Kaksi kuningatarta. Yksi valtakunta, joka ei halua heistä kumpaakaan.
Kaksoskuningattaret Wren ja Rose ovat nousseet yhdessä Eanan valtaistuimelle, mutta kaikki eivät ole iloisia noidista vallan kahvassa. Kun Rose suunnittelee matkaa maan halki yhdistääkseen jakautuneen kansan, ei Wren jaksa keskittyä pönöttämiseen — heidän isoäitinsä on edelleen vankina julman kuningas Alarikin käsissä, ja kärsimätön Wren jättää siskonsa lähteäkseen pelastusretkelle. Alarik ei kuitenkaan ole mielissään Wrenin vierailusta, sillä Wren on vastuussa hänen veljensä kuolemasta — eikä hän aio vapauttaa kaksosten isoäitiä ennen kuin Wren on korjannut tekonsa kielletyn ja vaarallisen verimagian avulla.
Samaan aikaan Rosen kiertue Eanan valtakunnan halki keskeytyy, kun salaperäinen muukalainen väittää olevansa kotoisin kauan sitten kadonneesta kuningaskunnasta. Mies paljastuu Rosen rakastetun Shen-Lon sukulaiseksi, joka lupaa auttaa siskoksia pysymään vallassa, kunhan vain he ensin pelastavat menetetyn aavikkovaltakunnan hiekasta.
Rosen ja Wrenin poissa ollessa Eanan pääkaupungissa poreilee kapina, ja joku juonittelee heidän päänsä menoksi. Pohjoisessa piilee kuitenkin suurempi vaara — muinainen kirous, joka voi syöstä kaksoset, noidat ja koko Eanan valtakunnan kaiken nielevään tuhoon…
Toinen osa koukuttavan kuumassa Ilman väki -hittisarjassa! Maailmanlaajuinen romantasia-ilmiö vihdoin suomeksi.
Lapsena keijujen valtakuntaan kaapattu Jude on huijannut prinssi Cardanin valtaistuimelle ja sitonut heidän kohtalonsa yhteen vuodeksi ja yhdeksi päiväksi. Cardan tekee kaikkensa nöyryyttääkseen ja horjuttaakseen häntä, vaikka heidän välillään hehkuu ja säkenöi. Juden on taisteltava henkensä ja rakkaittensa puolesta ja yritettävä taltuttaa tunteensa Cardania kohtaan. Siihen ei vuosi ja yksi päivä tule riittämään…
Suojellessaan Naboon nuorta kuningatar Amidalaa jediritari Qui-Gon Jinn ja hänen oppipoikansa Obi-Wan Kenobi kohtaavat Tatooinen karulla, hiekanpieksemällä aavikkoplaneetalla nuoren Anakin Skywalkerin, joka raataa orjuudessa vapaudesta unelmoiden. Tästä käynnistyy planeettojen kohtaloita mullistava tapahtumasarja. Kirja perustuu vuonna 1999 ensi-iltansa saaneeseen avaruusoopperaelokuvaan Tähtien sota: Episodi I – Pimeä uhka, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut George Lucas.
Kaksoskuningattaret Rose ja Wren hallitsevat nyt Eanaa rinta rinnan. Mutta heidän ilkeä, kuolleista herännyt esiäitinsä Oonagh on päättänyt, että valtakunta on hänen. Niinpä kaksosten on mentävä äärimmäisyyksiin Eanan pelastamiseksi.
Rose saa uhkauksen, jonka mukaan hänen on joko luovuttava kruunustaan tai kohdattava Eanan tuhoava sota. Jotta Rose löytäisi keinon päihittää Oonagh, hän lähtee etsimään vastausta Auringon suutelemasta kuningaskunnasta. Mutta se, mitä hän löytää, saattaa särkeä hänen sydämensä.
Samaan aikaan Wren joutuu kohtaamaan tekemänsä veriloitsun seuraukset. Loitsu loi siteen Wrenin ja Gevran kuninkaan välille — miehen, jonka Wren todellakin haluaisi unohtaa. Yhdessä he kuitenkin lähtevät matkaan tuhotakseen kirouksen, joka sekä yhdistää että heikentää heitä.
Viimeisen taistelun näyttämö on valmis, kun Oonagh haluaa viedä Roselta ja Wreniltä kaiken, mitä he rakastavat. Uhrauksia tehdään, verta vuodatetaan. Kuka selviytyy johtamaan Eanan valtakuntaa?
Englanninkielinen jättipokkari / pehmeäkantinen kirja
Brave the dark.
Get ready to fly or die in the breathtaking follow-up to Fourth Wing and Iron Flame from the no. 1 Sunday Times and New York Times bestselling author Rebecca Yarros.
Returning to the richly imagined world of Fourth Wing and Iron Flame, the third instalment of Rebecca Yarros’ scintillating romantasy series finds Violet in deadlier peril than ever before.
Eiramin ja E’ronohin rauhanneuvottelut saavat traagisen käänteen, ja sota uhkaa tempaista planeetat uudelleen hävityksen tielle. Toisensa löytäneet kruununperilliset Phan-tu Zenn ja Xiri A’lbaran koettavat ratkaista kriisin jedien avulla, mutta salaperäinen ja pahantahtoinen Avoimen käden polku tuntuu olevan koko ajan askeleen edellä… Onko vankilaan tuomittu Axel Greylark avain salajuonen pysäyttämiseen?
R. A. Salvatoren tutut sankarit lähtevät Jarlaxlen johdolla etsimään Pohjolasta legendaarista Tähtitaivaan valtakuntaa. Taustalla on Menzoberranzanin Mustien haltioiden kapina pahaa Lolth-jumalatarta vastaan. Pohjoisessa heitä odottaa kuitenkin suuri yllätys. Valaistumisensa merkitystä pohtiva Drizzt matkustaa samaan aikaan tyttärensä Brien kanssa luostariin tapaamaan suurmestari Kanea, josta on tullut hänen opettajansa.
17-vuotias Wren Greenrock on aina tiennyt, että jonakin päivänä hän tulisi viemään identtisen kaksossisarensa paikan kuninkaanlinnassa. Häntä on lapsesta saakka koulutettu kostamaan vanhempiensa murha, ja hän on valmis mihin tahansa noustakseen valtaan ja suojellakseen noitayhteisöään. Noitia vihaava prinsessa Rose Valhart taas tietää, että vallan mukana tulee suuri vastuu, joka sisältää myös järjestetyn avioliiton vieraan prinssin kanssa. Maailma palatsin ulkopuolella on kuitenkin vaarallinen ja arvaamaton ja paljon villimpi kuin Rose on ikinä voinut kuvitellakaan…
Rosen kruunajaisten lähestyessä Wren ja Rose sotkeutuvat valheiden verkkoon, joka voi tuhota kaiken, mitä he rakastavat. Kummasta heistä tulee kuningatar, jolla on valta muuttaa kuningaskunnan tulevaisuus ikuisiksi ajoiksi?
Kong Dawei on palannut kotiseudulleen, mutta mikään ei ole entisellään. Lukijoiden rakastaman ja asiantuntijoiden kiittelemän teosparin toinen osa on vivahteikas ja intensiivinen romaani sodasta, moraalista ja kaiken kestävästä rakkaudesta.
Huippusuositun Sangin jatko-osa esittelee Fusangin maakunnan, Narakan, jonne epäonniset kansalaiset lähetetään työleirille. Narakan synkeissä kortteleissa kytee vastarinta. Kun vankeudesta paennut Kong Dawei löytää itsensä Rautakapinan ytimestä, hän joutuu kohtaamaan uskollisuutensa rajat. Kenen puolelle asettua, kun toverit käyvät toisiaan vastaan? Voiko sodassa olla voittajia?
Keijujen valtakunnan kuningatar, ihmiseksi syntynyt Jude on ajettu maanpakoon, mutta hän ei aio luopua mahdistaan. Hänen on uskaltauduttava takaisin keijujen hoviin ja kohdattava petollinen kuningas Cardan – sekä omat tunteensa julmaa hallitsijaa kohtaan.
Palatessaan kotiin Jude huomaa, että valtakunta on sodan partaalla. Kun väkevä kirous pääsee valloilleen ja paniikki vyöryy yli maan, Jude joutuu tekemään lopullisen valinnan kunnianhimonsa ja ihmisyytensä välillä.
J. K. Rowlingin Harry Potter ja Azkabanin vanki -teoksessa on kahdeksan lumoavaa paperitaideteosta, joista jokainen kuvaa yhtä kirjan avainkohtaa, paikkaa tai esinettä. Näitä ovat esimerkiksi poimittaislinjan bussi, Hirviökirja hirviöistä, teekupista paljastuva ennustus, ankeuttajien hyökkäys, ajankääntäjä ja kaappi mörköineen.
Poppyn elämä ei ole koskaan ollut hänen omissa käsissään. Hän on jumalten valitsema Neito, jota ei kunnioituksesta saa katsoa ja jolle ei saa puhua. Hän ei myöskään saa liittyä sotilaiden rinnalle vastustamaan pahaa, joka on tuhonnut hänen perheensä.
Kun Poppy kohtaa Hawken, hänelle osoitetun vartijan, velvollisuus ja kohtalo kietoutuvat intohimoon. Hawke saa hänet kyseenalaistamaan roolinsa ja herättää kytevän vihan häntä säätelevää maailmaa vastaan. Kun paha nousee tavoittelemaan valtaa, Poppy on vaarassa menettää paitsi jumalten arvostuksen myös henkensä ja sydämensä.
Lilja palaa toiseen maailmaan pelastaakseen ystävänsä ja parantaakseen rannikkotautiin sairastuneet Kalmansyrjässä. Mutta pimeyden läpi kulkemisesta on maksettava kova hinta. Voiko Lilja palata enää kotiin veljen ja mummon luo? Ja mitä merkitsevät oudot näyt, joista Lilja alkaa kärsiä?
Ystävyys, rohkeus ja orastava rakkaus joutuvat koetukselle, kun Lilja ystävineen ajautuu kilpailevien valtakuntien vihanpidon ja salajuonten verkkoon. Valtakamppailuiden värittämä verinen historia uhkaa toistua, ja vaaralliset käänteet paljastavat, kuka kukin pohjimmiltaan on.
Diane vaikuttaa Versaillesin vampyyrihovin uskolliselta kätyriltä, mutta todellisuudessa hän on rahvas maalaistyttö Jeanne, joka janoaa kostoa. Hän on liittynyt vastarintaan, joka suunnittelee vallankumousta ja vampyyrikuninkaan surmaamista.
Pariisin sydämestä paljastuu maanalainen, salattu hovi, jota johtaa muista kaltaisistaan irtautunut vampyyritar. Kuningas määrää parhaat sotilaansa nappaamaan luopion. Jeanne näkee mahdollisuuden: olisiko tästä Ihmeiden kuningattaresta apua hänen suunnitelmissaan?
Hobitissa kerrotaan, kuinka hobitti Bilbo Reppuli löytää Sormusten sormuksen, esineen joka myöhemmin paljastuu kohtalokkaaksi koko Keski-Maalle ja sen kansoille. Velho Gandalf valitsee Bilbon ”ammattitaitoiseksi aarteenmetsästäjäksi” mukaan vaaralliselle retkelle. Päämääränä on hankkia takaisin kääpiöiden aarre, jonka lohikäärme Smaug on varastanut.
Klaanien legendoja on neljäs Soturikissat-novellikokoelma. Kirja sisältää novellit Täplälehden sydän, Mäntytähden valinta ja Myrskytähden kaiku – kolme ennen kertomatonta tarinaa Soturikissat-saagojen varrelta.
Miksi Täplälehti lopetti soturikoulutuksensa ja päätti ryhtyä parantajaksi? Mikä sai Mäntytähden luopumaan klaanielämästä ja lähtemään metsästä? Miten Myrskytähden päällikkyyttä koeteltiin hänen klaaninsa alkuaikoina?
Tieteiskirjallisuuden klassikko! Marsilaiset ovat hyökänneet! Niiden alukset syöksevät ilmaan polttosäteitä ja tappavaa, mustaa kaasua. Hirviömäiset olennot ja hurjat taistelukoneet saavat ihmiset silmittömän kauhun valtaan. Miten käy planeetta Maan? H. G. Wellsin Maailmojen sota vuodelta 1898 kuuluu tieteiskirjallisuuden merkittävimpiin klassikoihin. Se käsittelee Maahan tunkeutuvia marsilaisia tavalla, joka on jättänyt lähtemättömän jälkensä science fictionin kuvastoon. H. G….
Silmarillion on suuri tarukokoelma, jossa kerrotaan, kuinka Taru Sormusten herrasta -teoksesta tuttu haltioiden, hobittien ja örkkien maailma syntyi myyttisten ainur-henkien soitosta ja mitä kaikkea tapahtui pitkinä vuosituhansina ennen Bilbon ja Frodon aikaa.
Suosittu Usvasyntyiset-sarja jatkuu uudella Wax & Wayne -sarjalla. Tapahtumapaikka on sama, mutta uusi sarja tapahtuu 300 vuotta Usvasyntyiset-sarjan jälkeen. Se on täysin itsenäinen eikä edellytä Usvasyntyiset-sarjan tuntemista. Scandrillin valtakunta on nykyajan kynnyksellä. Vaikka tiede ja teknologia ovat vallanneet alaa, on magia yhä voimissaan ja sen avulla yritetään vakaannuttaa valtakunnan oloja. Waxillium on kaksoissyntyinen, jolla on…
Kukaan ei ole koskaan kesyttänyt tarujen pelottavaa jäälohikäärmettä. Yli lentäessään se jättää jälkeensä hyisen maan. Mutta Adara ei pelkää. Hän on talvilapsi, joka on syntynyt keskellä kaikkein kovimpia pakkasia.
Jäälohikäärme saapuu Adaran luokse joka talvi. Kun Adara on seitsemän, pohjoisen tuliset lohikäärmeet hyökkäävät hänen kotiinsa. Vain kylmä ja jää voivat pelastaa hänen maailmansa täydelliseltä hävitykseltä.
Jasmine Bashara ei oikeastaan halua olla sankari, hän haluaa vain rikastua. Ei niin pöyhkeän rikkaaksi kuin monet hänen kotikaupunkiinsa Artemikseen saapuvat turistit vaan mukavasti toimeentulevaksi. Artemis on ihmiskunnan ensimmäinen ja ainoa asuinpaikka Kuussa. Kun tuhannen taalan tilaisuus osuu kohdalle, Jazz ei kieltäydy. Aloittelevasta salakuljettajasta kuoriutuu huippurikollinen, eikä hänen käänteistään puutu taitavaa juonittelua, teknistä osaamista tai…
Fantasiaseikkailu ystävyyden voimasta ja luottamuksesta.
”Bel kurkisti ulos havuskuusen raskaiden, märkien oksien lomasta. Sydän jätti lyönnin välistä. Heidän tulosuunnassaan ei ollut enää kerta kaikkiaan mitään. Ei metsää ja sen halki polkua kodille, koska kotia ei ollut. Kaiken oli niellyt pahan unen tapaan mustuus, joka ahmi ympäristöä kuin nälkäinen perskuinen. Sade oli tyyntynyt ja tuulen rippeet ujelsivat puiden latvoissa. Bel vetäytyi takaisin havuskuusen suojiin. Kuinka oli mahdollista, että kaikki muuttui yhdessä silmän räpäyksessä? ”
Otavan tähtirykelmästä viistosti kohti Käärmeenkantajan tähdistöä. Kissan elämän verran suoraan ja loiva koukkaus kohti Isoa koiraa. Siellä häämötti vihdoin Kuuden kuun valtakunta.
Kuuden kuun valtakuntaa kohtaa tuhannen vuoden välein kaiken nielevä myrsky. Sisarukset Bel ja Era saavat ratkaistavakseen vaativan haasteen. Kuinka pelastaa maailma ja saattaa kadonneet ystävät yhteen? Apunaan heillä on isoisän vanhat muistiinpanot ja pussillinen parantavia kristalleja.
Teos kuljettaa lukijaa halki Kuuden kuun valtakunnan mystisten maisemien ja kaiken sen ihmeellisyyden. Bel ja Era oppivat matkallaan, kuinka voimakas ystävyyden side on ja kuinka tärkeää on voida luottaa toiseen. Huolettomista esiteineistä kasvaa seikkailun aikana vastuuntuntoisia ja kekseliäitä nuoria.
– Taikaliikenneosastoon on jo sijoitettu useita meikäläisiä. Jos Potter ilmiintyy tai käyttää hormiverkkoa, me tiedämme sen välittömästi. – Hän ei tee kumpaakaan, Kalkaros sanoi. – Kilta karttaa ministeriön valvomaa tai säätelemää liikennettä; he eivät luota mihinkään millä on jotain tekemistä ministeriön kanssa. – Sitä parempi, Voldemort sanoi. – Pojan on liikuttava avoimesti. Huomattavasti helpompi kaapata….
Harry Potterin kuudes lukuvuosi on täynnä yllätyksiä Lontoossa kolea, leppymätön sumu ei hellitä, vaikka on heinäkuu. Silta sortuu, ihmisiä murhataan, pyörremyrsky riehuu maan länsiosassa. Jästien pääministerillä riittää huolia, mutta taikaministerillä, Cornelius Toffeella, ei ole yhtään helpompaa: hän on saanut potkut. Harry Potterin kesäloma keskeytyy, kun itse Albus Dumbledore saapuu Likusteritielle tapaamaan Harry Potteria. Mitä on…
Harry Potteria risoo. Hän ei ole kuullut sanaakaan velhomaailmasta koko kesän aikana, eikä jästiuutisten salakuunteleminenkaan tuota tuloksia.
Pian kuitenkin alkaa tapahtua ja sellaista vauhtia, että Harry kohta muistelee melkein kaiholla Dursleyllä vietettyä kesää. Ankeuttajat hyökkäävät ja Harrya uhkaa (jälleen kerran) Tylypahkasta erottaminen. Asioiden laita ei parane hänen palattuaan Tylypahkaan: kouluun on pestattu uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja, Dolores Pimento, joka saa Kalkaroksenkin vaikuttamaan herttaiselta joulupukilta.
Uusi häikäilemätön professori toimii taikaministeri Cornelius Toffeen kätyrinä muuttaen mielivaltaisesti koulun sääntöjä, eikä edes rehtori Dumbledore tunnu mahtavan hänelle mitään. Harry joutuu uuden professorin silmätikuksi ja hermostuu yhä pahemmin. Arpea särkee polttavasti ja hän näkee niin merkillisiä unia, että pelkää menettävänsä järkensä. Lordi Voldemort on liikkeellä, Harry tietää sen jokaisella solullaan, ja järjestää Ronin ja Hermionen kanssa Tylypahkan oppilaille salaisia tapaamisia, joissa harjoitellaan pimeyden voimilta suojautumista. Mutta kykenevätkö he oppimaan tarpeeksi vahvoja taikoja voittaakseen Voldemortin ja hänen joukkonsa? Harry Potter ja Feeniksin kilta paljastaa uusia, yllättäviä piirteitä niin Harrysta kuin muistakin aikaisempien teosten henkilöistä.
Pikkuhirttivaaran kylässä tapahtuu kummia: aution talon puutarhuri näkee outoa loimotusta päärakennuksesta ja menee tutkimaan asiaa. Hän kuuntelee raolleen jääneen oven takana, kun kaksi miestä punoo karmeita juonia. Silloin paikalle luikertelee jättiläiskäärme ja puutarhurin on astuttava huoneeseen – kauhein seurauksin.
Samaan aikaan Harry Potter herää Likusteritiellä arvessaan tuntuvaan polttavaan kipuun…
Ennen neljännen kouluvuoden alkua Harry pääsee Weasleyn veljesten kanssa seuraamaan huispauksen maailmanmestaruuskisoja. Jännittävän ja yllätyksellisen loppuottelun jälkeen syntyy sekasortoa, kun taivaalle leimahtaa pimeän piirto ja kuolonsyöjät marssivat esiin. Keitä he ovat? Harryn neljäntenä kouluvuonna Tylypahkan koulussa järjestetään kolmivelhoturnajaiset, johon osallistuu oman koulun lisäksi kaksi muuta velhokoulua. Kustakin osallistujakoulusta valitaan ottelija kolmeen rohkeutta, taitoa ja ajattelua mittaavaan koetukseen, jotka voivat olla hyvinkin vaarallisia. Kolmen koulun nuoret velhot ja noidat seuraavat huimaa turnausta omia suosikkejaan kannattaen. Ottelupäivien välissä koulunkäynti jatkuu: taikaolentojen hoidossa tutustutaan räiskeperäisiin sisuliskoihin ja haiskuihin, uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja Alastor Villisilmä Vauhkomieli herättää pelkoa ja ihastusta ja Sibylla Punurmio ennustaa Harrylle synkkää kohtaloa. Yksi kouluvuoden hurjimmista koetuksista on seuralaisen pyytäminen joulutanssiaisiin. Harrysta tuntuu, että kikattaminen pitäisi kieltää laissa…
Harry Potterin ankea kesäloma Dursleyn perheen luona päättyy vauhdikkaasti, kun noitakoulusta tutut Weasleyn veljekset hakevat hänet pois lentävällä Anglialla. Ensimmäistä kertaa elämässään Harry pääsee tutustumaan oikeaan velhoperheeseen, jossa loihditaan ruokaa, luetaan eläviä taikakirjoja ja kitketään puutarhasta menninkäisiä.
Sekopäinen Dobby-tonttu on varoittanut Harrya palaamasta takaisin Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun, mutta mikään ei saisi Harrya jäämään pois. Toinen lukuvuosi ei kuitenkaan ala Harryn ja Ron Weasleyn osalta aivan suunnitelmien mukaan. Jostain merkillisestä syystä he eivät pääse Tylypahkan pikajunan kyytiin. Kun he lopulta saapuvat kouluun, on vastaanotto kirjaimellisesti murskaava. Ja pian koulussa alkaa tapahtua kummia. Miksi Harry kuulee pelottavia ääniä, joita muut eivät kuule?
Seiniin ilmestyy salaperäinen teksti: Salaisuuksien kammio on avattu. Varokaa, perillisen viholliset. Mitä se oikein tarkoittaa? ihmettelevät Harry, Ron ja Hermione ja yrittävät ratkaista 50 vuotta vanhan arvoituksen. Eikä siinä kaikki – vain Harry voi kuulla hyytävän, uhkaavan äänen, joka kuiskuttaa kuolemasta läpi koulun seinien.
Harry Potter on mielestään ihan tavallinen poika. Tosin hän asuu huoltajiensa luona portaiden alla olevassa kaapissa. Harryn elämä muuttuu täysin, kun hän saa 11-vuotispäivänään merkillisen kirjeen. Se on kutsu Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun.
Harrylle avautuu kokonaan uusi maailma, johon kuuluvat velhot, noidat, yksisarviset ja lohikäärmeet. Harry saa tietää olevansa velhojen sukua!
Silti kaikki on aloitettava alusta. Tylypahkassa Harry opiskelee taikuuden alkeita, kuten muodonmuutoksia, taikajuomien tekoa, loitsuja ja suojautumista pimeyden voimilta. Koulunkäynti on hauskaa, mutta henkeäsalpaavan jännittäväksi se muuttuu, kun Harry ryhtyy ratkomaan kiehtovaa arvoitusta ystäviensä Ron Wesleyn ja Hermione Grangerin kanssa, ja pelissä on tiedät-kai-kuka… Viisasten kivi on ensimmäinen teos kaiken ikäisten suosion saavuttaneessa Harry Potter -sarjassa.
Kostajan sankarisisaret uudessa henkeäsalpaavassa seikkailussa Adrana ja Fura ovat yhdistäneet voimansa aarrejahtiin avaruuden syvimpiin syövereihin. Heillä on komennossaan pahamainen merirosvoalus, jonka perässä ovat koko galaksin voimat. Vanhat kaunat, petos ja pakkomielteet tuovat matkaan uusia uhkaavia mutkia. Like Kustannus Tekijät: Alastair Reynolds Alkuteos: Shadow Captain Ilmestymiskuukausi: 04 / 2019 ISBN äänikirja: 978-951-1-42066-8 Sivumäärä: 464 Suomentaja: Hannu…
Hartaasti odotettu suomennos Targaryenin suvun noususta ja tuhosta kertovasta eeppisestä fantasiaromaanista. Jo vuosisatoja ennen Tulen ja jään laulu -saagan kuvaamaa valtaistuinpeliä käytiin seitsemän kuningaskunnan herruudesta taisteluja, joissa lohikäärmeiden lieskat korvensivat satoja ja sulattivat linnoja. Targaryenin suvun valtakausi alkoi tulen ja veren väreissä. Veli kävi veljeä vastaan, äiti tytärtä ja lohikäärme lohikäärmettä. Westerosin historian kiehtova ja…
Kostajan ja Varjokapteenin päätähuimaava avaruusseikkailu nousee uusiin sfääreihinNessin siskokset karkasivat kotoa liittyäkseen avaruuslaivan miehistöön. He taistelivat piraatteja ja hirviöitä vastaan ja selvisivät täpärästi verilöylyistä. Nyt he johtavat omaa pelkoa herättävää alustaan ja ovat vapaita valitsemaan seikkailunsa, mutta vanhan vihollisen kapteeni Bosan varjo seuraa heitä. Avaruudessa kukaan ei anna anteeksi, eikä kukaan unohda. Like Kustannus Tekijät:…
Avaruusoopperan kuningas palaa Ilmestysten avaruuden maisemiin. Miguel yrittää suojella pienen asteroidin sisällä elävää perhettään ja yhteisöään tukahduttajilta. Jos nämä avaruuden mekaaniset sudet saavat pienenkään vainun kehittyneestä yhteiskunnasta, ne käyvät kimppuun ja luovat täydellisen tuhon. Siksi Miguel saa tehtävän, jolta ei ole paluuta: tuhota ohi ajava alus ennen kuin sen huomio kiinnittyy heihin. Jokin vain menee…
Odotettu jatko-osa Terästuulen yllä -romaanille ”Lähettäkää Ndege. ” Kaukaa saapuva viesti yllättää koko Cruciblen, sillä sitä ei oikeastaan pitäisi olla edes olemassa. Ja miksi juuri Ndege, joka kärsii tuomiotaan tehtyään kammottavan, kohtalokkaan virheen? Valtava retkikunta lähtee selvittämään viestin alkuperää. Sen on yllettävä kauemmas ja nopeammin kuin yksikään retkikunta aiemmin ja pystyttävä hyödyntämään kaikki olemassa oleva…
”Täydellinen manttelinperijä Dyynille. Kerrassaan kiehtova.” – Challenging Destiny Monumentaalisen Dyynin jatko-osa Dyynin messias on uhmakas ja tyylikäs scifitragedia. 12 vuotta on kulunut Arrakis-aavikkoplaneetalla, ja Paul Atreides, fremenien messias, on päässyt ennennäkemättömään valta-asemaan. Siltikään hän ei pysty pysäyttämään nimissään taistelevia fanaatikkoja, ja pyhä sota on vaatinut jo lukemattomia ihmishenkiä. Samaan aikaan Paulia uhkaa hänen vastustajiensa salaliitto….
”Modernin scifin monumentti.” Chicago Tribune Hienovireinen science fiction -saaga, joka yhdistelee politiikkaa, filosofiaa, uskontoa ja ekologiaa kiehtovaan juoneen, saapuu elokuvateattereihin Denis Villeneuven filmatisointina vuonna 2021. Dyyni eli Arrakis on imperiumin planeetoista karuin. Kuitenkin siitä on taisteltu verisesti vuosisatojen ajan, sillä siellä kasvaa hiekkamatojen vartioima kallisarvoinen rohto. Dyynissä Arrakisin uusi valtias, Leto Atreides, saapuu perheineen aavikkoplaneetalle….
Risto Isomäen tieteiskirjallisuuden klassikko Pimeän pilven ritarit jälleen saatavana! Monet pitävät vuonna 1997 ilmestynyttä Pimeän pilven ritarit -teosta Risto Isomäen parhaana kirjana. Teoksen suurimmat fanit ovat kertoneet lukeneensa sen yli neljäkymmentä kertaa. Suomen tämän hetken käännetyin kirjailija Timo Parvela on sanonut, että hänen Kepler 62 -kirjasarjansa on saanut osan inspiraatiostaan Pimeän pilven ritareista. Isomäki on…
Veijarirymistely keskiajalla jatkuu Suosituista Noituri-kirjoistaan tunnetun Andrzej Sapkowskin suuri Hussilaistrilogia lääkäri Reynevanin pakomatkasta 1400-luvun Keski-Euroopassa saa jatkoa Narrenturm-romaanin toisessa osassa. ”Hussilaistrilogia on Noituri-sarjan veroista fantasiaa.” Vesa Sisättö, Helsingin Sanomat.Monien vaiheiden jälkeen Reynevan ja hänen kumppaninsa Scharley päätyvät inkvisition vangeiksi kuuluisaan Narrenturmiin, ”narrien torniin”. Sen kellari pullistelee sinne teljettyjä mielipuolia, sellaisiksi tekeytyneitä ja muuten vain inkvisition…
Viettelevä menestysteos täynnä juonittelua, romantiikkaa ja hengenvaarallisia keijuja.
Kun Jude oli 7-vuotias, hänen vanhempansa murhattiin ja hänet siskoineen kaapattiin keijujen valtakuntaan. Vielä vuosikymmenen kuluttuakaan Jude ei kuulu joukkoon. Keijut nimittäin halveksivat kuolevaisia, erityisesti prinssi Cardan, armottomin suurkuninkaan pojista.
Ansaitakseen aseman hovissa Juden täytyy nousta Cardania vastaan ja voittaa prinssi tämän omassa pelissä. Kun sisällissota uhkaa hukuttaa keijujen valtakunnan vereen, kaikki muuttuu ja Juden on laitettava henkensä alttiiksi pelastaakseen sisarensa sekä maailmansa.
Maailmanlaajuiseksi ilmiöksi noussut Ilman väki -sarja vihdoin suomeksi.
Syksyllä 1007 Konstantinopolin tornien ja kupolien yllä loistaa sininen tähti, ja seitsemän vuotta kylmyyden kynsissä värjötelleet ihmiset aavistelevat pahaa. Palatsin hääpidot päättyvät verisesti. Luutunsoittaja Orfeus saa vastuulleen siskontyttärensä Hallan, ja kaksikko pakenee tyttöä saalistavia palkkasotureita kaupungista metsän siimekseen. Paviassa leskikeisarinna Theofana jäljittää poikaansa. Luostarista löytyy ruokoton ja nääntynyt pohjanmies, jonka muistoista paljastuu vihjeitä kadonneen hallitsijan…
Markku Sadelehdon toimittama novellikokoelma sisältää kaikki H, P, Lovecraftin kirjoittamat Cthulhu-novellit, jotka ovat kirjailijan keskeisintä tuotantoa. Niitä on hyödynnetty myös muiden kirjailijoiden toimesta. Elokuvissa, sarjakuvissa ja tietokonepeleissä on myös käytetty runsaasti Cthulhu-mytologiaa. Amerikassa on tehty myös TV-sarja Lovecraft Country HBO-kanavalle. Cthulhu on Lovecraftin luoma mytologia, jossa muinaiset hirviöt yrittävät saada aikaan kaaosta maailmassa. Jalava on…
Tätä on odotettu: mestarillisen tarinankertojan fantasiasarja saa vihdoin jatkoa! Koko maailman valloittaneen Eragon-sarjan viides osa, jossa lukijoiden suosikkihahmo Murtagh joutuu valitsemaan puolensa. Murtagh vie lukijan uskomattomaan seikkailuun, jossa uhkia ja salaisuuksia vaanii joka nurkan takana. Maailma on muuttunut vaaralliseksi Murtaghille ja hänen lohikäärmeelleen Thornille. Julma kuningas on syösty vallasta, mutta Murtagh ja Thorn joutuvat kärsimään…
Monumentaalinen scifisaaga saa jatkoa. Dyynin lapset oli 1970-luvun tieteiskirjallisuuden suurtapahtuma. Nyt ensi kertaa suomeksi ilmestyvä, kauan odotettu klassikkoteos on edelleen ajankohtainen, enteellinen ja genrensä huippua. Yhdeksän vuotta sitten keisari Paul Atreides katosi Arrakisin autiomaahan. Hän jätti jälkeensä vastasyntyneet lapsensa Leton ja Ghaniman. Kaksosilla on perintönään isänsä ennusnäyt ihmiskunnan kohtalosta. Maailmankaikkeutta hallitsee Atreidesin suvun nimissä kaksosten…
Perillinen – Ensimmäinen kirja Huikea seikkailu alkaa! Eragon on huippusuositun Perillinen-fantasiasarjan ensimmäinen osa. Kun Eragon löytää metsästä sinisen, kiiltävän kiven, hän uskoo osuneensa aarteeseen. Pian poika kuitenkin tajuaa, että kivi onkin muna, josta kuoriutuu lohikäärmeen poikanen. Yhdessä yössä Eragonin yksinkertainen maalaiselämä on mennyttä. Ikivanha miekka ja tarinankertoja Bromin neuvot turvanaan Eragon ja hänen lohikäärmeensä Saphira…
KUN PIMEYS LASKEUTUU ALAGAËSIAAN… Esikoinen on huippusuositun Perillinen-sarjan toinen kirja. Eragon ja lohikäärme Saphira ovat juuri kukistaneet kääpiöiden ja muiden kapinallisten kanssa kuningas Galbatorixin joukot, jotka hyökkäsivät heidän turvapaikkaansa Farthen Dûriin. Vaikka vardenien kapinallisryhmiä repivät pian sisäiset valtataistelut, Eragonin on määrä lähteä Arya-neidon johdatta – mana Ellesméraan, haltioiden maahan, jotta hänen lohikäärme – ratsastajan koulutuksensa…
Eeppisen suursarjan huikea päätös! Kohtaloaan seuraava Eragon ja hänen lohikäärmeensä Saphira ovat kulkeneet yhdessä pitkän matkan. Mutta ovatko he valmiita kohtaamaan Galbatorixin? Viimeisessä taistelussa ei ole tarjolla uusia mahdollisuuksia. Lohikäärmeratsastaja, Varjontappaja. Eragonilla on jo monta nimeä ja ansiota, mutta vaarallisin tehtävä on yhä edessäpäin. Kun vardenit, kapinallisten joukot, keräävät voimiaan ja suuntaavat kohti Valtakunnan pimeää…
Avaruus on täynnä salaisuuksia. Paolinin uusi aluevaltaus, mahtava avaruussaaga! Eragonin tekijän suuri kosminen avaruusseikkailu vie lukijan galaksien äärirajoille taisteluun koko ihmiskunnan tulevaisuudesta. Captain Marvel meets Star Wars! Rutiinitutkimusmatkalla asumattomalle planeetalle tutkija Kira Navárez tekee mullistavan löydön, joka heittää hänet painajaisten ja ihmeiden keskelle ja muuttaa paitsi hänet itsensä, myös koko historian. Hurja, vaikuttava avaruuseepos kaikille…
Avaruus on täynnä salaisuuksia. Paolinin mahtavan avaruussaagan toinen osa! Eragonin tekijän suuri kosminen avaruusseikkailu vie lukijan galaksien äärirajoille taisteluun koko ihmiskunnan tulevaisuudesta. Rutiinitutkimusmatkalla asumattomalle planeetalle tutkija Kira Navárez tekee mullistavan löydön, joka heittää hänet painajaisten ja ihmeiden keskelle ja muuttaa paitsi hänet itsensä, myös koko historian. Hurja, vaikuttava avaruuseepos kaikille fantasian, scifin ja hyvien tarinoiden…
arinoita Alagaësiasta. Osa 1: Eragon Odotettu paluu Eragonin maailmaan! Eeppistä seikkailufantasiaa parhaimmillaan. Tervetuloa takaisin Alagaësiaan, lohikäärmeratsastaja Eragonin ja hänen Saphira-lohikäärmeensä luo. On kulunut vuosi siitä, kun Eragon etsi lohikäärmeratsastajille uuden kotiseudun, Valkeat vuoret. Eragonin kaikki aika menee velvollisuuksien ja työn parissa, neuvotteluissa kääpiöiden, haltioiden ja urgalien kanssa, lohikäärmeen munien vartioinnissa, ratsastajien koulutuksessa. Saphira huomaa Eragonin…
Lux perpetua 2 kruunaa Noituri-kirjojen tekijän laajan, 1400-luvun Euroopassa liikkuvan seikkailusarjan. Kirkonkiroukseen tuomittu Reynevan saa salaperäisen, rosmariinilta tuoksuvan naisen kautta vihiä inkvisition kaappaaman rakastettunsa Jutta de Apoldan olinpaikasta. Piispa Konradin käskyläinen Birkhart Grellenort Mustine ratsumiehineen on kuitenkin askeleen edellä nuorta lääkäriämme ja hänen ystäviään… Kuinka käy lopulta Reynevanin, Jutan, Scharleyn ja Mesi-Simsonin, kun hussilaisten ja…
The Witcher – Noituri 3 David Gemmell Legend -palkinto 2009 Energinen ja viihdyttävä fantasiaromaani, Noituri-sarjan kolmas osa. Tarina kylvää idulleen Geraltin, Yenneferin ja prinsessa Cirin tulevaisuuden jännitteet. Puolalainen Noituri-sarja tarjoaa laatufantasian ystäville lajityyppiin kauan kaivattua rentoutta ja harmaiden alueiden viehätystä. Saagan ensimmäinen täysverinen romaani vakuuttaa lujalla, energisellä tekstillä sekä kirjailijan tavaramerkiksi muodostuneella kitkerällä dialogilla. Noituri…
Elämää suurempi kertomus huipentuu fantasiatrilogian päätösosassa! Kuu on tulossa takaisin. Mitä se tuo tullessaan – ihmiskunnan tuhon vai jotain muuta, vielä kamalampaa – se kaikki riippuu kahdesta naisesta. Essun on perinyt mentorinsa voiman. Sen valjastamalla hän toivoo voivansa löytää tyttärensä ja muovata maailman sellaiseksi, jossa yhdenkään orogeenilapsen ei tarvitsisi pelätä. Nassun taas on nuoresta iästään…
Liity uutiskirjeen tilaajaksi, jolloin saat heti tiedon uutuuksista ja tarjouksista!
Villakeiju.fi verkkokauppa tarjoaa monipuolisen valikoiman tuotteita askarteluun, käsitöihin ja toimistoon. Valikoimaamme kuuluvat askartelu- ja käsityötarvikkeet, kortit ja lahjat, kirjat, lelut ja pelit sekä taide- ja toimistotarvikkeet.
Tämä sivusto käyttää evästeitä asiakaskokemuksen parantamiseen. Alta voit valita suostumuksesi. Katso tarkemmat tiedot alta tietosuojaselosteesta.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Nämä ovat sivuston toiminnalle välttämättömiä evästeitä, joiden käyttöä ei voi kieltää. Hyväksyt näiden evästeiden käytön selaamalla sivustoamme.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Nämä ovat kolmannen osapuolen evästeitä, kuten esimerkiksi Facebookia varten.