Mitä elämän rakkaimmista ihmisistä lopulta tietää?
”Ilo ja suru ovat sinussa niin lähellä toisiaan, että niitä on vaikea erottaa.”
Äiti on taas lähdössä ja kaikki jäämässä lopullisesti kesken. Aikuinen tytär haluaa saada äidistään vielä aavistuksen, kuulla kehräävän naurun ja edes joitakin sanoja.
Rajalliset päivät kirkkaassa, koleassa Kainuussa täyttyvät kivuliaan lempeistä keskusteluista. Menneisyydessä on liikaa asioita, joita ei voi sanoa ääneen, ja siksi on puhuttava niiden vierestä. Välähdyksenomaisista hetkistä hahmottuu esiin monin tavoin puutteellinen mutta vimmainen elämä, jossa ulkopuolisuuden, syyllisyyden ja häpeän kokemukset polkevat jälkiään sukupolvia ja ihmissuhteita säästämättä.
Mihin saakka aukkoisia kuvia voi täydentää? Kenen katseiden alla ihminen kasvaa itsekseen? Entä kuka oli isän sydämen vienyt Irina, joka katsoi äidin silmin mutta katosi rajan taakse Kostamuksen kaupunkiin?
Hyvästi itä on sinisävyinen ja viiltävän kaunis esikoisromaani hyvästijätöistä, köyhyydestä ja siitä, miten sitkeää on rakkaus.
Kiehtova tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja Suomen vaurastumisen ensivaiheista.
Suosikkikertojan Synnyinmaa-sarja jatkuu.
Vuonna 1877 Erik Roslundin perhe on saavuttanut onnistuneiden liiketoimien myötä vakaan aseman Helsingforssin porvarikunnassa. Ruukinpatruunan mieltä varjostaa kuitenkin huoli perheen esikoispojan tulevaisuudesta ja Suomen metsätalouden menestystarinan katkeaminen lamaan.
Briitta Mickelssonin maatilalla elämä näyttää myös onnelliselta, mutta Iso-Osolan laajoja metsiä havittelevat vaikutusvaltaiset tahot. Briitta ja hänen miehensä ovat murtua painostuksen alla, ja tukea tarvittaisiin suvun nuorelta polvelta. Kenen haltuun vihreä kulta lopulta päätyy?
Tosipohjainen romaani uskaliaasta joukkueenjohtajasta jatkosodassa.
Kesäkuu 1941. Jooseppi Moilanen ja muut vastaperustetun Piikkirykmentin eli Jalkaväkirykmentti 25:n miehet saavat kuulla, että Suomi on jälleen sodassa. Joukkueenjohtaja Moilasen tie vie toistuvasti komppanian kärkeen, vaarallisille tiedustelu- ja partiomatkoille vihollisen selustaan. Hengenlähtö on usein lähellä joukkueen joutuessa viholliskosketukseen eikä tappioilta vältytä. Koskaan ei voi tietää, onko tämä hyökkäys se viimeinen. Näkeekö Jooseppi koskaan vastasyntynyttä kuopustaan?
Moilanen nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi ansioistaan tiedustelijana ja joukkueenjohtajana.
Juonia, kiellettyä rakkautta ja juovuttavaa valtaa.
Bestseller-kirjailijan Castellanen kronikat -fantasiasarjan toinen osa.
Prinssin kaksoisolentona toimiva Kel työskentelee nyt myös alamaailman johtajan, Lumppurikuninkaan joukoissa ja suuren mysteerin äärellä. Joku juonii Castellanen kuninkaallista perhettä vastaan. Kuka murhaa ylimystöä? Ja miksi Antonetta, jota Kel on rakastanut lapsesta asti, aikoo naida hirviön?
Toisaalla Linin on todistettava, että hän todella on jumalatar, jonka kohtalo on johtaa ashkareita taistelussa. Hänen on pysyttävä vahvana, vaikka kamppailee myös tunteidensa kanssa – hän ei saisi rakastaa Castellanen kruununprinssiä.
Uusittu ja täydennetty laitos suositusta näytelmäkäsikirjoituksesta!
Harry Potter ja kirottu lapsi on J.K. Rowlingin, John Tiffanyn ja Jack Thornen luoma tarina, jonka on näytelmäksi kirjoittanut Jack Thorne. Se on kahdeksas Harry Potter -tarina ja virallisesti ensimmäinen, josta on tehty näytelmäversio. Näytelmän ensi-ilta oli Lontoon West Endissä 30.7.2016.
Harry Potterilla ei ole koskaan ollut helppoa, ja vaikeuksia riittää nytkin kun hän on taikaministeriön ylityöllistetty virkamies, aviomies ja kolmen kouluikäisen lapsen isä. Samaan aikaan kun Harry kamppailee esiin pyrkivän menneisyytensä kanssa, hänen nuorin poikansa Albus joutuu ottamaan kannettavakseen suvun henkisen perinnön taakan. Menneisyyden ja nykyisyyden sulautuessa pahaenteisesti yhteen sekä isä että poika oppivat ikävän totuuden: toisinaan pimeys nousee odottamattomista paikoista. Tähän täydennettyyn käsikirjoitusversioon on lisätty mukaan muun muassa sukupuu ja aikajana.
Jännittävän koukuttava mutta lämminhenkinen kertomus perhesuhteiden merkityksestä ja läheisten tukemisesta suosikkikirjailijalta.
Karmea näky muuttaa 12-vuotiaan Thean elämän myrskyisenä yönä. Thealla on kyky nähdä muiden mieliin ja sieluihin. Vaikka isoäiti kutsuu kykyä lahjaksi, Theasta se tuntuu enemmän kiroukselta. Läheisten avulla Thea oppii luottamaan itseensä ja valjastamaan taitonsa hyvään.
Nora Roberts on viihdekirjallisuuden kiintotähti. Hänen romantiikkaa ja jännitystä tihkuvia teoksiaan on myyty yhteensä yli 500 miljoonaa kappaletta.
Neljä ystävystä, rikoksia ja pikkukaupungin tunnelmaa!
Uuden dekkarisarjan keskiössä on neljän naisen säkenöivä ystävyys. Kotipaikkakunnalleen palannut Laura kokoontuu ystäviensä Sofian, Ilonan ja Petran kanssa ravintolapöydän ääreen jakamaan iloja ja suruja ja ratkomaan rikoksia.
Paikallislehden toimittaja Laura Lehmus saa palvelutalossa asuvalta vanhukselta kirjeen: Lauran tukea kaivataan kiireesti. Ajatukset palaavat tummakutriseen nuoruuden ihastukseen ja keikkapaikan tapahtumiin, joilla oli järisyttävä vaikutus Lauran koko elämään.
Laura saa huomata, että vaikka asioille käänsi selkänsä, ne vain jatkoivat juoksuaan ottaakseen hänet vielä kiinni. Onko kotikaupungissa häälyvät menneisyyden varjot kohdattava kaikkinensa ennen kuin Laura on valmis uuteen – jopa sinisilmäiseen ihastukseen, joka syttyy lounaspöydässä?
Four Roses -sarja kuvaa elämänmakuisesti aikuisten naisten ystävyyttä. Ei niin suurta mysteeriä, ettei se selviäisi nokkeluudella ja ystävyyden voimalla! Viihdyttävä cosy crime -sarja käsittelee vaikeitakin aiheita lämminhenkisesti.
The highly anticipated coming-of-age story for the world’s greatest super hero: WONDER WOMAN by the # 1 New York Times bestselling author LEIGH BARDUGO.
She will become a legend but first she is Diana, Princess of the Amazons. And her fight is just beginning . . .
Diana is desperate to prove herself to her warrior sisters. But when the opportunity comes, she throws away her chance at glory and breaks Amazon law to save a mere mortal, Alia Keralis. With this single heroic act, Diana may have just doomed the world.
Alia is a Warbringer – a descendant of the infamous Helen of Troy, fated to bring about an age of bloodshed and misery. Diana and Alia will face an army of enemies, mortal and divine, determined to destroy or possess the Warbringer.
To save the world, they must stand side by side against the tide of war.
The highly anticipated coming-of-age story for the world’s greatest super hero: BATMAN by the # 1 New York Times bestselling author Marie Lu.
Returning home from his lavish eighteenth birthday party, Bruce Wayne stops a criminal’s getaway – disobeying the police and crashing his car during the chase.
Sentenced to community service in Gotham City’s Arkham Asylum, he encounters some of the the city’s most dangerous and mentally disturbed criminals. Among these, Bruce meets the intriguing Madeleine who has ties to the Nightwalker gang that is terrorizing Gotham City.
She’s a mystery Bruce has to unravel but can he trust her? The Nightwalkers target the rich, and Bruce’s name is next on their list.
Once merely creatures of legend, the dragons have returned.
But with their arrival comes the departure of the old gods – and with them, all healing magic vanishes and war engulfs the land . . .
Former Comrades and lifelong friends, Sturm the Solamnic knight, Tanis Half-Elf, Tasslehoff Burrfoot the irrepressible Kender, Flint the Dwarf, Caramon the warrior and his twin brother, Raistlin the red-robed mage reunite for an adventure.
Trouble starts when they see a woman use a blue crystal staff to heal a villager. Wondering if it’s a sign the gods haven’t abandoned them after all, they investigate and quickly find themselves catapulted into trouble that will change their lives and the world forever.
Polttavan nopeatempoinen ja kiihkeä rikosromaani jatkaa ylistettyä Blix ja Ramm -sarjaa.
Poliisi Sofia Kovic on juuri löytänyt yhteyden Oslossa puolentoista vuoden aikana tapahtuneiden kuolemantapausten välillä. Kun hän on soittamassa esimiehelleen Alexander Blixille, hänet ammutaan kuoliaaksi. Myös Blixin tytärtä ammutaan.
Neljä päivää myöhemmin Blix ja rikostoimittaja Emma Ramm ovat lukittuina kuulusteluhuoneeseen. Blix on tappanut epäillyn, jonka syyllisyydestä ei voi kuitenkaan olla varma, ja Ramm on seurannut tapahtumien kulkua. Samaa aikaan Blixin tytär taistelee sairaalassa hengestään.
Alkaa Blixin hurja kujanjuoksu. Keneenkään ei voi luottaa, kukaan ei ole turvassa.
Kirjallinen mestariteos avaa Ukrainan historiaa Stalinin vainoista Krimin valtaukseen.
”Syvällä sisimmässämme tiesimme aina, että massiivinen Venäjän hyökkäys on tulossa”, Sofija Andruhovytš sanoo. ”Romaanini on johdanto siihen, mitä juuri tänään tapahtuu.”
Kiovalaisessa sairaalassa makaa muistinsa menettänyt sotilas, jonka kasvot ovat tuhoutuneet tunnistamattomiksi. Nainen nimeltä Romana väittää potilasta aviomiehekseen Bohdaniksi ja kertaa tälle samoja tarinoita, joita mies aikoinaan hänelle kertoi.
Venäjän Krimin valloituksesta alkava kertomus liikkuu ajassa edestakaisin, aina Bohdanin isoäitiin Uljanaan, joka natsimiehityksen aikana rakastuu juutalaispoikaan, ja Sofijaan, joka Stalinin vainojen aikaan elää salasuhteessa kaksoisagentin kanssa.
Amadoka kartoittaa Ukrainan historiaa sadan vuoden ajalta ja kuvaa niin muistin kuin totuuden arvoituksellista ja muuttuvaa luonnetta.
Uusia tuttavuuksia ja vanhoja arvoituksia Rantakylässä – rakastettu sarja jatkuu.
Talvikki muuttaa Rantakylään saatuaan töitä hoivakoti Syyspihlajasta. Hänen miesystävänsä Arttu on tuntunut ihmeen etäiseltä, mutta eiköhän välimatka tuo suhteeseen uutta kipinää.
Kylässä on aikoinaan asunut Talvikin sukua, myös nuori Hilja-tyttö, joka katosi 1930-luvulla. Mitä Hiljalle mahtoi tapahtua? Ja miksi metsään unohtunut autiotalo tuntuu vetävän Talvikkia luokseen?
Tulokkaalla riittää muutakin ihmeteltävää, kuten yllättävä esiintyminen tahitilaistanssiryhmänsä kanssa. Ja sitten on vielä se ruskeasilmäinen haitarinsoittaja, jonka saunamökiltä Talvikki sattuu heräämään juhannusaamuna.
Räjähtävä, älykäs ja käänteitä täynnä oleva trilleri koukuttaa lukijat niin kuin ainoastaan Dan Brown osaa.
Symboliikan professori Robert Langdon matkustaa Prahaan kuuntelemaan rakastettunsa, tietoisuuden tutkija Katherine Solomonin odotettua luentoa. Katherinelta on juuri ilmestymässä kirja, joka sisältää mullistavia näkemyksiä ihmismielestä. Tulenarat löydökset asettavat vuosisatoja vallalla olleet uskomukset kyseenalaisiksi ja voivat paljastuessaan suututtaa monia tahoja.
Kun yllättävä murha suistaa tapahtumat kaaokseen, ja samaan aikaan Katherine katoaa käsikirjoituksensa kanssa, Langdon huomaa itsekin olevansa vaarassa. Hurja kilpajuoksu aikaa vastaan vie Langdonin niin futuristisen tieteen kuin ikiaikaisten tarustojen maailmaan hänen etsiessä Katherinea – ja vastauksia. Pian hänelle paljastuu huima totuus salaisesta projektista, joka on muuttava kaiken mitä olemme ikinä ymmärtäneet ihmismielestä.
Kutsua Vain elämää -ohjelmaan ei ole taaskaan tullut. Toivo uranosteesta roikkuu yhden korren varassa, tapaamisessa paikallislehden toimittajan kanssa nilsiäläisessä baarissa.
Toimittajan mielestä ihmiset kurkottelevat liian korkealle. Omakustannerunokirjan julkaissut toimittaja on tyytynyt olemaan tunnettu omassa pitäjässään.
– Mitä kuuluu?
– Pelkkää hyvää.
– Ei kenellekään kuulu pelkkää hyvää.
Kun bingolappu alkaa täyttyä, kaikki tiivistyy muutaman tahmaisen pöydän ympärille. Pettymys. Syyllisyys. Rakkaudenkaipuu. Asiat, joiden tähden elämä ei koskaan pääse olemaan yksinomaan pelkkää hyvää.
Kristian Kososen yhdeksäs sotaromaani Veljet Raatteen tiellä on tarina kahdesta veljeksestä ja taistelutoveruudesta Suomelle merkittävässä talvisodan taistelussa.
Talvi näyttää hyytävää voimaansa, kun sotamies Väinö Eerikkilä matkaa rintamalle ensimmäistä kertaa vuoden 1939 jouluna. Hänet on komennettu samoihin joukkoihin isoveljensä kanssa, joka ei haluaisi pikkuveljeään vahdittavaksi rintamalle. Alikersantti Timo Eerikkilä pelkää sodan raakuuden pistävän Väinön herkän mielen liian kovalle koetukselle.
Väinöllä on vahva halu olla yhtä hyvä sotilas kuin sotasankarin maineessa oleva veljensä, mutta uho ja rohkeus kuihtuvat, kun hän saa muistutuksen sodan piinaavasta todellisuudesta. Vastassa ovat purevan pakkasen lisäksi idästä kaikuva hävittäjien jylinä ja konekiväärien armoton tulitus. Onko Väinöllä sittenkään riittävästi kylmäpäisyyttä ja sotataitoja isänmaan puolustajaksi?
Kristian Kososen yhdeksäs sotaromaani on tarkkanäköinen kertomus veljeksistä, mutta myös kovasta taistelutahdosta, pelosta ja aseveljeydestä Raatteen tien taistelussa, jossa talvinen maasto oli lopulta suomalaisjoukkojen puolella ja auttoi heitä saavuttamaan merkittävän voiton.
Viimeisen valtakunnan kukistuessa Syvyys palasi. Kaikkialle tunkeutuvan usvan hengenvaarallinen olemus toi muassaan yhä tiheämmin toistuvat tuhkasateet ja aina vain rankemmat maanjäristykset. Kaiken huipuksi Vin huijattiin vapauttamaan Ylenemisen kaivosta muinainen, mystinen voima.
Ainoa tieto Ylenemistä edeltäneestä ajasta ja Syvyyden todellisesta luonteesta kuoli Lordihallitsijan mukana. Uuden valtakunnan keisari Elend Venture etsii epätoivoisesti Lordihallitsijalta jääneitä vihjeitä, joiden avulla hän voisi vielä pelastaa kansansa – ja maailman.
Mutta kuinka Vin ja Elend mitenkään voisivat päihittää muinaisen kaikkitietävän olennon, jolla on kyky muuttaa todellisuutta? Ihmiskunnan lopullinen tuho näyttää vääjäämättömältä…
Kelsierin kopla teki sen minkä piti olla mahdotonta: päihitti jumalan kaltaisen tyrannin, Lordihallitsijan, jonka valta oli kestänyt tuhat vuotta. Nyt Viimeisen valtakunnan tuhkista täytyy rakentaa uusi, terve yhteiskunta. Tehtävä on uskottu Vinille ja Elend Venturelle – katulapselle, josta on tullut valtakunnan voimakkain usvasyntyinen, ja idealistiselle aatelisnuorukaiselle, jonka pitäisi nyt hallita kuninkaana.
He eivät ole päässeet edes vauhtiin, kun kolme eri armeijaa hyökkää. Kun piiritys kiristyy ja tilanne käy tukalaksi, hitusen toivoa tarjoaa muinainen legenda. Mutta vaikka Ylenemisen kaivo osoittautuisi todeksi, kukaan ei tiedä missä se on tai millaisia voimia siinä piilee.
Alkaa näyttää siltä, että Lordihallitsijan kukistaminen olikin helppo osuus. Todellinen haaste on selvitä sen seurauksista.
Ylenemisen kaivo on toinen osa Usvasyntyinen (Mistborn) -trilogiasta. Sarjan kirjoja on maailmalla myyty miljoonia kappaleita, niitä on käännetty yli 25 kielelle, ja Brandon Sanderson on saanut lukuisia fantasiakirjallisuuden palkintoja ja tunnustuksia.
Tuhat vuotta sitten Viimeisessä valtakunnassa käytiin ankara taistelu pahan ja hyvän välillä.
Nyt jäljellä on vain pölyn ja sumun peittämää joutomaata, jonka asukkaita kuolematon hallitsija ohjaa raudanlujalla otteellaan.
Vaikka jokainen vastarinnan kipinä on tukahdutettu, toivo lepattaa vieläkin pienenä liekkinä. Salaperäisen, usvasyntyisen Kelsierin johtama varasjoukkio on kehittelemässä häkellyttävää, tuhoon tuomittua suunnitelmaa pahuuden vallan kukistamiseksi, ja nuori katujen kasvatti Vin tempautuu puolivahingossa hankkeeseen mukaan.
Onko toisenlainen tulevaisuus sittenkin mahdollinen vuosituhannen sorron jälkeen?
Usvasyntyinen aloittaa maailman kärkeen kuuluvan fantasiakirjailija Brandon Sandersonin samaa nimeä kantavan eeppisen trilogian. Sen menestyksen takana on paitsi kekseliäs asetelma – veijarimainen joukkio poliittisten juonittelujen maailmassa, jossa paha on voittanut ja jossa taikuus on metallimagiaa – myös kirjailijan vertaansa hakeva taituruus uskottavan, monitahoisen universumin luojana.
Teosten uudet laitokset ovat kirjailijan tarkistamia ja päivittämiä.
Kun L. Frank Baumin klassikkoteoksessa Ihmemaa Oz Dorothy voittaa Ilkeän Noidan, kuullaan tarinasta vasta toinen puoli. Millainen onkaan Dorothyn arkkivihollisen, salaperäisen Noidan tarina? Mistä hän tuli? Miten hänestä tuli niin ilkeä nainen?
Gregory Maguiren Wickedin fantasiamaailma murtaa käsityksiä Ihmemaa Ozista. Puhuvat eläimet taistelevat kansalaisoikeuksiensa puolesta, maiskiset kaipaavat keskiluokkaista vakautta ja Peltimies joutuu perheväkivallan uhriksi. Sankarittarena on vihreähipiäinen Elphaba, pisteliään älykäs ja väärinymmärretty tyttö, josta kasvaa kapinallinen Noita. Hänen tarinansa kyseenalaistaa ennakkokäsityksemme hyvästä ja pahasta.
Wicked on saavuttanut valtavan suosion maailmanlaajuisesti, se on myynyt miljoonia kappaleita ja sitä kutsutaan jo moderniksi fantasiakirjaklassikoksi. Wickedista on tehty musikaali, jota esitetään pysyvänä tuotantona Broadwayllä, Los Angelesissa ja Lontoossa.
Vuonna 2024 ensi-iltaan saapui musikaaliin perustuva musiikkifantasiaelokuva Wicked, jonka toinen osa julkaistaan tänä vuonna.
Vuosikymmeniä sitten riehuneen tuhoisan Ruton seurauksena harvat ja valitut – Eliitti – saivat poikkeuksellisia kykyjä. Tavalliset suljettiin yhteiskunnan ulkopuolelle ja karkotettiin valtakunnasta.
Paedyn Gray kuuluu Tavallisiin. Kun hän pelastaa vahingossa Ilian prinssin Kai Azerin hengen, hän joutuu keskelle Puhdistuksen kunniaksi järjestettäviä brutaaleja Kilpailuja, joissa hänen on teeskenneltävä hallitsevansa Eliitin voimia.
Jos eivät koetukset tai vaaralliset kilpailijat tapa häntä, sen tekee viimeistään prinssi – juuri se, johon hän ei missään nimessä saisi rakastua. Etenkin jos tämä saa tietää, kuka Paedyn todella on… täysin Tavallinen.
Tempaudu mukaan tähän koko maailman valloittaneeseen dagger-to-the-throat–romantasiaan, jossa rakkaus viiltää ja totuus voi tappaa.
Väkevä romaani talvisodan kauhuista rintamalla ja sotasairaalassa.
Kun talvisota syttyy, Väinö joutuu monen muun tavoin rintamalle. Siellä ainoa tunne ei ole taistelutahto – tykkien ja kranaatinheittimien tulituksessa ja vihollisen väijyessä pelko ja kauhu ovat alati läsnä. Pahempaa kuin jalan tai käden menetys on mielen murtuminen, sillä sille ei riitä sodassa ymmärrystä.
Raskasta ja vaarallista on sotasairaalassakin, jossa Aino työskentelee hoitajana. Poikansa ja äitinsä Aino on joutunut lähettämään evakkoon. Ainon elämä mullistuu entisestään, kun potilaaksi ilmestyy Väinö – hänen poikansa isä.
Miten selvitä hengissä maailmassa, jossa mikään ei ole sitä, miltä näyttää?
Kun silmiinpistävän kaunis nainen istuu vastapäätä taidegalleristi Milo Perhoa helsinkiläisellä terassilla, Milo ei voi aavistaa, mihin tapaaminen johtaa. Pian Helsingin poliisilla on käsissään useampi murha ja Milon perässä joku, jolle hänen menneisyytensä ei ole mysteeri. Alkaa takaa-ajo, jossa saalistaja voi olla kuka tahansa ja piilopaikkaa on mahdotonta löytää.
Petetty on timantinkova trilleri vakoilun maailmasta. Se jatkaa Merkityn avaamaa Milo-sarjaa.
Lukion ensimmäinen päivä päättyy järkyttävästi: ylellisessä huvilassa Visbyssä järjestetään illalla juhlat, ja teinityttö katoaa jälkiä jättämättä.
Rikostutkija Maria Wern kollegoineen saa piinallisen tapauksen tutkittavakseen. Silminnäkijöiden kertomukset juhlista eivät täsmää. Puhuuko kukaan totta? Kun poliisi saa selville toisenkin tytön kadonneen, herää pelko, että myös muut nuoret ovat vaarassa. Pian Maria Wern joutuu kamppailemaan aikaa vastaan ratkaistakseen tapauksen, ennen kuin lisää tyttöjä katoaa.
Väinö Linnan suurteos Tuntematon sotilas sellaisena kuin hän itse sen näki.
Syyskuun 26. pnä 1954 Väinö Linna tiedotti, että nyt oli ”parikymmentä miestä matkalla kustantajan luo ja että nuo miehet ovat niin elävän tuoreita, ettei heidän veroistaan joukkoa vielä koskaan aikaisemmin ole kavunnut Werner Söderströmin kunnianarvoisia portaita”. Joulukuun alussa ilmestyi markkinoille jyhkeä teos, josta tuli Suomen kuuluisin sotakirja ja kaikkiaan yksi luetuimmista romaaneista. Jotain kuitenkin oli jermujen sisäänmarssin ja kirjan julkaisemisen välillä tapahtunut. Käsikirjoituksen sisältöön ja kieleen oli tehty korjauksia ja Väinö Linnan ehdottama nimi Sotaromaani oli vaihdettu Tuntemattomaksi sotilaaksi. Muutoksia ja poistoja voidaan seurata tästä käsikirjoitusversiosta. Sensuroitiinko Linnan Sotaromaani?
Sotaromaani, ”alkuperäinen Tuntematon”, ei pyri kilpailemaan suomalaisille läheiseksi tulleen Tuntemattoman sotilaan kanssa, mutta kulttuurihistoriallisena dokumenttina se osoittaa, kuinka kirjallinen maku ja yhteiskunnalliset asenteet ovat muuttuneet.
Koko maailman valloittanut ranskalainen menestysromaani Suomen talvisodasta ja sen suuresta sankarista, Simo Häyhästä.
Keskellä hyistä ja viiltävää talven kylmyyttä syttyy sota. Taistelujen ja kuoleman keskellä syntyy myös legenda, tarina ”valkoisesta kuolemasta”, nuoresta miehestä jonka ylivertaiset ampumataidot pelastavat kansakuntamme varmalta tuholta.
Historiallisesti tarkka ja kerronnaltaan järisyttävän hieno romaani kertoo Simo Häyhän matkan nuoresta, huolettomasta pojasta maailman tunnetuimmaksi tarkka-ampujaksi.
Talven soturit on jylhä, koskettava, unohtumaton ja pelottavan ajankohtainen tarina pienestä kansasta suuren vihollisen edessä.
On tilanteita, joissa toimintakyvyn lamaantuminen voi tappaa.
Kiina kehittää salaista asetta, joka antaisi maalle järisyttävän etulyöntiaseman sodan syttyessä.
Antto Havu ei ole toipunut kadettikoulussa tapahtuneesta onnettomuudesta, jonka seurauksena hänen ystävänsä kuoli. Opinnot kesken jättänyt, pikavippikierteeseen ajautunut Antto saa työtarjouksen kansainvälisestä turvallisuusalan yrityksestä Pinewood Securitysta. Uudessa työssään hän näkee vahingossa toisen henkilön työkomennuksen, joka sisältää tietoja kiinalaisesta tekoälytutkijasta. Kun tutkija pari päivää myöhemmin löydetään kuolleena, Antto ymmärtää, että työpaikalla kaikki ei kestä päivänvaloa.
Antto ottaa yhteyttä ystäväänsä Sandraan, joka on aiemmin työskennellyt Iso-Britannian tiedustelupalvelun MI6:ssa. Yhtiön toimien tutkiminen johtaa kaksikon keskelle vaarallista kamppailua vallasta ja kansakuntien tulevaisuudesta.
Aikamme tunnetuimmassa fantasiasarjassa aseiden kalske vaikenee hetkeksi ja haaskalinnut juhlivat.
Hauras aselepo hiljentää sodan melskeen ja taltuttaa Westerosin mahtisukujen uhon. Eloonjääneillä – niin aatelisilla, sotilailla kuin salamurhaajillakin – on kiire varmistaa oma paikkansa valtaistuinpelissä, ja uusia liittoutumia solmitaan tuhoutuneiden tilalle. Kovina aikoina viisas valitsee ystävänsä tarkkaan, sillä rakkaus ei täytä vatsaa eikä pidä hengissä niin kuin miekka…
Tulen ja jään laulun neljäs osa keskittyy mahtisukujen juonitteluun Westerosissa sekä tapahtumiin Braavosin vapaakaupungissa. Klassikoksi noussut saaga tunnetaan myös Game of Thrones -tv-sarjana.
Amelie huipentaa aistikkaan Hakoisten naiset -sarjan ja vie mukanaan Suomen historian käänteisiin 1800-luvun jälkipuoliskolla.
Eletään kesää 1855. Amelie kohtaa Hakoisten vapaaherran Hans Gustaf Boije af Gennäsin ja rakastuu. Moni pitää Amelieta liian vaatimattomana kartanon perijälle, mutta nuoret päättävät saada toisensa.
Hakoisten kartanossakin on aika astua uuteen aikaan niin rakkauden kuin tilanpidon saralla, mutta sitä suvun vanhimpien on vaikea hyväksyä. Kun katovuodet sitten saapuvat ja viljasadot tuhoutuvat, itse kunkin tulevaisuudenusko joutuu koetukselle. Kaiken lisäksi Amelien elämään hiipii salaisuus, josta on syytä vaieta.
Risto Isomäen Krakenin saari on huikea yhdistelmä jännitystä, tiedettä ja mytologiaa. Suomalaisille rakas lomakohde näyttäytyy uudessa valossa, kun meriteknologiayhtiö kehittää uutta ratkaisua maailman energiaongelmiin Kanariansaarten lähistöllä.
Norrstrand Groupin koevoimalaitos ja sitä palvellut pienoissukellusvene tuhoutuvat salaperäisellä tavalla. Sukellusveneen miehistö saa surmansa.
Camilla Norrstrandin miesystävä, Isomäen aikaisemmista kirjoista tuttu meribiologi Martti Ritola matkustaa Teneriffalle selvittämään arvoitusta. Millainen merihirviö piileskelee Teiden tulivuoresta meren pohjalle lohjenneiden, kilometrien levyisten kivenjärkäleiden välisissä kanjoneissa? Tilanne muuttuu entistä monimutkaisemmaksi, kun asetelmaan sotkeutuu Martin entinen meksikolainen naisystävä Isabella Valencia, jonka Camilla on palkannut projektiinsa.
Isomäen uusi jännitysromaani muistuttaa siitä, että turistien suosima aurinkosaari Teneriffa on myös Krakenin saari. Jättiläiskalmari eli viikinkien Kraken on ensimmäisen kerran kuvattu lajina juuri siellä, ja suurin osa kaikista maailman jättiläiskalmareita koskevista havainnoista tehdään edelleen joka vuosi juuri Teneriffalla. Teos avaa aivan uudenlaisen näkökulman monille suomalaisillekin tuttuun saareen ja paljastaa, miten tavattoman jännittävästä ja poikkeuksellisesta paikasta on kysymys.
Luettuasi tämän teoksen et enää koskaan katso Kanariansaaria samoin silmin. Krakenin saari jatkaa Isomäen palkitun Con rit -romaanin maailmassa, ja se kytkeytyy myös Lauri Nurmi -sarjan kirjoihin.
Rakastetun Jill Mansellin Kaikkien aikojen häät juhlii rakkautta, joka ei kysy lupaa vaan pyyhkäisee esteet tieltään kuin luonnonvoima.
Hääpäivä on mitä kaunein. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, linnut livertävät ja parhaisiinsa pukeutunut juhlaväki odottaa kirkon penkeillä. Kun pappi ykskaks pinkoo takinliepeet liehuen ulos kirkosta, päät kääntyvät ja supina alkaa. Jotain on tekeillä.
Morsian Freya reagoi tyynesti hääpäivänsä kaoottiseen alkuun. Jos totta puhutaan, hän on kiitollinen viivästyksestä, sillä hänen sydämeensä on hiipinyt epäilys. Tahtooko hän sittenkään naimisiin?
Freyan ystävä Lottie kohtaa häissä ensirakkautensa vuosien takaa. Max näyttää hänen silmissään aivan yhtä komealta kuin kolmetoista vuotta sitten, kun kauniisti alkanut rakkaustarina sai äkillisen lopun. Ajan piti haalistaa tunteet, mutta toisin kävi.
Lempeän hyväntuulinen romaani Kaikkien aikojen häät pohtii, kuunnellako rakkaudessa järjen vai sydämen ääntä. Mitä veikkaat, kumpi voittaa? Jill Mansell hurmaa jälleen huumorintäyteisellä tyylillään ja nokkelalla sanailullaan.
Kun tunnettu keräilijä löydetään murhattuna, epäillään syyksi pieleen mennyttä ryöstöä. Todisteet viittaavat kuitenkin paljon häijympään peliin.
Sten Hammar ei rakasta mitään niin paljon kuin taidetta ja antiikkia. Vaikka hänen kartanonsa Hammarnäs on jo ääriään myöten täynnä arvokkaita esineitä, hänen ruokahalunsa kauniisiin esineisiin on kyltymätön.
Kun Hammar löydetään murhattuna omalta tilaltaan, arvostettu huutokauppakamari Wallius lähettää lahjakkaimman antiikkiasiantuntijansa Majja Skogin kartanoon arvioimaan Hammarin kokoelmaa.
Poliisi ei vain tiedä, että jo kahdeksanvuotiaana Majjasta tuli Sten Hammarin suojatti. Mies perehdytti hänet taiteen ja antiikin maailmaan mutta muutti hänet samalla kaksijakoiseksi henkilöksi, joka ei jätä ketään kylmäksi.
Rikostarkastaja Karin Klingaa kiehtoo arvoituksellinen Majja. Millaista pimeyttä ja muistoja nuori nainen kantaa mukanaan? Ja onko mahdollista, että hän tietää murhasta enemmän kuin antaa ymmärtää?
Suojatti on ensimmäinen osa Hélène Gullbergin uudessa Majja Skog -sarjassa, jossa on yhtä aikaa jotain tuttua ja turvallista mutta samalla ennakoimatonta ja yllättävää. Luvassa on lukemisen arvoinen dekkarisarja, jonka päähenkilöt Majja ja Karin kietovat lukijat pauloihinsa. Suojatti oli vuonna 2023 ehdolla Ruotsin dekkariakatemian parhaaksi ruotsalaiseksi esikoisteokseksi.
Juonikas ryöstö, uhkaava vainoaja ja korea elämä, joka ei ole sitä miltä se näyttää. Mestarillinen yhdistelmä koukuttavaa mysteeriä ja psykologista trilleriä on Dickeriä vimmaisimmillaan.
Geneve, 2. heinäkuuta 2022. Otsikoihin nousee suuri jalokiviryöstö. On saman tien selvää, ettei kyseessä ole aivan tavallinen rikoskeikka. Tavanomainen ei ole myöskään idyllisessä huvilassa asuvan Sophie Braunin täydellinen elämä. Pinnalta kaunis onkin sisältä synkkää täynnä: aviomies hautoo salaisuuksia, naapuri tirkistelee ja mystinen uhkaus asettaa Sophien hengenvaaraan. Uhkaus ampuu lähtölaukauksen hengästyttävälle trillerille, jonka tiukat käänteet nostattavat iholle kylmiä väreitä.
Täällä vain hetken on taiturimainen romaani elämästä ja kuolemasta, rakkaudesta ja surusta sekä varmuuden etsimisestä epävarmassa maailmassa.
Kesken lentomatkan harmittoman näköinen vanhempi nainen nousee paikaltaan ja lähtee kulkemaan koneen käytävää pitkin. Hän osoittaa kanssamatkustajiaan yksi kerrallaan ja kertoo heille, milloin ja miten he kuolevat. Jotkut sivuuttavat hänet, koska eivät usko selvänäkijöihin, toiset ilahtuvat, toiset järkyttyvät. Enemmistölle elämän loppu häämöttää kaukana tulevaisuudessa, mutta osa matkustajista kuulee kuolevansa pian.
Muutamaa kuukautta myöhemmin yksi matkustajista kuolee niin kuin hänelle ennustettiin. Sitten kaksi muuta. Videot ”Rouva Kuolemasta” leviävät somessa, ja yhtäkkiä päällä on täysi paniikki.
1980-luvun nostalgiaa huokuva tunnelmallinen dekkarisarja jatkuu. Päättikö Lena itse päivänsä, vai toivoiko joku hänen kuolemaansa?
Syksyllä 1983 löytyy taalainmaalaiselta sukutilalta 31-vuotias Lena, joka näyttää hirttäytyneen. Lenan vanhemmat kuitenkin kieltäytyvät uskomasta itsemurhaan. Kun poliisi ei suostu jatkamaan jutun tutkimista, tapaus päätyy Ingrid Woltin pohdittavaksi. Ingrid tosin on juuri lopettanut yksityisetsivän työt ja muuttanut keskelle metsää, jottei kostonhimoinen ex-mies löytäisi häntä… Kun Ingrid taipuu auttamaan Lenan vanhempia, alkaa selvitä, että Lenalla oli vaarallisia salaisuuksia. Schulman yhdistelee jälleen hienosti ajankuvaa, tavallisten ihmisten tragedioita ja hiipivää jännitystä, ja kirja olikin Ruotsissa ehdolla vuoden 2024 Årets bok -palkinnon saajaksi.
”Sarjan toinen osa on ensimmäistäkin parempi. Schulman on kotiutunut uuteen dekkariuniversumiinsa ja liikkuu varmoin askelin ihmisten, miljöiden ja tapahtumien keskellä. Harva dekkaristi onnistuu tasapainottelemaan itse rikoksen ja päähenkilön yksityiselämän välillä näin taitavasti.” – Göteborgs-Posten
Runeber-voittajan toinen romaani kertoo äidistä ja tyttärestä, väkivallasta ja himosta.
Lanalla ei ole ollut poikaystävää kuuteen kuukauteen. Hänen päässään jyskyttää muisto kevätillasta ystävien kanssa, kun heitä alkoi seurata kaksi tuntematonta tyyppiä – sitten kaikki meni mustaksi. Nyt hän on valppaana koko ajan. Jopa äitinsä Maggien seurassa.
Maggie puolestaan on omistautunut työlleen japanilaisessa salongissa. Mutta kun Lana kysyy yhden viattoman kysymyksen, muistot heräävät: Vietnamin sadekausi ja ensimmäinen rakastaja, nettikahvila ja deittisivuston mies. Hänen elämänsä kaksi miestä. Ehkä olisi aika tavata joku uusi?
”Nuoret eivät vain ymmärrä. Että helppoja vastauksia ei ole. Ei silloin, kun on kyse rakkaudesta.”
Kuinka viettää huumaavaa rakkauden kesää, kun nurkissa pyörii tunkeilevia sukulaisia? Suosittu feelgood-sarja jatkuu!
Elämä Eemilin rinnalla tuntuu Aavasta ihmeellisen helpolta. Mutta pysyvätkö miehen levottomat jalat kurissa, kun työntäyteinen arki vyöryy niskaan?
Kesän matkailusesongin käynnistyessä majatalo Kontioranta täyttyy matkailijoista. Kiireen keskellä Aava ja Eemil yrittävät totutella yhteiseloon, mutta helppoa se ei ole, sillä omasta rauhasta ei ole tietoakaan. Vireää kyläyhdistystä luotsaava Kontion suvun matriarkka tahtoo pitää jälkeläisensä tiukassa komennossa. Kun Aava menee kaiken kukkuraksi tarjoutumaan avuksi yhteisen ystävän remonttiprojektiin, soppa on valmis. Kuinka paljon koetuksia tuore suhde kestää?
Kuohuja ja kissankelloja jatkaa Anni Niskasen viihteellistä Lehmuslahti-sarjaa, joka sijoittuu kuvitteelliseen pikkukylään Kaakkois-Suomeen, lähelle itärajaa.
Vanhat luonnonhenget, joita kutsutaan salaväeksi, on ajettu Sinimäen kaupungissa yhä ahtaammalle. Pahantahtoinen tehtailija Quumestari haluaa itselleen loihdun, salaväen kauniin voiman. Sinimäen kaduilla lymyilevät myös P.Ö.S.I.L.Ö.-kerholaiset, jotka uhkailevat niin salaväkeä kuin siitä kiinnostuneita ihmisiä.
Salamieli Saimi ja hänen ystävänsä ovat vakuuttuneita siitä, että salaväen ja ihmisten on solmittava uudelleen vanha liittonsa. Mutta miten he voisivat tavata ihmisiä, kun salaväen aikuiset vahtivat heitä kuin noita parasta pataansa? Ja vaikka suuri Salaneuvosto saapuu Mustan Kuun majataloon päättämään salaväen tulevaisuudesta, eivät aikuiset tunnu saavan mitään aikaiseksi.
Kun majatalon vesiputkissa elävät viemäriprutkut kaikkoavat, Quumestarin tehtaalla kumahtelee pahaenteisesti ja kammottava tyhjyys luikertaa Sinimäen kaduilla, salakerholaisten on otettava ohjat omiin käsiinsä. Koko salamaailman kohtalo tuntuu painautuvan raskaana salakerholaisten harteille, eikä heillä ole apunaan muuta kuin maailman tylsistyttävin ja unettavin kirja! Mutta niin kauan kuin on loihtua, on myös toivoa.
Pakahduttavan hauska ja jännittävä seikkailu jatkaa palkittua fantasiasarjaa, jossa ajankohtaiset luonnonvaraisten eläinten ja ympäristön suojelun teemat nivoutuvat kiehtovasti kansanperinteeseen ja mytologiaan. Salaperäinen Musta Kuu -sarja pitää vastustamattomasti otteessaan.
Elli oli vasta lapsi, kun hän muutti isänsä kanssa Oulusta Amerikkaan paremman elämän perässä. Taakse jäivät niin kotimaa kuin pikkusisaruksetkin. Vuosien kuluttua amerikkalaisesta unelmasta on tullut totta ja torpan tytöstä New Yorkin seurapiirien jäsen, vauras leski ja tunnettu hyväntekijä. Mutta puuttuuko toimeliaan Ellin elämästä sittenkin jotain?
Vuonna 1907 Pauliina-sisko kutsuu Ellin kihlajaisiinsa, ja Elli päättää matkustaa ensimmäistä kertaa lähtönsä jälkeen kaukaiseen Pohjolaan. Kotimaassa vastassa ovat hautautuneet muistot ja hartaasti kaivattu sisko, joka ei otakaan Elliä aivan avosylin vastaan. Pauliinan kihlaus varakkaan Christon kanssa ei ole sitä miltä näyttää, mutta osattoman lapsuuden kovettama Pauliina on päättänyt raivata itselleen paikan maailmassa. Elli puolestaan huomaa olevansa kahden miehen ristipaineessa: yhtäällä häntä houkuttelee hurmaava Dominic, toisaalla arvoituksellinen Martin.
Saavatko sisarukset kurottua kiinni valtameren ja vuosikymmenten väliinsä kaivertaman etäisyyden? Entä millaisia valintoja vaikeuksia kohdannut nainen tekee rakkaudessa? Mistä löytyisi koti kahdelle juurettomalle? Kolmas Oulujoen helmet -romaani tarjoilee vastustamattoman kattauksen romantiikkaa ja tarkkanäköistä ihmissuhdedraamaa maalauksellisen upeissa historiallisissa puitteissa.
Aelin Galathynius on vapaa ja yhdistänyt voimansa lukuisien ystäviensä ja liittolaistensa kanssa. Viimeinen taistelu odottaa Terrasenin maaperällä. Se on ratkaiseva, nouseeko Aelin viimein valtaistuimelleen vai vajoaako koko maailma Erawanin hallinnossa ikiaikaiseen pimeyteen ja tuhoon. Taistelun lisäksi Aelinia uhkaa hänen kohtalonsa tulen jumalattaren perillisenä. Salamurhaajan ja kuningattaren tulisen sydämen lieskat eivät kuitenkaan ole himmentyneet hirveimpienkään koettelemusten edessä – voiko edes jumalten tahto tukahduttaa niitä?
Intohimoisesti fanitetun Throne of Glass -sarjan viimeinen osa on kaikkea sitä, mistä Aelinin matkaa kohti valtaistuinta seuranneet lukijat ovat haaveilleet: eeppinen, sydäntävihlovan jännittävä ja räjähtävän toiminnantäyteinen.
Aelin Galathynius on loukussa rautaisessa arkussa. Hän tietää, ettei pääse koskaan vapaaksi, mutta hän on valmis suojelemaan salaisuuksiaan, ja samalla maailmaa, katkeraan loppuun asti. Aelinin kärsiessä hänen ystävänsä tekevät parhaansa puolustaakseen Terrasenia hyökkääjiltä, mutta Erawanin armeijan ylivoima on musertava. Onnistuuko Aelin vapautumaan? Ja pystyvätkö hänen ystävänsä puolustamaan hänen valtakuntaansa sinne työntyvältä pimeydeltä?
Intohimoisesti fanitetun Throne of Glass -sarjan seitsemäs ja viimeinen osa on kaikkea sitä, mistä lukijat ovat haaveilleet: eeppinen, sydäntävihlovan jännittävä ja räjähtävän toiminnantäyteinen. Tuhkan valtiatar julkaistaan suomeksi kahdessa osassa.
Maailman tunnetuimman fantasiasarjan kolmannessa osassa talvi hiipii kohti Westerosia kuin vihainen peto.
Kuninkaiden koitos on kylvänyt valtavaa tuhoa Westerosiin. Viidestä vallanhaastajasta yksi on kuollut ja toinen epäsuosiossa, mutta sodat jatkuvat verisinä. Maanpaossa Daenerys Myrskysyntyinen, maailman viimeisten lohikäärmeiden valtiatar, etsii rooliaan kuningattarena.
Samalla kun aateliset keräävät voimiaan julmaan välienselvittelyyn, tunnetun maailman uloimmalta reunalta lähestyy kuolettava, lähes unohdettu uhka. Pian valtakunnan yli pyyhkäisee miekkojen myrsky…
Kahtena niteenä julkaistava Miekkamyrsky jatkaa Tulen ja jään laulua, joka tunnetaan Game of Thrones -tv-sarjana.
Kuninkaallisen vartioston entinen kapteeni Chaol Westfall vahingoittui lasipalatsin sortuessa. Vankkumaton lojaalius, voima ja ammatillinen asema ovat olleet hänen elämänsä kulmakivet, mutta Adarlanin kuninkaan antama kuolinisku on riistänyt Chaolilta kaiken.
Chaol matkustaa Eteläiselle mantereelle tapaamaan Torre Cesmen maineikkaita parantajia. Se voi olla hänen ainoa toivonsa toipua entiselleen, mutta hänellä on toinenkin tehtävä: taivutella mahtava Khagan liittymään taisteluun ikiaikaista pahuutta vastaan. Eteläisellä mantereella on kuitenkin omat salaisuutensa, jotka voivat joko pelastaa koko maailman tai tuomita heidät kaikki tuhoon.
Sarah J. Maas on fantasian ykkösnimiä ympäri maailman, jonka teoksia on käännetty 37 kielelle. Aamunkoiton torni on eeppisen Throne of Glass -sarjan kuudes osa.
Salamurhaaja ja kuningatar Aelin Galathynius on vasta aloittanut matkansa kohti valtaistuinta. Lupauksia on annettu ja rikottu, ystäviä on saatu ja menetetty. Ne, joilla on taikavoimia, huomaavat olevansa vastakkain niiden kanssa, joilla taikuutta ei ole.
Aelinin ympärillä Erilean valtakunnat murenevat ja ikivanha pahuus pyrkii valtaamaan koko maailman. Haltiaprinssi rinnallaan Aelin kerää armeijaa puolelleen, mutta sodan uhatessa joka rintamalla Aelinin on tehtävä vihollisistaan liittolaisia, jos hän haluaa suojella kansaansa. Mikä pahinta, hänen ainoa toivonsa voittoon saattaa tietää loppua kaikelle, mitä hän rakastaa.
Taistelun myrskyt on Throne of Glass -sarjan kiivastahtinen ja jännityksentäyteinen viides osa.
Sota on alkamassa. Ja kaikki heistä eivät ehkä selviä siitä.
Celaena Sardothienilta on riistetty kaikki mitä hän rakastaa. Mutta nyt hän palaa hakemaan kostoa, pelastamaan ennen niin loistokkaan valtakuntansa ja kohtaamaan menneisyytensä haamut.
Hän on ottanut haltuun oikeutetun paikkansa valtaistuinpelissä Aelin Galathyniuksena, Terrasenin kuningattarena. Mutta ennen kuin hän voi nousta valtaistuimelleen, hänen täytyy taistella: Serkkunsa puolesta, joka oli valmis kuolemaan hänen edestään. Ystävänsä puolesta, joka on teljetty kammottavaan tyrmään. Kansansa puolesta, jonka julma kuningas on orjuuttanut ja joka odottaa kuningattarensa voitokasta paluuta.
Varjojen kuningatar on huimaavan, eeppisen Throne of Glass -sarjan neljäs osa.
Celaena Sardothien on selvinnyt hurjista taisteluista ja musertavista sydänsuruista, mutta hän on joutunut maksamaan siitä kovan hinnan. Celaena on rikki ja haluaisi nyt vain kostaa rakkaan ystävänsä kuoleman. Sen sijaan hänen täytyy matkustaa kauas toiseen maahan ja kohdata totuuksistaan synkin, joka voi muuttaa hänen elämänsä iäksi. Vain Celaena voi päättää, onko hän kuningatar vai petturi.
Samaan aikaan julmat, hirviömäiset joukot kerääntyvät koolle ja valmistautuvat taisteluun. Nujertaakseen vastustajansa Celaenan täytyy taistella sekä omia demoneitaan että sitä pahaa voimaa vastaan, joka on pääsemässä nyt valloilleen. Jos Celaena onnistuu, tulee hänestä Adarlanin suurin uhka.
Jim Kayn upeasti kuvittama neljäs Harry Potter -teos on täynnä taikaa.
”Koetuksia on kolme; ne ovat tasavälein kouluvuoden mittaan, ja niissä koetellaan ottelijoita monin eri tavoin… heidän taikataitojaan – urheuttaan – päättelykykyään – ja tietenkin kykyään pärjätä vaaratilanteissa.”
Harry Potterin neljäntenä kouluvuonna Tylypahkan koulussa järjestetään kolmivelhoturnajaiset, joihin osallistuu oman koulun lisäksi kaksi muuta velhokoulua, Beauxbatons ja Durmstrang. Kustakin koulusta valitaan ottelija kolmeen rohkeutta, taitoa ja ajattelua mittaavaan koetukseen. Kolmen koulun nuoret velhot ja noidat seuraavat turnajaisia omia suosikkejaan kannustaen. Ottelupäivien välissä koulunkäynti jatkuu.
Brisingr on huippusuositun Perillinen-fantasiasarjan kolmas kirja.
Eragonin ja lohikäärme Saphiran uskomaton seikkailu jatkuu. Kaksikon voimaa ja taitoja tarvitaan jälleen kipeästi! Pian Eragon huomaa antaneensa lupauksia, jotka repivät häntä eri suuntiin. Hän haluaa auttaa serkkuaan Rorania ja pelastaa tämän rakastetun ra’zacien vankilasta Helgrindissä, mutta lohikäärmeratsastajan panosta kaipaavat myös monet muut. Nyt jos koskaan olisi koottava kansat yhdeksi rintamaksi Galbatorixia vastaan. Niin Eragon lähtee yksin vaaralliselle matkalle, vaikka ero rakkaasta Saphirasta kirpaiseekin. On rohkeiden valintojen aika, sillä hirmuhallitsija on voimissaan.
H. P. Lovecraftin parhaat kokoaa valikoiman kauhun mestarin parhaimpina pidettyjä novelleja. Keskeistä niissä on silmitön pelko toiseutta ja tuntematonta kohtaan, hulluus ja järjettömyys.
Teos sisältää kuusi tarinaa: Väri avaruudesta, Varjo Innsmouthin yllä, Herbert West – elvyttäjä, Hulluuden vuorilla, Charles Dexter Wardin tapaus ja Hautakummun salaisuus.
Novellit on valikoinut Kustannus Jalavan perustaja ja pitkäaikainen kustantaja Markku Jalava. Hän on myös kirjoittanut kokoelmaan esipuheen.
H. P. Lovecraft (1890-1937) oli amerikkalainen kirjailija, jota on kutsuttu modernin kauhukirjallisuuden isäksi. Lovecraftin ja hänen luomansa Cthulhu-mytologian vaikutus elää edelleen vahvasti populaarikulttuurissa.
Dyynin lapset oli 1970-luvun tieteiskirjallisuuden suurtapahtuma. Nyt ensi kertaa suomeksi ilmestyvä, kauan odotettu klassikkoteos on edelleen ajankohtainen, enteellinen ja genrensä huippua.
Yhdeksän vuotta sitten keisari Paul Atreides katosi Arrakisin autiomaahan. Hän jätti jälkeensä vastasyntyneet lapsensa Leton ja Ghaniman. Kaksosilla on perintönään isänsä ennusnäyt ihmiskunnan kohtalosta. Maailmankaikkeutta hallitsee Atreidesin suvun nimissä kaksosten täti Alia, mutta hänen valtaansa uhkaavat niin poliittinen juonittelu kuin hänen oman perimänsä kahleet.
Monikerroksinen Dyyni-sarja syventyy ympäristötuhoon, kulttuurien yhteentörmäyksiin, uskonnolliseen ääriajatteluun ja tyrannihallintoihin. Isojen muutosten keskellä häilyy kysymys siitä, kuinka suuri tai pieni voi yksi ihminen olla.
Eeppisen fantasiasarjan suurenmoinen toinen osa!
Lasipalatsin valtaistuimella istuu mustasieluinen kuningas, joka hallitsee alamaisiaan rautaisella otteella. Celaena Sardothien voitti raa’an kamppailun, ja hänet valittiin kuninkaan henkilökohtaiseksi salamurhaajaksi, Kuninkaan Miekaksi. Celaena ei kuitenkaan kumarra kruunua: salassa hän auttaa kuninkaan vihollisia pakenemaan, sillä hän tietää, että hänen palvelemansa mies on paha. Jokainen kuolema, jonka Celaena lavastaa, ja jokainen valhe, jonka hän kertoo, on uhka hänen rakkailleen ja hänelle itselleen.
Julkisivun ylläpitäminen käy entistäkin vaikeammaksi, kun Celaena tajuaa, ettei ole ainoa, joka hakee oikeutta. Juonittelu ja salailu mutkistavat hänen välejään kruununprinssi Dorianiin, kuninkaallisen vartioston kapteeni Chaoliin sekä kapinalliseen prinsessa Nehemiaan. Kohdatessaan vielä kuningastakin pahemman voiman Celaenan on päätettävä, millä puolella hän on ja minkä puolesta hän taistelee: vapautensa, sydämensä vai kuningaskunnan kohtalon…
Keskiyön kruunu on huimaavan Throne of Glass -sarjan toinen osa.
Eeppisen fantasiasarjan huimaavan jännittävä avausosa
Endovierin synkillä, törkyisillä suolakaivoksilla suorittaa elinkautisrangaistustaan 18-vuotias tyttö. Celaena Sardothien on nuoresta iästään ja hämäävän viehättävästä ulkomuodostaan huolimatta pelätty, pahamaineinen salamurhaaja. Celaena teki kuitenkin yhden kohtalokkaan virheen: jäi kiinni. Nuori kapteeni Westfall tarjoaa epätoivoiselle Celaenalle vapautta suuren uhrauksen hinnalla. Celaenan täytyy edustaa kruununprinssi Doriania kilpailussa, jossa hän mittelee taistelutaitojaan maan etevimpiä varkaita, salamurhaajia ja muita ammattitappajia vastaan. Vain voittamalla Celaena voi lunastaa vapautensa ja saada selville kohtalonsa. Mutta sulaako hänen jäinen sydämensä?
Lasipalatsi aloittaa huiman, eeppisen Throne of Glass -sarjan.
Uusi tarina suositut Witcher-pelit innoittaneesta noituri Geraltista
Kahdesti Suomessa Tähtifantasia-palkittu Noituri-saaga jatkuu lukijoidensa iloksi uudella, vetävällä romaanilla, jonka tapahtumat sijoittuvat sarjan aloittaneen Viimeinen toivomus -novellikokoelman aikoihin.
Noiturin kuuluisat miekat on ryöstetty! Ja juuri nyt Geralt tarvitsisi niitä enemmän kuin koskaan: Kerackin prinssi epäilee, että tekeillä on palatsivallankumous, ja hän on pyytänyt Geraltin hätiin. Ensin noiturin on kuitenkin päästävä sulokkaan ja salaperäisen velho Punakorallin pauloista ennen kuin hän voi jatkaa edes miekkavarkaan jäljitystä. Kaikeksi onneksi Geralt saa taas avukseen uskollisen kumppaninsa Valvatin ja uuden toverin, kääpiö Addarion, joiden tuella hän ryhtyy uhmaamaan monelta suunnalta vyöryvää vaarojen myrskyä.
Rakastetun, vivahteikkaan fantasiasaagan seitsemäs osa päättää pitkän tarinan prinsessa Ciristä, josta ennustuksen mukaan riippuu maailman kohtalo.
Ciri ja hänen ”ottovanhempansa” ovat ajautuneet kukin omalle taholleen. Yennefer on joutunut vangiksi, kun taas Geralt viettää mukavasti talvea Toussaintin satuvaltakunnassa, jossa velho Fringilla viettelee häntä. Ciri puolestaan on karannut vainoajiltaan Pääskytornin portaalista rinnakkaismaailmaan haltioiden asuttamalle saarelle ja pakotetaan vapautensa lunnaina kuningas Oberonin lapsen äidiksi. Pääseekö Ciri pakoon ja Yenneferin avuksi ennen kuin on liian myöhäistä?
Valtion virkamies William Stark katosi jäljettömiin palattuaan juuri työmatkalta Afrikasta. Kolme vuotta myöhemmin Starkin löytämisestä tulee yksi vanhoja rikoksia selvittävän Osasto Q:n tehtävistä. Käy ilmi, että johtolankoja ei tarvitse etsiä Afrikasta asti, vaan ne löytyvät paljon lähempää, Kööpenhaminan kaduilta. Viisitoistavuotias Marco kuuluu kerjäämiseen ja ryöstelyyn erikoistuneeseen siirtolaisjoukkoon, jolle Kööpenhaminan syrjäisimmätkin sivukujat ovat tuttuja. Paremman, ja rehellisemmän, elämän toivossa Marco pakenee yhteisöstä ja saa peräänsä monta vaarallista vihollista. Myös Carl Mørck haluaisi jututtaa häntä katoamistapauksen tiimoilta, ja pian Marco huomaa piilopaikkojensa käyneen vähiin.
Supersuositun Osasto Q -sarjan viidennessä osassa Carl Mørck ja hänen kollegansa Rose ja Assad saavat taas ratkaistakseen yhden mahdottomalta tuntuvan tapauksen. Keskiössä ovat yhteiskunnan ulkopuolelle jääneet ryhmät, ihmiset vailla omaa kotia, maata tai kansalaisuutta.
Nete Hermansenin elämässä on tapahtunut paljon asioita, jotka hän mieluummin unohtaisi. Nuoruudessaan kokemansa pahoinpitelyn ja pakkosterilaation jälkeen hänet lähetetään pahamaineiseen Sprogøn saareen, jossa hoidetaan kyseenalaisin keinoin yhteiskuntakelvottomiksi leimattuja nuoria naisia. Siellä Netellä on aikaa miettiä elämäänsä ja vannoa kostoa häntä satuttaneille ihmisille.
Monta kymmentä vuotta myöhemmin Carl Mørck yhdessä apureidensa Assadin ja Rosen kanssa saa tehtäväkseen tutkia vuoden 1987 katoamistapauksia. Pian he huomaavat, että saman syyskuisen viikonlopun aikana katosi epätavallisen monta ihmistä ja, mikä pelottavampaa, heillä kaikilla näyttäisi olevan jonkinlainen yhteys suosiotaan kasvattavaan äärioikeistolaiseen puolueeseen.
Tapaus 64 on neljäs osa Osasto Q:sta kertovassa dekkarisarjassa. Huippumenestynyt sarja on koukuttava yhdistelmä kiehtovia tapauksia, piinaavaa jännitystä ja loistavia henkilöhahmoja.
Noituri Geralt ja velho Yennefer etsivät epätoivoisesti maan nielemää kasvattitytärtään Ciriä, jota tavoittelee samalla puoli maailmaa.
Geralt Rivialainen, bardi Valvatti, metsästäjä Milva, vampyyri Regis ja nilfgaardilainen Cahir jatkavat vaellustaan kohti etelää pelastaakseen kadonneen prinsessa Cirin Nilfgaardin keisarin kynsistä. Geralt uskoo keisarin siepanneen Cirin pakottaakseen hänet naimisiin kanssaan. Samaan aikaan velho Yennefer uhmaa naisvelhojen salaista loosia ja etsii omalla tahollaan Ciriä. Pettureita ja salajuonia paljastuu, mutta Cirin – jota uhkaa vaarallinen palkkionmetsästäjä – kohtalo pysyy hämärän peitossa.
Noituri-saagan viidennessä osassa Geralt Rivialainen jäljittää kadonnutta kasvattitytärtään Ciriä, jota Nilfgaardin keisari tavoittelee puolisokseen.
Mellakkaan päättyneessä Thaneddin velhokokouksessa pahoin loukkaantunut noituri Geralt toipuu Brokilonin metsässä dryadien hoivissa, kun hän saa kuulla, että prinsessa Ciri on siepattu Nilfgaardiin. Uskollinen bardi Valvatti ja metsästäjänainen Milva seuranaan Geralt lähtee vaiheikkaalle matkalle etsimään Cintran kuningashuoneen ainoaa perillistä vihollisen valtakunnasta. Matkan kuluessa selviää, kuka on arvoituksellinen Musta ratsastaja, joka vainosi Ciriä hänen unissaan. Mutta missä on Ciri?
Fantasiaa vaativaan makuun: älykästä huumoria ja synkkien metsien melankoliaa. Tähtifantasia-palkinto 2011!
Viimeisen toivomuksen arvoituksellinen sankari on Geralt, jonka ammattina on maiden ja mantujen rauhaa häiritsevien epäihmisten surmaaminen. Mutta yhtä usein kuin Geralt suojelee ihmisiä varjoissa lymyileviltä kimairoilta, hän joutuu toteamaan vihollisensa taikuuden uhriksi: viatonkin ihminen voi tulla noidutuksi ihmissudeksi, ja kaunein hymy voi kuulua petolliselle vampyyrille. Ihmisyyttä ei voi tunnistaa katsomalla. Viimeinen toivomus on harmaiden alueiden ja hienovaraisten vihjeiden kirja, rohkean sanailun ja kuivan huumorin läpäisemä mutta melankolinen. Se on vauhdikasta mutta maalta tuoksuvaa ja ihmiskuviltaan tinkimätöntä fantasiaa, jossa mielikuvitukselliset pedot, prinsessat ja linnanherrat nähdään uudenlaisissa luonnerooleissa. Se aloittaa saagan, joka kartoittaa ihmisyyden rajaseutuja niin kuin vain tarumaailma voi parhaimmillaan tehdä.
Liity uutiskirjeen tilaajaksi, jolloin saat heti tiedon uutuuksista ja tarjouksista!
Villakeiju.fi verkkokauppa tarjoaa monipuolisen valikoiman tuotteita askarteluun, käsitöihin ja toimistoon. Valikoimaamme kuuluvat askartelu- ja käsityötarvikkeet, kortit ja lahjat, kirjat, lelut ja pelit sekä taide- ja toimistotarvikkeet.
Tämä sivusto käyttää evästeitä asiakaskokemuksen parantamiseen. Alta voit valita suostumuksesi. Katso tarkemmat tiedot alta tietosuojaselosteesta.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Nämä ovat sivuston toiminnalle välttämättömiä evästeitä, joiden käyttöä ei voi kieltää. Hyväksyt näiden evästeiden käytön selaamalla sivustoamme.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Hyväksymällä kaikki evästeet tai Tilastot, annat suostumuksen Google Analytics (GA4) käyttöön.
Markkinointi
Nämä ovat kolmannen osapuolen evästeitä, kuten esimerkiksi Facebookia varten.