilis. Kytömäki, Anni (jättipokkari)

    Mirabilis. Kytömäki, Anni (jättipokkari)

    25,90 

    Finlandia-voittajan uusi romaani ylittää kaikki odotukset Lukijoiden rakastaman, Finlandia-palkitun Anni Kytömäen uutuus on suuri romaani elämästä ja kuolemasta. Mirabilis sijoittuu 1800–1900-luvun vaihteeseen ja kuvaa maailmankatsomuksellista murrosta, jolloin luonnontiede osoittaa, ettei ihminen olekaan luomakunnan kruunu. Väkevä kirjallinen seikkailu kuljettaa nälkävuosista Amurinmaan suomalaiseen siirtokuntaan, vuorille ja villeihin metsiin ja takaisin kotimaan harjumaisemiin. Romaani on maailmanluokan kirjallisuutta, jossa…

  • Vaikenemisen laki, Rantsi, Niko

    Vaikenemisen laki, Rantsi, Niko

    29,90 

    Palkitun poliisidekkaristin uutuus.

    Suomalainen ammattirikollinen saa peräänsä mafian palkkamurhaajan. Onnistuuko hän hoitamaan ongelman itse, vai onko hänen pakko turvautua poliisin apuun?

    Helsinkiläishotellin edustalla auton takakontista löytyy tavallisen perheenisän ruumis. Keskusrikospoliisin tuore tutkijaparivaljakko Tommi Malk ja Sara Hackman joutuu uransa vaikeimman tapauksen eteen, kun heidän on selvitettävä, kuka puhuu totta ja kuka valehtelee pysyäkseen hengissä.

  • Vaiennut kaupunki, Mustikainen, Tuomas; Sudenlehti, Jussi

    Vaiennut kaupunki, Mustikainen, Tuomas; Sudenlehti, Jussi

    28,90 

    Tositapahtumiin perustuva rikosromaani kysyy, milloin hyvään pyrkivä ihminen lakkaa olemasta hyvä.

    Keväällä 1961 lappeenrantalainen pankinjohtaja surmaa vaimonsa ja kolme tytärtään. Viranomaisille hän kertoo tehneensä surmatyöt säilyttääkseen kunniansa.

    Tragedia tavoittaa sanomalehtimies Eino Herasen, joka haluaa ymmärtää pahuuden syvintä olemusta ja lähtee synnyinkaupunkiinsa Lappeenrantaan tutkimaan tapausta. Hän törmää kuitenkin vain vaikenemisen kulttuuriin, valheisiin ja puolitotuuksiin.

    Selvittäessään tapausta Heranen huomaa siinä yhtymäkohtia omaan sukuhistoriaansa ja alkaa vajota osaksi kaupungin salaisuutta. Miksi kaupunkilaiset vaikuttavat suojelevan murhaajaa ja pitävän tätä edelleen arvossa?

    Vaiennut kaupunki on Pahuuden anatomia -­trilogian itsenäinen avausosa.

  • Kesävieraita Jylhäsalmella. Pehkonen, Kirsi

    Kesävieraita Jylhäsalmella. Pehkonen, Kirsi

    29,90 

    Jylhäsalmi tarjoaa yllättäviä mahdollisuuksia. Rakastettu maalaisromanttinen sarja jatkuu.

    Krissellä on vain etäinen suhde Jylhäsalmeen, mutta hän on tehnyt taustatyönsä: paikkakunnalla saattaisi olla markkinarako nuohousyritykselle.

    Ensimmäiset asiakkaat saavat savun nousemaan piipun sijaan korvista, mutta pian Krisse huomaa, että Jylhäsalmella osataan myös toivottaa kesävieras tervetulleeksi. Ja kun tulee lipsauttaneeksi, että treffit voisivat kiinnostaa, ehdokkaita tulvii ovista ja ikkunoista.

    Kirsi Pehkonen vie lukijan jälleen Suomen valloittavimpaan kylään, jossa tapahtumia riittää kuin suuressakin metropolissa ja riitaantuneiden kaverusten välejä ratkoo koko kulmakunta.

  • Matriarkka, Mustonen, Enni

    Matriarkka, Mustonen, Enni

    29,90 

    Menestyssarjan koskettava huipennus kuvaa vahvoja naisia Suomen historian käännekohdassa.

    1807. Frugårdin uusi uljas päärakennus on vihdoin valmis. Hedda Noora tyttärineen on valvonut rakennustöitä, sillä aviomies Adolfia ja esikoispoika Karlia ovat työllistäneet Viaporin kiihtyvät varustelutoimet.

    Juuri kun kartanossa näyttää alkavan valoisampi vaihe, puhkeaa Suomen sota. Venäjän joukot vyöryvät rajan yli ja piirittävät Viaporin. Sodan kurimuksessa Hedda Noorasta kehkeytyy neuvokas matriarkka, johon muut turvautuvat, kun vuosisatainen yhteys Ruotsiin katkeaa ja on sopeuduttava elämään Venäjän keisarivallan alla.

    Entä miten käy suuren rakkauden, kun Adolf palaa kotikartanon rauhaan?

  • Valaistunut tappaja, Virtanen, Harri

    Valaistunut tappaja, Virtanen, Harri

    29,90 

    Pelottavan todentuntuista jännitystä rikossarjojen huipputekijältä.

    Trilleri Suomeen soluttautuneista Venäjän vakoojista ja kuolemasta, joka saa näkemään kaiken toisin. Valaistunut tappaja aloittaa uuden Joki-sarjan, jossa kansainvälinen terrorismi on lähempänä kuin uskallamme kuvitellakaan.

    Kun KRP:n erikoistutkija Henri Joki katsoo surmatun kollegansa ja ystävänsä Eva Braggin kasvoja, hän ymmärtää, ettei kukaan ole enää turvassa.

    Supossa työskennellyt Eva oli tutkimassa korkean tason vakoiluvyyhtiä, joka tulisi vielä horjuttamaan Nato-Suomen turvallisuutta. Pian Evan kuoleman jälkeen muidenkin vyyhtiin kytkeytyneiden päitä alkaa putoilla.

    Samaan aikaan liikkeellä on myös tappaja, jolla tuntuu olevan yksityinen motiivi.

    Harri Virtasen kerronnassa risteävät koukuttavalla tavalla kilpajuoksu vieraiden valtioiden palkkatappajien kanssa ja Henrin kamppailu menneisyytensä ja henkilökohtaisen kipunsa kanssa. Lohtua ja tukea tuo vain muisto Evan läheisyydestä.

  • Verijäljet. Martikainen, Tiina

    Verijäljet. Martikainen, Tiina

    29,90 

    Rikosylikonstaapeli Mira Tulenheimo jahtaa saksanpaimenkoira Ruutin kanssa uransa ensimmäistä sarjamurhaajaa.

    Sammattilaisen leirikeskuksen rannassa lojuu huivilla kuristettu nainen. Rikostutkinta ehtii tuskin käynnistyä, kun kylästä löytyy toinenkin uhri. Alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan.

    Mira johtaa Lohjan poliisin tutkintaryhmää ja yrittää avata solmuja sitä mukaa kun murhaaja niitä kiristää. Katseet kääntyvät Miraan. Kestääkö ryhmänjohtajan kantti?

    Vaativan rikostutkinnan keskellä Mira pohtii rakkaussuhdettaan työkaveriinsa Marcukseen. Voiko mieheen enää luottaa?

    Kuten aina, partioruumiskoira Ruuti antaa oman panoksensa Miran uskollisena apurina.

  • Kenraalitar, Suuriruhtinaanmaa 1, Tuominen, Pirjo

    Kenraalitar, Suuriruhtinaanmaa 1, Tuominen, Pirjo

    29,90 

    Loistokas historiallinen romaani tsaarinajan kartanoista.

    Junia Mannerstamin mielipidettä ei kysytä, kun hänet naitetaan keski-ikäiselle venäläiselle kenraalille Carl Magnus Nassaulle.

    Vasta kahdeksantoistavuotias Junia yrittää urheasti sopeutua paitsi avioliittoonsa leskimiehen kanssa myös keisarillisen Pietarin kiihkeään elämänmenoon. Se ei ole Helsingin pitäjässä varttuneelle Junialle helppoa, mutta vielä vaikeammaksi se käy, kun uudet ajatukset ja uusi, nuori rakkaus sytyttävät roihuavan liekin hänen sydämeensä.

    Kenraalitar on tsaarinvallan aikaan sijoittuva vauhdikas historiallinen romaani, jossa liikutaan niin Suomen kartanoissa kuin Pietarin loiston ja kurjuuden keskellä. Junia Nassaun esikuvana on todella elänyt henkilö, uljas suomalainen aatelisneito. Teos on julkaistu alun perin vuonna 1989.

  • Hirviö, Laitinen, JP

    Hirviö, Laitinen, JP

    29,90 

    Kirjailijan puoliso Anna on kuollut. Kirjoitustyö polkee paikoillaan. Jotain tehdäkseen kirjailija ryhtyy sabotaasia suunnittelevan ympäristöaktivistin haamukirjoittajaksi. Suru ja sukeltaminen ekokriisin kuvauksiin saa kertojan luomaan tarinaa, jossa aika kääntyy nurin. Hiili ja öljy palautetaan maan sisään ja puklatut pihvit aloittavat matkansa kohti lehmyyttä. Ehkä ihmiskunnalla onkin vielä toivoa, ja ehkä bussin alle jäänyt Annakin voisi vielä palata?

    Intiimi puhe kuolleelle puolisolle vuorottelee antikronologisten kuvaelmien kanssa. Ne ajavat kertojaa yhä syvemmälle syyllisyydentuntoon, ja kohti suoraa toimintaa, jonka tavoitteena on koko maailmanjärjestyksen kumoaminen.

    Hirviö on loistelias päiväkirjaromaani, jossa yhden ihmisen eksistentiaalinen kriisi peilautuu koko planeetan kohtaloon.

  • Vainovalkeat, Volanen, Jarkko

    Vainovalkeat, Volanen, Jarkko

    29,95 

    Veljekset kohtaavat pitkän eron jälkeen. Viktor on päässyt vankilasta, Valdemar elää kuuliaisen virkamiehen elämää. Menneisyys on jättänyt heihin jälkensä, mutta silti lapsuus tuntuu olevan hämärän peitossa. Miksi he asuivat isovanhempiensa luona sotilaallisessa kurissa, nälässäkin? Missä heidän vanhempansa olivat? Keitä he itse ovat?

    Anna ja Elena ovat pariskunta, jolla on pieni poika. Joka päivä he pelkäävät rakkaussuhteensa paljastuvan, jolloin lapsi vietäisiin heiltä. Uhkaa lisää Annan työ järjestössä, joka auttaa valtion vainoamia. Siellä hän tapaa Valdemarin, joka pyytää Annalta apua vaikeuksiin ajautuneelle Viktorille. He alkavat yhdessä laatia uhkarohkeaa suunnitelmaa.

  • Murha toimituksessa, Aarnipuro, Marja

    Murha toimituksessa, Aarnipuro, Marja

    27,90 

    Kun päätoimittaja murhataan, tarvitaan jälleen Kaarina Riikosen pettä­mätöntä uutisvainua.

    Viikkolehden toimitus ajautuu kaaokseen, kun päätoimittaja löytyy kuolleena lenkkipolun varrelta. Muutosneuvottelujen ja irtisanomis­pelon keskellä toimittaja Kaarina Riikonen ryhtyy tutkimaan tapausta pelastaakseen uransa ja selvittääkseen totuuden

    Kaarina yhdistää voimansa kokeneen rikostoimittajakollegansa kanssa. Mukana on myös charmikas rikosylikomisario Anton Koivunen. Paljastuu salaisuus toisensa jälkeen: onko teon takana kosto, kateus, vallanhimo vai huumebisnes? Löytyykö syyllinen toimituksesta?

    Murha toimituksessa on kutkuttava arvoitusdekkari, jossa Kaarina kulkee vaarallista polkua kohti paljastuksia, jotka voivat muuttaa kaiken.

    Murha toimituksessa on Marja Aarnipuron viihdyttävän Kaarinan Riikonen ratkaisee -dekkarisarjan kahdeksas, itsenäinen osa.

  • Viimeinen näytös, Remes, Matti

    Viimeinen näytös, Remes, Matti

    33,90 

    Pirullista juonittelua aurinkoisessa onnelassa.

    Hangossa nautitaan vielä loppukesän suloisesta lämmöstä, kun tumma tatuoitu nainen tulee Ruben Waaran juttusille. Varakas vanhus, joka on ollut naisen tuki ja turva vieraassa kaupungissa, on kadonnut kuin maan nielemänä. Samaan aikaan Waaran korviin kantautuu huhuja kaupunkiin saapuneiden gryndereiden suunnitelmista. He haluavat kahmia itselleen alueen hulppeimmat tontit, eivätkä aio jättää rauhaan edes luonnonkaunista Varisniemeä.

    Ruben Waara ei voi olla sekaantumatta omituiseen vyyhtiin, jossa jokainen pyrkii päämääräänsä keinoja kaihtamatta.

    Mainio Ruben Waara on tuttu myös Murha Hangossa -tv-sarjasta.

    Viimeinen näytös on Matti Remeksen Ruben Waara -sarjan kolmastoista rikosromaani.

  • *Kaksoissotilas. Vala, Vera

    *Kaksoissotilas. Vala, Vera

    29,90 

    Salla Kotka etsii vastauksia äitiään koskeviin arvoituksiin, mutta menneisyyteen haudattujen salaisuuksien esiin kaivaminen on vaarallisempaa kuin hän osaa kuvitella.

    Oikeuspsykologiksi opiskeleva Salla Kotka joutuu keskelle uutta murhatutkimusta: Hänen työpaikkansa Cohenien etsivätoimiston päämiestä, murhatuomion jälkeen uuden elämän alkuun päässyttä naista epäillään taas verityöstä. Tapaukset muistuttavat liikaa toisiaan. Sallan on saatava selville, onko asiakas kylmäverinen sarjamurhaaja vai julman lavastuksen uhriksi joutunut syntipukki?

    Alpeilla Salla joutuu kamppailemaan niin luonnonvoimia kuin häikäilemätöntä murhaajaa vastaan. Samalla hänen on päätettävä, onko hän todella valmis kohtaamaan totuuden omasta taustastaan.

  • *Koskaan et voi tietää. Lehtovirta, Helena

    *Koskaan et voi tietää. Lehtovirta, Helena

    26,90 

    Menneisyys – se palaa aina takaisin.

    Psykologinen dekkari suvun vaietuista salaisuuksista aloittaa uuden Palo & Koski -dekkarisarjan.

    Häiden jälkeisenä aamuna eläinlääkäri Johanna Palon mansardikattoisesta talosta Espoossa löytyy kuollut mies. Rikoskomisario Tuomas Koski ryhtyy selvittämään rikosta ja tulee yllätetyksi tutkinnan edetessä. Onko syyllinen joku häiden jatkoilla olleesta ystäväporukasta – vai kävikö talossa sittenkin ulkopuolinen tekijä?

    Samaan aikaan Johannan kustannusalalla työskentelevää puolisoa painostetaan luopumaan Venäjä-aiheisen kirjan julkaisemisesta. Johannan taustasta paljastuva eläinaktivismi herättää myös Supon huomion.

    Suurin yllätys on kaikilta piilossa.

     

  • *Valkea lilja. Antell, Ann-Christin

    *Valkea lilja. Antell, Ann-Christin

    28,90 

    Historiallisen romantiikan kuningattaren hurmaava trilogia alkaa
    Lily opiskelee Turun piirustuskoulussa ja haaveilee taiteilijan ammatista. Hän saa mahdollisuuden matkustaa isoäitinsä seuraneitinä Firenzeen taiteen äärelle. Ennen matkaa Lily saa houkuttelevan avioliittotarjouksen, mutta Firenzessä Lily huomaa olevansa vaikean valinnan edessä.

     

  • *Tähtipölyn bulevardi. Andersson, Laura

    *Tähtipölyn bulevardi. Andersson, Laura

    28,90 

    Glamouria ja rohkeita unelmia jazz-ajan Helsingissä
    Tähtipölyä-sarjan avausosassa rööperiläisen viinatrokarin tytär Doris Laine tavoittelee unelmiaan elokuvatähtenä ja sukeltaa samalla 1930-luvun Helsingin vaaralliseen mutta ah, niin kiehtovaan alamaailmaan. Siellä Doris alkaa elää kaksoiselämää, jota hän kuvittelee hallitsevansa.

    Kieltolain kumoamisesta käynnistyvä tarina kuvaa modernisoituvaa Helsinkiä ja suomalaisen filmiteollisuuden alkutaivalta. Se pitää sisällään kiellettyä rakkautta, ystävyyttä, petoksia ja sitä hallitsee kutkuttava vaaran tuntu.

  • *Katajamäen naapurissa. Kivelä, Anneli; Syrjäneva, Pirta

    *Katajamäen naapurissa. Kivelä, Anneli; Syrjäneva, Pirta

    29,90 

    Tervetuloa Katajamäen naapuriin! Rakastettu sarja jatkuu kirjailijapari Anneli Kivelän ja Pirta Syrjänevan yhteistyönä.

    Vastavalmistunut fysioterapeutti Saaga Salminen kurvaa Karimon kylään tapaamaan tätiään Tiinaa. Poikaystävänsä nurinasta huolimatta hän päättää muuttaa Karimolle. Saaga saa töitä Honkahovista, jonka omistajan Jaro Halmion ilmiselvää flirttiä Saaga ei ole huomaavinaan. Sen sijaan ärsyttävän kaikkitietävää yrittäjää Santeri Vihervaaraa ei voi olla huomaamatta.

    Saagan yllätykseksi ikisinkku Tiina-täti näyttää viihtyvän paikallisen kanttorin seurassa. Mutta onko kylällä tarjota Saagalle muutakin kuin työpaikka?

  • Pappilan neidot. Utrio, Kaari

    Pappilan neidot. Utrio, Kaari

    29,90 

    Valloittava historiallinen romaani täynnä kuplivaa romantiikkaa!

    Somerniemen pastori Israel Löfbergillä on pulmia kerrakseen. Sen lisäksi että hänellä on rahapula ja suuri lapsikatras elätettävänään, hänellä on kolme erittäinkin naimaikäistä tytärtä.

    Perheen kaunotar Hedvig on päättänyt päästä rikkaisiin naimisiin, kun taas Lovisan mielitietty on isän mielestä täysin sopimaton aviomieheksi. Viisas Sara-neito on tottunut ottamaan vastuun perheen murheista, ja hänen seikkailunsa Helsingin seurapiireissä johtavatkin varsin onnistuneeseen lopputulokseen.

    Pappilan neidot on riemastuttavan ilkikurinen kuvaus kolmen naimaikäisen mamselin edesottamuksista 1830-luvun Suomessa. Teos on julkaistu alun perin vuonna 1976.

  • Hyväntekijät. Härkönen, Rebekka

    Hyväntekijät. Härkönen, Rebekka

    27,90 

    Hyväntekijät on palkitun rikostoimittaja Rebekka Härkösen Walta-dekkarisarjan kolmas osa, jossa lain porsaanreiät avaavat houkuttelevia mahdollisuuksia pahuudelle.

    Iltauutiset-lehden toimituksessa kuhisee. Tunnettua hyväntekeväisyysgaalaa on sabotoitu heittämällä esiintymislavalle verta. Joukko eläinaktivisteja väittää olevansa iskun takana, mutta verikylvyn saaneen juontajan turkikset osoittautuvat epäaidoiksi. Uutispäällikkö Suuna Walta haistaa jutun lööppien takaa ja päättää toimittajineen kaivella tapauksen taustat.

    Samaan aikaan Suuna saa myös vihiä suositun rap-artistin katoamisesta ja kuulee tämän peliongelmasta. Uutisaiheet ja kiire hyökyvät päälle, mutta kun Suunan eteen ilmestyy kaaoksen keskellä ruumis, aika pysähtyy ja vainajat menneisyydestä rymistelevät Suunan mieleen kuin tavarajuna.

    Hyväntekijät jatkaa palkittua Walta-dekkarisarjaa, jonka tarinat kumpuavat tosielämästä, maton alle lakaistuista yhteiskunta- ja järjestelmävirheistä.

  • Alkuhuuto. Nyman, Ossi

    Alkuhuuto. Nyman, Ossi

    29,90 

    Kiperän kolmiodraaman henkilöistä yksi uskoo parempaan huomiseen, toinen eiliseen. Toivoakin löytyy. Onko pelko lopulta vahvin?

    Toivo on 46-vuotias ja valmis eläkkeelle. Työ bussinkuljettajana ei anna kuin laihan tilipussin. Maailma on mennyt suuntaan, johon hän itse ei halua mennä. Järkeä puhuu enää vain maahanmuuttokriittinen Voittopuolue. Kunnes elämä tuo varoittamatta hänelle Marjutin.

    Marjut istuu lähikaupan kassalla ja tuijottaa keski-iän kynnystä. Kassahenkilön satulatuolilla ei huvita ratsastaa auringonlaskuun. Ehkä salasuhde auttaisi? Eipä aikaakaan, kun Marjut uskaltaa unelmoida isoja.​

    Faith on kotouttanut itse itsensä eikä kaipaa takaisin Namibiaan. Uskon voimalla työ suntiona sujuu leikiten. Mutta ihminen ei elä pelkästä hengestä. Kun Voittopuolue aikansa kosiskelee, ei maahanmuuttokriittinen maahanmuuttaja enää kuulosta vitsiltä.

  • Valon vapahtajat. Kotajärvi, Sanna

    Valon vapahtajat. Kotajärvi, Sanna

    27,90 

    Jättipokkari / Pehmeäkantinen kirja

    Sanna Kotajärven uutuusdekkari Valon vapahtajat johdattaa uskonnollisen lahkon jäljille

    Kaarnan ja karikkeen maanläheisten tuoksujen keskellä, siellä missä mättäiden päällä kelluu hyttysparvia ja pajunoksien päissä kimmeltää kaste, rojahtaa kuollut mies mustikanvarpujen sekaan. Sitten metsään tulee hiljaista.

    Laitilan Mesijärveltä löydetään miehen ruumis. Johtolankoja on niukasti, mutta metsänpohjan sekaan, ruumiin viereen, on kätketty kultainen ristikoru ja lähistöllä sijaitsee asutusta, joka kuuluu paikalliselle uskonnolliselle lahkolle. Lahkon jäsenet uskovat olevansa Jeesuksen jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa.

    Rikoskonstaapeli Kasper Rahkola yrittää jututtaa lahkon jäseniä, mutta he ovat vaitonaisia ja vältteleviä. Heidän karismaattinen johtajansa Elias Tuominen saarnaa, että viimeisten vuosituhansien ajan ihminen on muuttunut itsekkääksi ja julmaksi – mutta niin on Jumalakin. Minkälaisia salaisuuksia yhteisö kätkee sisäänsä?

     

  • Taakka. Laitonen, Silja-Elisa;

    Taakka. Laitonen, Silja-Elisa;

    29,90 

    Eletään 1950-lukua Helsingissä. Kolmekymppinen Raakel päätyy rikosetsiväksi murharyhmään, mutta se ei tunnu ylennykseltä: kukaan ei ota naispoliisia vakavasti.

    Kotonakaan ei ole helppoa, Raakel joutuu huolehtimaan kapinoivasta sukulaistytöstään ja sodan traumatisoimasta puolisostaan, riesana on myös hankala äiti. Vain rakkaussuhde työtoveriin pitää hänet kasassa.

    Kun Raakel saa nipun 1920-luvun kirjeitä, menneisyys hyökyy päälle ja hänen on päätettävä, paljastaako Elisabeth-tätinsä salaisuuden silläkin uhalla, että vaarantaa samalla oman uransa.

     

  • Helga. Talvitie, Eveliina

    Helga. Talvitie, Eveliina

    26,90 

    ”Sanoivat, että halusin sopimattomia. Tavallisen olisi pitänyt riittää.”

    Helga tikkaa kotikylänsä asukkaille täkit ja ompelee vaatteet välihousuista leninkeihin ja morsiuspukuihin. Maalaistalon vintillä syntyy myös pariisilaisen haute couturen inspiroimia luomuksia, jotka herättävät jumalanuskoisissa pelkoa. Sodanjälkeinen aika avartaa työlle omistautuneen ompelijan mahdollisuuksia, mutta kaikkea ei voi saada. Helga päätyy lähipiiriä ravisuttavaan ratkaisuun. Päällimmäisenä polttelee halu kasvaa palvelijasta itselliseksi tekijäksi.

    Helga aloittaa uuden Ompelija-trilogian käsityöläisnaisista ja muodin voimasta. Teos on lumoava ja psykologisesti tarkka kertomus uskalluksesta, kauneuden kaipuusta ja mahdollisuuksien rajoista.

  • Isänsä tytär. Laine, Matti

    Isänsä tytär. Laine, Matti

    25,90 

    Berliinissä asuva Kata Kovanen työskentelee Armadillo-järjestössä, jonka salaisena tehtävänä on suojella niitä, joita virkavalta ei pysty pitämään turvassa. Hikisen baari-illan päätteeksi Kataan ottaa yhteyttä entinen asiakas, jonka elämästä Suomessa on tehty helvettiä. Tämän journalistin keissistä pitäisi ymmärtää pitää näpit erossa.

    Rene Kovasen, Lappiin erakoituneen entisen poliisin, luo saapuu vieras menneestä. Tyttärestä on kasvanut samanlainen jääräpää kuin hänet vuosia sitten jättänyt isänsä. Nyt Kata on ajojahdin kohteena. Joku haluaa pois päiviltä sekä hänet että koko Armadillo-järjestön.

  • Kerjäläiskuningatar. Henriksson, Saara;

    Kerjäläiskuningatar. Henriksson, Saara;

    24,90 

    Saksin vaaliruhtinaskunnan hallitsijan Fredrik II:n keskimmäinen tytär Hedwig nimitetään Quedlinburgin ruhtinatarabbedissaksi armon vuonna 1465, ja luostarisäätiön mukana hän saa hallittavakseen pienen kaupunkivaltion. Heti valtaan astuttuaan nuori Hedwig temmataan keskelle naapurivaltioiden ruhtinaiden, piispojen ja hansaliiton kieroa valtapeliä. Säilyttääkseen valtansa hän turvautuu pakanalliseen apuun ja herättää henkiin ikiaikaisen legendan.

    Kerjäläiskuningatar on keskiaikaiseen Saksaan sijoittuva romaani, joka kertoo fiktion keinoin historian sivuhuomautukseksi jääneestä hallitsijanaisesta, Quedlinburgin ruhtinatarabbedissa Hedwigistä. Hän vältti yhäisönaisten tavanomaisimman kohtalon uusien perillisten synnyttäjänä, mutta ajautui keskelle juonitteluja, petoksia ja salaliittoja.

    Valtataistelun pelinappuloiksi päätyvät myös Hedwigin uskollinen henkivartija Theoderich, jonka taakkana on menneisyyden hirvittävä petos, sekä luostarin kuorotyttö Theres, jolla on näkemisen lahja. Rahanahneiden kirkonmiesten ja kauppiaiden kamppaillessa keskenään vallasta kaupungissa syrjäseutujen oudot uskomukset ja voimat alkavat nostaa päätään. Lumoava romaani kuljettaa luostarilinnan sokkeloisille käytäville, vuorten soliin ja metsän synkkään siimekseen.

  • Topi. Puonti, Kale

    Topi. Puonti, Kale

    27,90 

    Topi Mäkinen kiroaa koiranilmaa ja kiertää kehää Kalliossa taksiksi naamioidulla mersullaan. Mutta säästä viis, sillä Topi tekee, mitä Blunkka käskee. Hän on elämänsä velkaa ystävälleen, ja vaikka tämän bisneksissä on pimeä puolensa, Topi ei kyseenalaista vastenmielisimpiäkään tehtäviä, kuten tyttöjen saalistamista.

    Kun Pasilan poliisitalolle ilmaantuu päihtynyt, mekkaloiva nuori nainen, vahtimestari soittaa rauhoitteluavuksi huumepoliisista rikosylikonstaapeli Kalle Pesosen. Häthätää täysi-ikäinen, minihameeseen ja rikkinäisiin verkkosukkiin pukeutunut nuori kertoo ystävänsä Nellan kadonneen. Hän vaatii poliisilta toimia, koska on varma, ettei Nella ole vain ottanut hatkoja vaan jotakin on pahasti vialla.

  • Tuulentuomat. Mikkanen, Minna

    Tuulentuomat. Mikkanen, Minna

    21,90 

    Jättipokkari

    Kaupunkielämään tottuneen Aleksin vaimo löytää uuden, rikkaan miehen. Yhtäkkiä Aleksi on kahden pojan eroisä, vailla kotia ja vailla syliä, johon itse voisi kömpiä. Sydänmaalla, suvun kotiseudulla, hän saa paikkailla koeteltua itsetuntoaan rauhassa. Vai saako? Heti maalaiskylään muutettuaan Aleksi tutustuu mehubaaria pitävään Elisaan ja kylän nuoreen pappiin, Saanaan. Poikien leikkikaverin äiti näyttää myös kiinnostavalta. Jos se oikea löytyisikin, uskaltaisiko rakkauteen luottaa?

    Sydänmaalaisilla on omat huolensa: Paikkakunnan suurin metsänomistaja, erakoitunut vanhapoika, on kuollut, eikä testamentin saajaa tiedetä. Ehkä maat menevät valtiolle? Ehkä niille perustetaan pelätty tuulivoimapuisto?

  • Suo, joka upposi. Keskitalo, Joona

    Suo, joka upposi. Keskitalo, Joona

    27,90 

    17-vuotias Maria Lehtonen läimäisee kuoliaaksi suolta lentäneen hyttysen. Hän viettäisi tämän illan silti mieluummin verenimijöiden parvessa kuin jumissa kotona odottamassa tietoa siitä, saavatko suon toisella laidalla asuvat Kasket perustaa huoltoaseman Kasitien varteen, aivan Lehtosten omistaman SEO-aseman viereen. Helvettiin Kasket ja helvettiin huoltoasemat!

    Riideltyään taas isän kanssa Maria lähtee suutuspäissään marssimaan kylätietä, joka tuo hänen eteensä Volvo Amazonin ja ratin takana istuvan Teemun, Kasken pojista nuoremman. Seuraavana aamuna Maria muistaa alkoholin maun, Teemun auton takapenkin ja isän raivon, mutta ei sitä, miksi hän on yltä päältä veressä.

  • Viimeinen kyyti. Nummenpää, Ville

    Viimeinen kyyti. Nummenpää, Ville

    26,90 

    Sebastian Salolla pyyhkii mukavasti. Ei vankilassa varsinaisesti viihtyisää ole, mutta kekseliäs yrittäjä pystyy käyttämään aikansa kiven sisälläkin tuottoisasti.

    Kohtalon kolhima Rudolf Rankanen on palannut tuttuun ja turvalliseen ammatti­rikollisen rooliinsa. Ajatus Sebastian Salon eliminoimisesta pitää lämpimänä, mutta asian ehtisi hoitaa myöhemmin.

    Odottamattomat tekijät sysäävät pelin nappulat kuitenkin hetkessä uuteen asen­toon. Pitelemättömille kierroksille kar­kaava tapahtumasarja jättää jälkeensä jopa Rudolfin ja Sebastianin mittapuulla poik­keuksellisen määrän ruumiita ja hävitystä.

    Miehet joutuvat hetkeksi unohtamaan tois­tensa tappamisen ja jotain vielä pahempaa – tekemään yhteistyötä.

  • Kuningattaren lemmikki. Vuori, Kristiina

    Kuningattaren lemmikki. Vuori, Kristiina

    26,90 

    Talvella 1685 Tukholman hovi saa hupia. Sulttaanilta tulleiden tulppaaninsipuleiden ohessa lahjoitetaan kuninkaalle nuori orjatar Lale, ”Tulppaani”. Nauru vaihtuu kateuteen, kun kuningatar ottaa tytön suosikikseen, nimeää tämän kaimakseen, Ulrikaksi, ja utelee tältä jopa vinkkejä sänkykamariin. Neito olisi itse neuvojen tarpeessa, kun menneisyydestä palaa pahamaineinen kaapparikapteeni, mies, jonka Ulrika jo pikkutyttönä aavisti sekä vaaralliseksi että vastustamattomaksi.

  • Rakel. Rämö, Satu

    Rakel. Rämö, Satu

    29,90 

    Kirja ilmestyy 1.11. jolloin se on saatavilla sekä myymälästä että verkkokaupan toimituksiin.

    Rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttirin arki on pitkästä aikaa seesteistä, hän on käynyt surffauslomalla Havaijilla ja Länsivuonoilla on ollut rauhallista. Myös Jakob Johanson on tyytyväinen, vaikka Jakobin pojan kotiutuminen Islantiin ei ole sujunut ongelmitta. Hildur käy säännöllisesti vanhainkodissa tapaamassa perhetuttavaansa Helgaa. Vanhoja muistellessa alkaa paljastua uusia, yllättäviä asioita Rakel-äidistä.

    Hildurin lapsuuden kotitalon remontti etenee, kunnes pahin mahdollinen salaisuus paljastuu. Samaan aikaan kesäiseen Ísafjörðuriin saapuva, suuria turistimassoja kuljettava risteilyalus tuo mukanaan ongelmia, jotka koettelevat Hildurin oikeustajua.

  • Rafael. Rönnbacka, Christian

    Rafael. Rönnbacka, Christian

    26,90 

    Nuorten tekemien katuryöstöjen aalto on levinnyt pääkaupunkiseudulta komisario Antti Hautalehdon kotikaupungin alueelle. Kuusitoistavuotias Sebastian on yksi ryöstelijäjengin silmätikuksi joutuneista. Vastikään paikkakunnalle muuttaneella nuorella ei ole kavereita, ja hänen on pärjättävä yksin, kunnes eräänä päivänä väkivaltatilanteeseen Sebastianin avuksi ilmaantuu tuntematon avun tarjoaja.

  • Kylmempi kuin kuolema. Savolainen, Johanna

    Kylmempi kuin kuolema. Savolainen, Johanna

    24,90 

    Työuupumukseen sairastunut rikosylikons­taapeli Veikko Niskanen kutsutaan viettämään joulua Kolmen koivun hotelliin. Veikon naisystävän Anna Merikallion tuttava Agata Holm­berg on kunnostanut vanhan kartanon uuteen uskoon. Liiketoiminnan on tarkoitus alkaa ke­väällä, mutta sitä ennen tarvitaan testivieraita. Uteliaina Veikko ja Anna nousevat laivaan, joka kuljettaa heidät Kotkan ulkosaaristoon.

    Pian Veikolle selvää, ettei hotelli ole sellainen rauhan tyyssija millaisena sitä on markkinoitu. Jo kunnostustöiden aikana sitä on piinannut ää­nekäs vastustus, sillä osa Koivusaaren mökkiläi­sistä ei kaipaisi riesakseen turisteja. Myös saa­relle suunniteltu yhteysalusreitti on aiheuttanut kiistaa. Itse hotellinomistajastakin liikkuu pu­heita. Huhumyllyssä pyörivät niin hotellin rahoi­tus kuin Agatan traaginen menneisyys.

  • Valtiottomat vakoojat. Kangas, Petri

    Valtiottomat vakoojat. Kangas, Petri

    26,90 

    Valtiottomat vakoojat on fiktiivinen jännityskertomus eri valtioiden tiedustelu- ja turvallisuuspalvelujen toiminnasta tässä ajassa. Kirjan tapahtumat käynnistyvät operaatiolla Lontoossa, kun Kankaan edellisestä trilleristä Harhautus tuttu Venäjän ulkomaantiedustelupalvelun SVR:n operaattori, everstiluutnantti Nikita Janajev on toimitettu rekkalastin mukana huomaamattomasti maahan.

  • Anna Mantken salaisuus. Frost, Anne

    Anna Mantken salaisuus. Frost, Anne

    29,90 

    Korut ja hopearahat jäivät holviin unohduksiin, kunnes ne joulun 1945 alla päätettiin asettaa hetkeksi antiikkiliikkeen ikkunaan siinä toivossa, että joku tunnistaa omistajan. Hänestä tiedetään vain nimi Anna Mantke, mutta sellaista henkilöä ei näytä olevan olemassakaan. Sitten aarre ryöstetään, ja liikkeen omistaja Sakari Pelvo alkaa saada uhkauksia.

  • Puuvillatehtaan joulutarinat. Antell, Ann-Christin

    Puuvillatehtaan joulutarinat. Antell, Ann-Christin

    27,90 

    Historiallisen romantiikan kuningattaren Ann-Christin Antellin ääni- ja e-kirjoina julkaistut Puuvillatehtaan joulutarinat ilmestyvät kovakantisena yhteispainoksena lukijoiden toiveesta!

  • Lähes elossa. Westman, Ina

    Lähes elossa. Westman, Ina

    29,90 

    Kun Ina Westman neljä vuotta sitten sairastui koronaan, hän ei voinut kuvitellakaan, että sairastaisi sitä vielä neljän vuoden kuluttua. Eikä hän voinut kuvitella, että kestäisi pari vuotta, ennen kuin hän saisi oireilleen diagnoosin. Itse asiassa hän ei neljä vuotta sitten osannut kuvitella mitään siitä, mitä hänellä olisi edessään.

UUTISKIRJEEN TILAUSLOMAKE

Liity uutiskirjeen tilaajaksi, jolloin saat heti tiedon uutuuksista ja tarjouksista!

Villakeiju.fi verkkokauppa tarjoaa monipuolisen valikoiman tuotteita askarteluun, käsitöihin ja toimistoon. Valikoimaamme kuuluvat askartelu- ja käsityötarvikkeet, kortit ja lahjat, kirjat, lelut ja pelit sekä taide- ja toimistotarvikkeet.

Turvalliset maksutavat
Luotettavat toimitustavat

Copyright © 2024 Villakeiju | Verkkokaupan toteutus: Mainostoimisto Sitrusmedia Oy