Tietokirjat

  • Maantieteen myytit, Richardson, Paul

    Maantieteen myytit, Richardson, Paul

    29,95 

    Miksi ymmärrämme maailman väärin

    Lennokas tietokirja kääntää maailmankartan uuteen asentoon.

    Vanhoissa kartoissa hirviöt vaanivat laivoja ja naapurikansoja esiteltiin kartan tilaajan toivomalla tavalla. Kartat ovat muuttuneet, mutta maantieteen myytit muokkaavat edelleen käsityksiämme: Eurooppa on maailman keskipiste, rajamuurit ratkaisevat siirtolaiskriisejä ja Venäjän uhka naapureilleen on väistämätön.

    Mukaansatempaava teos purkaa vanhoja ajattelutapoja ja uusimpia harhakäsityksiä. Se vie lukijan esimerkiksi Islantiin mannerlaattojen rajalle, Meksikon ja Yhdysvaltojen väliselle aidalle sekä Itä-Kiinan ja Länsi-Euroopan yhdistävään tavarajunaan, jonka reitit ovat enemmän politiikkaa kuin maantiedettä.

  • Kun uskalsin olla totta, Hellsten, Tommy

    Kun uskalsin olla totta, Hellsten, Tommy

    26,90 

    Kirja uskosta, rakkaudesta ja näkyväksi tulemisesta

    Arvostettu terapeutti Tommy Hellsten kertoo lapsuuden haavoistaan avoimemmin ja rohkeammin kuin koskaan.

    Tommy Hellsten sai kuulla jo nuorena äidiltään olleensa epätoivottu lapsi. Tieto on vaikuttanut häneen syvästi aina näihin päiviin asti.

    ”Pelko ja kauhu on valettu sisimpääni jo varhain ja niin syvälle, että siitä on tullut osa rakennettani. Olen nimittäin ollut ei-toivottu lapsi. Niin ei-toivottu, että äitini yritti tehdä abortin. Samalla hän istutti tuhon syvälle rakenteisiini ja sen mukana kroonisen kauhun, jatkuvan turvattomuuden ja pelon. Äitini myös huolehti siitä, että olin aina syyllinen.”

    Kaiken keskellä Tommy Hellsteniä on kannatellut ajatus rakkaudesta: ”Kun minulla on rakkaus, minulla on kaikki vaikkei minulla olisi mitään. Kun minulta puuttuu rakkaus, minulla ei ole mitään vaikka minulla olisi kaikki.”

    Samalla usko on saanut hänen elämässään aivan uudenlaisen merkityksen. ”Olen löytänyt sen, että olen sittenkin toivottu ja ollut sitä koko ajan. Se toivottuna oleminen vain löytyi ylempää kuin olin luullut.”

  • Simppeliä sormiruokailua, Ollila, Marjut

    Simppeliä sormiruokailua, Ollila, Marjut

    28,90 

    Sormiruokailusta ja kiinteiden ruokien aloittamisesta liikkuu monenlaista tietoa ja uskomuksia. Tässä kirjassa sormiruokailun ykkösnimi Marjut Ollila tarjoaa valtavan tietomääränsä käyttöösi yksien kansien välissä. Haastattelemiensa asiantuntijoiden kanssa Ollila kumoaa väärinkäsitykset pienten lasten ruokailusta ja ohjaa sinut turvallisen, helpon ja hauskan sormiruokailun saloihin. Kirjan luettuasi tiedät, milloin vauva on valmis aloittamaan kiinteät ruuat, mitä kaikkea vauva voi syödä ja mitä hänelle kokkaillessa tulee ottaa huomioon. Samalla käsitellään sormiruokailun yleisimmät kompastuskivet ja kesytetään vanhempien jännitys ja lähipiirin mahdolliset epäluulot. Kirjan viisikymmentä helppoa reseptiä noudattavat virallisia ravitsemussuosituksia.

  • Me emme ole täältä, Muukalaisina Euroopan rajoilla

    Me emme ole täältä, Muukalaisina Euroopan rajoilla

    31,90 

    Palkitun tietokirjailijan ravisteleva teos näyttää siirtolaisuuden todelliset kasvot.

    Pakattuja reppuja, vaarallisia merimatkoja, matkakassana koko omaisuus. Kun raja on ylitettävä laittomasti, uusi elämä on sumun peitossa, mutta vanhaankaan ei voi palata.

    Me emme ole täältä antaa äänen ihmisille, joiden tarinat jäävät usein poliittisten päätösten varjoon. Puhutteleva teos vie lukijan tien päälle Senegaliin, Gambiaan, Nigeriin, Ranskaan, Italiaan ja Espanjaan ja näyttää, mitä maahanmuutto merkitsee heille, jotka päättävät lähteä. Mitä kaikkea he jättävät taakseen? Millaista on matkustaa, kun oman maan passi sulkee rajat eikä viisumia saa? Millaista on elämä epävarmassa välitilassa?

  • Aikavuoret, Vaelluksia Sveitsin mieleen ja mysteeriin, Jokelin, Jantso

    Aikavuoret, Vaelluksia Sveitsin mieleen ja mysteeriin, Jokelin, Jantso

    29,90 

    Euroopan sydämessä vuorten keskellä sijaitsee Sveitsin valaliitto, valtioiden outolintu, jonka harvat tuntevat muuna kuin pikkutarkkojen insinöörien äveriäänä idyllinä. Romantiikan hengen ajama matkailija voi kuitenkin löytää maan huipuilta ja laaksoista myös pimeämpää taikaa. Sveitsistä ovat saaneet alkunsa muun muassa analyyttinen psykologia, mustetahratestit, Mary Shelleyn Frankenstein ja Robert Walserin mikroskooppinen salakieli; sen vuorilla ovat kehittyneet keuhkoparantoloiden kadonnut elämänmuoto, alppikauhu sekä avaruuksia kohti kurottava talvinen äärimetalli. Ja… kuuluuko tuolta… valtavia kulkusia?

    Jantso Jokelin murtautuu matkaesseissään käkikellomaan ajukoppaan ja kulttuurihistoriallisiin raunioihin. Lähde mukaan ihmeelliselle matkalle!

  • Sodassa ei ole sovintoa, Kirjoituksia Venäjästä ja Ukrainasta 2022-2024

    Sodassa ei ole sovintoa, Kirjoituksia Venäjästä ja Ukrainasta 2022-2024

    29,90 

    Anna-Lena Laurenin Sodassa ei ole sovintoa kertoo sodasta Ukrainassa. Lauren toimi Hufvudstadsbladetin ja Dagens Nyheterin Venäjän-kirjeenvaihtajana 16 vuoden ajan, kun Venäjä oli pikkuhiljaa muuttumassa Putinin hallitsemaksi täydeksi diktatuuriksi. Kun Laurenin viisumia Venäjälle ei sitten enää uusittu, hän siirtyi jatkamaan raportointia Kiovasta.

    Kirjaan on koottu Laurenin kolumneja, muita kirjoituksia sekä ennen julkaisemattomia tekstejä. Ne kertovat, millaista on ihmisten elämä sodan arjessa, rintamalla, hyökkäyksen ja vapaustaistelun paineessa, surussa ja toivossa.

  • Luo luottamus aikuiseen, Opas toimivaan kasvatuskeskusteluun

    Luo luottamus aikuiseen, Opas toimivaan kasvatuskeskusteluun

    39,90 

    Kasvatuskeskustelu ei ole rangaistus vaan kädenojennus.

    Kasvatuskeskustelu on ensisijainen tapa puuttua oppilaan epäasialliseen käyttäytymiseen. Kuunteleva, kunnioittava ja yhdessä oppilaan kanssa ratkaisua etsivä opettaja on yksi parhaimmista asioista, jonka rajojaan kokeileva oppija voi kohdata.

    Kun oppilas kokee, että hänestä pidetään huolta, on hänen helpompi luottaa aikuiseen ja ottaa vastaan tukea omaan hyvinvointiin, käyttäytymiseen ja kouluun kiinnittymiseen. Kasvatuskeskustelu on myös osa oppimisrauhaa.

    Tässä teoksessa kerrotaan, miten voit hyödyntää kouluarjen tarjoamat mahdollisuudet kasvattaa keskustelemalla ja ohjata oppilasta oikeaan suuntaan. Teemaan pureudutaan tarkastelemalla tapauskertomusten avulla yleisimpiä syitä käydä kasvatuskeskusteluja ja avaamalla toimivia malleja keskusteluille.

    Maria Vaaranmaa on opettanut nuoria Suomessa ja ulkomailla yli 20 vuotta. Hän on virkavapaalla Espoon kaupungin opetustoimesta. Marialle tärkeä ajatus on, että viisas opettaja tietää jättävänsä jäljen: nuorelle merkityksellinen, elämää kannattelevakin jälki jää hänen kuuntelemisestaan ja kunnioittamisestaan.

  • *Ihan v*tun onnellinen Räävitön tehtäväkirja sinulle, joka etsit onneasi!

    *Ihan v*tun onnellinen Räävitön tehtäväkirja sinulle, joka etsit onneasi!

    19,90 

    Ihan v*tun zen -bestsellerin kirjoittajalta!

    Anna mielialallesi piristysruiske riemukkaalla mindfulness-kirjalla

    Lähde kimaltelevalle itsetutkiskelun matkalle ja löydä tiesi onneen. Vaelluksellasi pääset eroon muiden ihmisten p*skapuheiden painolastista ja täytät sielusi ihan v*tun tuoreella näkökulmalla. 

    Ota selvää sinua ympäröivästä kauneudesta ja syleile edessäsi olevia huikeita mahdollisuuksia. Tämän ihastuttavan riettaan tehtäväkirjan sivuilla voit raapustaa negatiivisuuden pois ja avata sylisi positiivisuudelle, jonka ansaitset. 

    Kirja sisältää hitonmoisen määrän hauskoja, kirosanoilla höysettyjä ja ajatuksia herättäviä tehtäviä, joiden avulla annat ympärilläsi olevalle negatiivisuudelle nopean potkun takapuoleen. Anna siis tunteittesi kuplia ja juhli ympärilläsi olevia hyviä juttuja!

  • Kuvataideleikki, Ideoita luovaan varhaiskasvatukseen

    Kuvataideleikki, Ideoita luovaan varhaiskasvatukseen

    39,90 

    Ideoita luovaan varhaiskasvatukseen
    Savipalasta muovautuu spiraalille kiertynyt käärme, ja leikkieläimet muuttuvat mielikuvituksellisiksi veistoksiksi. Lasten kuvataidetoiminta on parhaimmillaan innostavaa tutkimista ja leikkiä!

    Kuvataideleikki on kattava käsikirja varhaiskasvatuksessa toteutettavan kuvataidekasvatuksen tueksi. Leikkiä, tutkimista ja lasten osallisuutta painottavat ideat ohjaavat monipuoliseen kuvalliseen ilmaisuun ja tarjoavat työkaluja myös kuvien tulkintaan ja ympäristön havainnointiin.

    Kukin yli 80 ideasta sisältää seikkaperäisen työohjeen, listan tarvittavista materiaaleista, toiminnan pedagogiset tavoitteet ja havainnollistavat ohjekuvat. Materiaalit ovat helposti hankittavia, ja monissa ohjeissa hyödynnetään luonnon- ja kierrätysmateriaaleja. Mukana on sovellusideoita tehtävien toteuttamiseksi myös 1—3-vuotiaiden kanssa.

     

  • Aseman nainen. Kilpamäki, Heini

    Aseman nainen. Kilpamäki, Heini

    28,90 

    Viisikymppinen Sari on tuttu näky Helsingin päärautatieasemalla. Yli kymmenen vuoden ajan hänet on voinut nähdä työntämässä kesät ja talvet omaisuuttaan kärryssään ja paikkaamassa ilmastointiteipillä kenkiään ja silmälasejaan. Sari kuljettaa mukanaan satojen elokuvien kokoelmaansa, ja hän rahaa saadessaan yöpyy hotelleissa. Arkensa perheetön ja työtön nainen jakaa muiden juna-asemalla asuvien ja satunnaisten ohikulkijoiden kanssa. Asemalle on muodostunut varjoyhteiskunta, joka jää usein tavalliselta työmatkalaiselta näkemättä.

    Kirjassa kuullaan Sarin ja hänen yhteisönsä kautta, miten Suomessa voi tippua kaikkien turvaverkkojen läpi ja menettää uskonsa yhteiskuntaan. Mistä ihmisarvo ja koti rakentuvat?

    Jos Sari saisi itse päättää, Quentin Tarantino saisi ohjata hänestä elokuvan. Se sisältäisi hänen mukaansa seikkailuja, väkivaltaa ja suuria tunteita – mystisiä aineksia unohtamatta.

  • Tunne hyvä suhde, Kallio, Maaret

    Tunne hyvä suhde, Kallio, Maaret

    11,90 

    Hyvä parisuhde syntyy toimivasta tunneyhteydestä.

    Kouluttajapsykoterapeutti Maaret Kallio pohtii kirjassaan turvallisia parisuhteita. Kallio avaa, miten tunnistat hyvän tunneyhteyden kumppaniisi, miten suhdetta voi syventää läheisemmäksi ja minkälaisin keinoin katkennutta yhteyttä voi korjata.

    Tunneyhteys kumppaniin on tärkein tekijä hyvän ja turvallisen parisuhteen säilyttämiseksi. Kirjan avulla opit ymmärtämään paremmin suhteesi tilaa, pohtimaan läheisyyttänne tunnetasolla sekä havainnoimaan suhteeseen vaikuttavia monia tekijöitä. Hyväänkin parisuhteeseen kuuluvat myös säröt ja karikot, mutta keinot havaita, käsitellä ja korjata niitä vaihtelevat suuresti eri parien välillä. Suhdetaitoja voi oppia sekä yksin että yhdessä kumppanin kanssa. Siihen tämä kirja tarjoaa monia tienviittoja. Parisuhteita ymmärtävässä kirjassa puhutaan niin läheisyydestä, seksuaalisuudesta kuin turvallisesta erillisyydestä. Hyvässä suhteessa on toiveikkuutta, ratkaistavia riitoja ja yhteinen katse tulevaan. Kirjasta löytyy konkreettisia harjoituksia yksin ja yhdessä tehtäväksi.

  • Vahingossa keksityt - Viagrasta kuplamuoviin ja maissihiutaleista tarranauhaan. Koistinen, Mari

    Vahingossa keksityt – Viagrasta kuplamuoviin ja maissihiutaleista tarranauhaan. Koistinen, Mari

    19,90 

    Pehmeäkantinen kirja

    Mikroaaltouuni, penisilliini, Post-it-laput. Röntgen, pikaliima, LSD. Näiden ja monien muiden tuttujen tuotteiden kiehtovat tarinat kertovat, miten onnekkaat sattumat ovat siivittäneet keksijät luomaan jotain aivan uutta.

    Verenpainelääkettä yritettiin, mutta syntyikin Viagra – kunhan koehenkilöt kehtasivat kertoa erektiostaan. Kun insinöörit liimailivat suihkuverhoja yhteen luodakseen erikoistapetin, lopputuloksena oli kuplamuovi. Taskuun sulanut maapähkinävoipatukka sai tutkijan keksimään mikroaaltouunin, mutta vasta kun kananmuna oli räjähtänyt kollegan naamalle.

    Monenlaiset yllättävät sattumukset ovat tuottaneet oivalluksia, joiden lopputulosta ei kukaan olisi osannut etukäteen suunnitella. Vahinkokeksintöjen maailmassa syödään maissihiutaleita, juodaan hiilihapotettua vettä ja hoidetaan suomalaisvoimin kaljuuntumista.

  • Kovinta peliä. Aurejärvi, Erkki

    Kovinta peliä. Aurejärvi, Erkki

    29,90 

    Savukkeiden käyttö yleistyi 1900-luvun alussa. 30-luvulla tupakoitsijoilla alkoi esiintyä uutta tautia, keuhkosyöpää, ja jo 50-luvun alussa savukkeiden ja keuhkosyövän syy-yhteys oli jo tieteellisesti varmaa. Tupakointi aiheutti keuhkosyöpää. Suuret tupakkayhtiöt tekivät joulukuussa 1953 sopimuksen tupakan tappavuuden kiistämisestä. Sopimusta noudattivat myös suurten tupakkayhtiöiden tytäryhtiöt Suomessa.

    Suomalainen tupakkakauppa kukoisti vuosina 1974–2004. Philip Morrisin ja British-American Tobaccon edustajat markkinoivat savukkeita täysin rinnoin ja hyvin tehokkaasti. Vasta vuonna 2000 tupakkayhtiöt myönsivät savukkeiden tappavuuden. Samalla ne myönsivät, että olivat valehdelleet vuosikymmeniä savukkeita markkinoidessaan.

  • Rapina-apina - Kutkuttavaa sanataidekasvatusta lapsille. Auvinen, Mirkka

    Rapina-apina – Kutkuttavaa sanataidekasvatusta lapsille. Auvinen, Mirkka

    39,90 

    Kutkuttavaa sanataidekasvatusta lapsille
    Mistä kaikkialta löytyy pöriseviä sanoja? Millaisia kutkuttavia juonenkäänteitä voi sujauttaa tarinaan? Millaisia kirjoja on menninkäisten kirjastossa? Arkiset asiat alkavat näyttää erilaisilta, kun laittaa Rapina-apinan mielimyssyn päähän ja astuu sanataiteen maailmaan.

    Sanataiteella voidaan luoda pohjaa kielitajun, sanavaraston ja lukutaidon ja -innon kehittymiselle. Lukuhetkiin yhdistetty sanataide vahvistaa lapsen osallisuutta ja innostaa häntä ilmaisemaan itseään omien tekstien ja tarinoiden avulla.

    Rapina-apina koostuu samaistuttavista arjen tarinoista ja kuhunkin tarinaan liittyvistä sanataideharjoituksista, joissa leikitään ja taiteillaan sanojen lisäksi musiikin, kuvallisen ilmaisun ja liikkeen avulla. Teos sopii varhaiskasvatukseen, esi- ja alkuopetukseen sekä koteihin. Harjoitukset eivät vaadi lapselta kirjoitus- tai lukutaitoa, sillä aikuinen toimii tarvittaessa kirjurina.

  • Paino mielessä - Oivalluksia syömisen psykologiasta. Wilenius, Taija

    Paino mielessä – Oivalluksia syömisen psykologiasta. Wilenius, Taija

    29,90 

    Paino mielessä kertoo, mitä jokaisen syömisen säätelyn kanssa kamppailevan pitäisi tietää syömisen, painon ja mielen yhteydestä. Kirjaan koottu uusin tieto palvelee myös syömisen pulmia työssään kohtaavia ammattilaisia.

    Suomalaisen syömisen psykologian asiantuntijan avulla opit tiedostamaan omaan syömiseesi liittyviä tunteita ja ajatusmalleja. Ymmärrät, miten perimä, hermosto, hormonit ja suolisto ohjailevat ruokavalintojasi. Saat oivalluksia elämänkokemusten ja uskomusten vaikutuksesta syömiseen ja ymmärrät myös, miksi syömisen säätelyn vaikeudet ovat nyky-yhteiskunnassa niin yleisiä. Opit itsesäätelyn ja kehotietoisuuden taitoja, jotka auttavat tasapainottamaan syömistä.

  • Ensihoitajan silmin. Eskelinen, Paul

    Ensihoitajan silmin. Eskelinen, Paul

    21,90 

    Paul Eskelinen selittää ymmärrettävällä tavalla, mitä keikoilla tapahtuu, mitä hoitotoimenpiteitä potilaalle tehdään ja millaisia lääkkeitä tälle annetaan. Tragikoomisilta tilanteiltakaan ei kirjassa vältytä: kerran eräs iäkäs rouva tarjoili kahvia ja pullaa hänen aviomiestään yhä elvyttäville ensihoitajille ja palomiehille. Koko uransa henkisesti rankimpana kokemuksena Eskelinen pitää vauvan elvytystä. Eskelinen on työskennellyt ensihoitajana myös Tukholmassa, missä ampumavamma- ja puukotuskeikat olivat arkipäivää.

  • Kakolan karkurit. Lehtinen, Toni

    Kakolan karkurit. Lehtinen, Toni

    29,90 

    Karkureiden kohtaloita Juha Valjakkalasta Dynamiitti-Laineeseen ja Lauri Törniin.

    Turun keskusvankilasta Kakolasta sekä sen vieressä Kakolanmäellä sijaitsevista lääninvankilasta ja vankimielisairaalasta karkasi vuosikymmenten aikana satoja vankeja. 1930-luvulta alkaen Kakolaan säilöttiin maamme pakkolaitosvangit, yhteiskunnan mukaan kaikkein vaarallisimmat rikoksenuusijat.

    Sadanviidenkymmenen vuoden varrella vankilasta yritettiin paeta mitä erikoisimmilla tavoilla. Vangit kaivoivat tunneleita, hankkivat valepukuja, salakuljettivat aseita ja suunnittelivat jopa kidnappaavansa arkkipiispan. Epätoivon selleissä vapaudesta haaveilivat niin varkaat, ryöstäjät kuin murhaajatkin.

  • ZoneVD jännittävän Japanin jäljillä. Leppälä, Joona

    ZoneVD jännittävän Japanin jäljillä. Leppälä, Joona

    24,90 

    Suositun tubettajan ZoneVD:n sydän sykkii Japanille, ja nyt kuulet parhaalta oppaalta kiinnostavimmat tarinat tuosta kiehtovasta maasta. Japani on hämmentävä sekoitus kaikenlaista jännää, kuten muinaista historiaa, uskomattoman kaunista luontoa, geishakulttuuria ja kaikkea supersöpöä. Kirjassa on aiheita tuttuun tapaan laidasta laitaan, ja mukana on myös seuraajien kysymyksiä. Kirjasta välittyy kirjoittajan aito innostus Japania kohtaan. Uuden oppiminen ei ole koskaan ollut näin hauskaa!

  • Minä vai me? Kuinka yksilökeskeisyydestä luopuminen tekee elämästä parempaa

    Minä vai me? Kuinka yksilökeskeisyydestä luopuminen tekee elämästä parempaa

    27,90 

    Jokainen haluaa kokea olevansa arvokas ja merkityksellinen. Yksilökeskeinen kulttuurimme kuitenkin mittaa arvoamme menestyksen, saavutusten ja suosion kautta. Kun oma arvo on todistettava muille, muuttuu elämä suoritukseksi, jossa on vaikeaa löytää todellista itseään. Näin yksilökeskeisyys vääristää lopulta aidon yksilöllisyyden.

    Filosofi Samuel Salovuori kuvaa teoksessaan, kuinka yhteys toisiin ihmisiin avaa myös yhteyden oman itsensä rakastamiseen. Yksilö on olemassa aina suhteessa muihin. Ihmissuhteiden kautta muovautuvat niin ihmisen kokemus itsestään kuin siitä, mikä elämässä on tärkeää. Omana itsenään voi aidosti kokea ainutlaatuisuutta, rakkautta ja kauneutta – ja todella ottaa ne vastaan.

  • Puolikkaat pojat, Perheen tarina kiusaamisesta ja kouluväkivallasta

    Puolikkaat pojat, Perheen tarina kiusaamisesta ja kouluväkivallasta

    27,90 

    ”Meillä täällä ei ole sellaisia lapsia, jotka kiusaavat.”

    Mitä tapahtuu, kun koulukiusaaminen vain jatkuu ja pahenee? Kuka voi puuttua alle 15-vuotiaiden kiusaajien toimiin?

    Tämä tapahtui Suomessa vuosina 2016–2024 alueella, jossa asuu Suomen koulutetuin ja varakkain väestö. Kahden pojan ja heidän perheensä elämästä tuli taistelu koulukiusaamista vastaan. Aluksi sanaleikeillä alkanut kiusaaminen muuttui vähitellen vakavaksi vainoamiseksi, joka lukitsi uhrinsa kotiin ja johti pahoinpitelyihin.

    Perheen äidin Riina Lawn omista kokemuksistaan kirjoittama kirja nostaa esiin vanhempien erilaiset suhtautumistavat kiusaamiseen ja sen tuhoisat seuraukset. Teos pureutuu koulukiusaamisen ratkaisemisen vaikeuteen Suomessa. Se näyttää, kuinka uhrien perheet joutuvat kamppailemaan yksin, kun viranomaiset väistelevät vastuuta. Kirja osoittaa, kuinka yhteiskunnan kirkkaimmissakaan kulmissa ole turvaa kiusaamiselta ja kuinka tällainen toiminta voi pahimmillaan päättyä jälleen kerran nuoren kuolemaan.

  • Rintasyövän monet kasvot, Hammarsten, Heidi

    Rintasyövän monet kasvot, Hammarsten, Heidi

    28,90 

    Ainutlaatuinen tietopaketti rintasyövän tutkimuksesta ja hoidosta. Rintasyövän monet kasvot kuvaa todellisten tarinoiden kautta, miten monimuotoisesta sairaudesta rintasyövässä on kyse ja miten oma tapaus suhtautuu kokonaisuuteen. Kirjassa yhdistyvät rintasyöpätutkimuksen ja -hoidon historia, nykypäivä ja tulevaisuus, unohtamatta potilaiden arkea ja ammattilaisten näkökulmaa.

    Käsitys rintasyövästä on monesti pinnallinen ja kliseinen, ”kiltti syöpä”. Todellisuus on paljon mutkikkaampi: saman otsikon alle mahtuu hyvin erilaisia sairauksia, joihin tulee koko ajan lisää uusia, entistä yksilöllisempiä hoitoja. Kuvaukset suomalaisista rintasyöpätutkimuksista havainnollistavat, miten pitkäjänteistä työtä läpimurrot vaativat, ja kertovat myös potilaiden roolista tutkimuksessa. 

  • Steinerkoulun ABC, Leikistä luovaan ajatteluun

    Steinerkoulun ABC, Leikistä luovaan ajatteluun

    28,90 

    Steinerkoulun ABC:n uudella johdannolla ja liitteillä päivitetty 3. painos tarjoaa tutkimukseen perustuvan kuvauksen siitä, miten steinerpedagogiikkaa voi soveltaa nykyisissä yhteiskunnallisissa olosuhteissa.

    Koulumaailman on löydettävä toimivia ratkaisuja digitalisaation, monikulttuuristumisen ja yleisen hyvinvoinnin laskun esille tuomiin haasteisiin. Mitä ratkaisuja yli 100-vuotias steinerkoululiike voi tarjota näihin? Miten oppiminen tuodaan lähemmäs elämää ja mitkä ovat ratkaisut yleistyneisiin motivaatio- ja työrauhaongelmiin?

    Steinerkoulun ABC kehittää ajatusta kokonaisvaltaisesta kasvatuksesta, joka huomioi tietojen ja taitojen oppimisen ohella myös luovuuden, tunne-elämän ja vuorovaikutustaitojen kehityksen. Steinerpedagogiikka saa kirjassa ajan hermolla olevaa tutkimusperustaista läpivalaisua ja kuvausta siitä, miten sitä voi soveltaa uusissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa. Kirjassa käsitellään myös steinerkouluun liittyviä ennakkoluuloja.

  • Psykoterapiat, Huteja ja osumia, Sinkkonen, Jari

    Psykoterapiat, Huteja ja osumia, Sinkkonen, Jari

    31,90 

    Suhtautuminen psykoterapiaan on muuttunut nopeasti 1980-luvun väheksynnästä tämän päivän suopeuteen. Voidaan hyvällä syyllä puhua terapiayhteiskunnasta, jossa terapiassa käyminen ei ole enää stigma vaan järkevää oman itsen hoitamista. Onko tässä menty jo liian pitkälle?

    Kuka tarvitsee psykoterapiaa, ja miten tarve määritellään? Taustalla on medisiininen ajattelu, jossa ensin määritellään sairaus, ja siihen annetaan asianmukainen hoito. Psykiatrinen diagnostiikka on saanut osakseen laajaa arvostelua. Luokitus perustuu erilaisia teoreettisia suuntauksia edustavien asiantuntijoiden konsensukseen, ja lopputuloksena on usein laiha kompromissi.

  • Suuri valhe vammaisuudesta, Tawast, Sofia; Leinonen, Riikka

    Suuri valhe vammaisuudesta, Tawast, Sofia; Leinonen, Riikka

    31,90 

    Taklaa vammaisuutta koskevat väärinymmärrykset – niitä on vilisemällä.

    Viihdyttävä tietokirja tuulettaa luutuneet käsitykset ja esittelee vammaisaktivistien oivallukset, jotka ovat pian kaikkien huulilla.

    Miten opetella sanomaan vammainen ilman haparoivaa taidepaussia? Miltä tuntuu tulla ulos vammakaapista kesken yhden illan jutun? Kuinka valaa vammaiseen lapseen itseluottamusta? Miksi vammaisuus ei ole traagista?

    Omakohtainen ja hämmentävän hauska tietokirja esittelee perusasiat vammaisuudesta, olipa kyse apuväline-etiketistä, esteettömyystietojen perään kyselemisestä tai elokuvien vammaisista sarjamurhaajista. Siinä samalla kirja kyseenalaistaa käsityksemme vammaisuudesta ja avaa huikaisevan näköalan koko ihmisyyteen. Miksi vammattomuutta pidetään normaalina ja mitä haittaa tästä ableismiksi kutsutusta maailmankuvasta on meille kaikille?

    Suuri valhe vammaisuudesta esittelee vammaisuuden käytännön tilanteet ja isot kysymykset syvällisen helppotajuisesti.

    Varoitus: tämä kirja saattaa järisyttää ihmiskäsitystäsi perin pohjin.

  • Ale! Tunnetaituriksi hauskasti ja helposti! Sammalkorpi, Virve

    Tunnetaituriksi hauskasti ja helposti! Sammalkorpi, Virve

    Alkuperäinen hinta oli: 21,90 €.Nykyinen hinta on: 15,00 €.

    Herkullisesti kuvitettu, tiivis tietopaketti kiteyttää kaiken mitä olet aina halunnut tietää tunnetaidoista.

    Tässä oivalluksia herättävässä teoksessa hupaisat Ympyräiset-hahmot tutustuttavat lukijan tunnetaitojen perusteisiin. Saat vinkkejä tuntei­den rakentavaan käsittelyyn ja arjen tunnekuohuista selviämiseen. Käytännönläheinen teksti innostaa aikuista oppimaan itse ja antaa keinoja tukea lasta tunnetaitojen harjoittelussa.

    Kirja sopii sekä tunnetaidoista kiinnostuneelle aikuiselle että yhteisiin lukuhetkiin lapsen kanssa. Se tarjoaa yhteistä sanastoa ja käsitteitä koko perheen tunnekeskusteluiden pohjaksi ja aktivoi huomaamaan tunteiden merkityksen kaikenikäisten elämässä.

  • Ankarat ajat, Suomalaisten talouskriisien pitkä historia

    Ankarat ajat, Suomalaisten talouskriisien pitkä historia

    29,90 

    Pulavuosia, pörssiromahduksia, suhdanneshokkeja – lukuisat talouskriisit ovat koetelleet suomalaisen yhteiskunnan kestävyyttä. Oli taustalla sitten konflikteja tai kulkutauteja, katoja tai keinottelua, pääosin kriisit ovat olleet tuontitavaraa.

    Ankarat ajat -teoksessa nimekäs kirjoittajakunta tarkastelee monipuolisesti talouskriisejä ja niiden vaikutuksia 1860-luvun suurista nälkävuosista nykypäivään. Samalla kuljetaan matka maatalousvaltaisesta Suomesta moderniin pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan, jonka instituutiot ovat osoittautuneet kestäviksi myllerrysten keskellä. Menneisyyden kriiseistä voidaan ottaa oppia, kunhan niiden syyt ja seuraukset tunnetaan riittävän hyvin.

  • Lapsen suru, Hyvin hyvä puhua kuolemasta

    Lapsen suru, Hyvin hyvä puhua kuolemasta

    25,90 

    Lapsen suru käsittelee lapsen kohtaamista ja osallisuuden merkitystä tilanteissa, joissa vanhempi tai muu läheinen sairastaa kuolemaan johtavaa sairautta. Lapsen elämä muuttuu läheisen kuoleman myötä.

    Kirja tarkastelee millaista tietoa vanhemmat tarvitsevat kertoessaan lapsilleen perheen vakavasta tilanteesta ja miten käsitellä lapsen kanssa läheisestä luopumista. Tilannetta tarkastellaan lapsen, perheen ja lapsen yhteisöjen näkökulmasta. Lapsen huomiotta jättämisen sijaan tulisi pyrkiä olemaan avoin ja antamaan tietoa ja ottamaan lapsi osalliseksi. Kaikki, mitä voidaan tehdä lapsen hyvinvoinnin eteen, tulee tehdä.

    Lapsen kanssa keskustellessa on hyvä muistaa kolme T-kirjainta: tietoa, taukoa, tunteita. Lapselle tulee antaa iän mukaista tietoa, aikaa sulatella tietoa ja käsitellä asiaa sekä mahdollisuus ilmaista tunteensa.

  • Kertomuksia kansakunnasta, Suomi ja suomalaisuus muuttuvassa historiakulttuurissa

    Kertomuksia kansakunnasta, Suomi ja suomalaisuus muuttuvassa historiakulttuurissa

    36,90 

    Keitä me suomalaiset olemme? Mikä on suomalaisuuden syvin olemus ja kuka tai ketkä sen määrittelevät?

    Nationalismi ja populismi niin maailmalla kuin Suomessakin hyödyntävät kansakuntien syvälle juurtuneita kertomuksia ja myyttejä toiminnassaan. Käsitykset historiasta vaikuttavat siihen, miten Suomi ja suomalaisuus ymmärretään. Tämä ymmärrys muuttuu ajan mukana.

  • Adhd-selviytymisopas vanhemmille, Suikkanen, Hanna

    Adhd-selviytymisopas vanhemmille, Suikkanen, Hanna

    28,90 

    Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että tarvitsisit supervoimia selviytyäksesi arjesta? Kaikkea ei tarvitse tietää ja osata itse, sillä sitä varten ovat ystävät, vertaistuki, ammattilaiset — ja tämä kirja.

    Adhd-piirteisen lapsen vanhemmalle suunnattu teos lisää tietoa ja ymmärrystä adhd:stä. Oppaassa tarkastellaan muun muassa sujuvaa arkea haasteineen ja vahvuuksineen, hoito- ja tutkimuspolkuja sekä yhteistyötä päivähoidon ja koulun kanssa. Kirjan on tarkoitus helpottaa myös yhteistyötä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa ja tuoda vanhempi tasavertaisempana pohtimaan oman lapsensa tilannetta sekä tarvittavia tukimuotoja ja kuntoutusta.

    Tämä kirja on selviytymisopas arjen ja hoidon kiemuroihin sekä toimivaan yhteistyöhön eri ammattilaisten kanssa. Oppaan kantavina ajatuksina ovat vanhemman voimauttaminen ja toivo.

    Kirja on laadittu yhteistyössä ADHD-liiton kanssa.

  • Vihainen mieli, Maalittamista ja vihapuhetta

    Vihainen mieli, Maalittamista ja vihapuhetta

    28,90 

    Vihainen mieli ja maailman onnellisin kansa.

    Joukossamme elää ihmisiä, jotka ovat valmiita vahingoittamaan toisia, hyötymään toisten kärsimyksistä ja ajamaan kylmästi omia intressejään täysin piittaamatta aiheuttamastaan vahingosta. Mikä maailman onnellisinta kansaa vaivaa?

    Maalittaminen on ilmiö, joka ei enää koskaan poistu yhteiskunnasta ja sen lisääntymistä on vaikea hallita tai estää. Törmäämme jatkuvasti vastakkainasetteluun, vihapuheeseen, suvaitsemattomuuteen, me-tai-ne-ajatteluun ja kontrolloimattoman aggressiiviseen käyttäytymiseen.

  • Turvallinen koulu, Tutkittuja työkaluja ja toimintamalleja

    Turvallinen koulu, Tutkittuja työkaluja ja toimintamalleja

    31,90 

    Koulussa kohdataan päivittäin erilaisia turvallisuuspoikkeamia, jotka voivat horjuttaa sekä oppilaiden että henkilöstön kokemusta turvallisesta arjesta. Ennakoimalla ja varautumalla koulupäivistä tehdään turvallisia kaikille. Tutkimusperustainen, käytännönläheinen teos ohjeistaa koulun pitkäjänteiseen, ennakoivaan turvallisuustyöhön sekä vastuulliseen toiminnan kehittämiseen.

    Teos esittelee turvallisuuskulttuurin osa-alueet ja tarjoaa kouluihin työkaluja ja toimintamalleja arjen turvallisuustyöhön. Teoksesta saat perustietoa turvallisuusjohtamisesta, riskienhallinnasta, poikkeamatilanteissa toimimisesta ja niistä toipumisesta. Kirjan materiaalit on luotu oman koulun tarpeisiin sovellettaviksi ja muokattaviksi. Teos tukee yhteisöä matkalla turvallisuutta jatkuvasti arvioivaksi ja kehittäväksi kouluksi.

    Teos on suunnattu koulun turvallisuudesta vastaaville: rehtoreille, opetushenkilöstölle ja turvallisuusryhmälle. Kirja tarjoaa tärkeää tietoa myös sivistys- ja opetustoimen edustajille, koulujen yhteistyökumppaneille, opettajaopiskelijoille, opettajankouluttajille sekä tutkijoille.

  • Pimeydessä kajastava valo, Huhtamäki, Johanna

    Pimeydessä kajastava valo, Huhtamäki, Johanna

    24,90 

    Pimeydessä kajastava valo

    Trauman jälkeinen kasvu

    Miten muuttaa elämä paremmaksi kovien kokemusten jälkeen?

    Johanna Huhtamäen Pimeydessä kajastava valo tarjoaa trauman kokeneille toivoa ja käytännöllisiä tapoja auttaa itseään tai muita.

    Elämä on parhaimmillaankin arvaamatonta ja epävarmaa, ja jokainen kohtaa sen aikana erilaisia haasteita. Onnellisuus ja hyvä elämä ovat kuitenkin mahdollisia jokaisessa elämän vaiheessa ja kaikissa olosuhteissa.

  • Neurokirjon lapsi varhaiskasvatuksessa

    Neurokirjon lapsi varhaiskasvatuksessa

    39,90 

    Ensimmäiset vuodet varhaiskasvatuksessa rakentavat voimakkaasti lapsen minäkuvaa, itsetuntoa ja käsitystä itsestä ihmisenä ja oppijana. Se, miten lapsi kohdataan ja nähdään näinä vuosina, vaikuttaa hänen koko myöhempään elämäänsä.

    Neurokirjon piirteet voivat tuoda arkeen monenlaista haastetta. Siksi on oleellista tunnistaa neurokirjon piirteet varhain ja tukea lasta arjessa myönteisin keinoin. Pienetkin onnistumiset kasvattavat lapsen luottamusta omiin taitoihinsa, motivoivat uuden oppimiseen ja tuovat lapsen yksilöllisiä vahvuuksia esiin.

    Teos tarjoaa varhaiskasvatuksen ammattilaisille työkalupakin, jonka avulla voi löytää ratkaisut neurokirjon lapsen kohtaamiseen ja tukemiseen varhaiskasvatuksessa. Esitellyt toimintamallit hyödyttävät aivan kaikkia lapsia. Kirjassa käsitellään myös toimivaa yhteistyötä vanhempien ja kuntoutusalan ammattilaisten kanssa.

  • Suomi mainittu. Koivula, Tommi

    Suomi mainittu. Koivula, Tommi

    29,90 

    Miten ja millaisena Suomi nähdään kansain­ välisessä turvallisuusympäristössä läntisten osapuolten näkökulmasta, ja miten meistä puhutaan?

    ​Kysymys kansainvälisestä asemastamme on aina kiinnos- tanut suomalaisia. Haluamme tietää, mitä meistä ajatellaan. Millaisia uhkia ja riskejä länsikumppanimme näkevät Suomeen kohdistuvan? Millaisena turvallisuuden osaajana Suomi nähdään? Onko Suomi tärkeä vai toisarvoinen?

  • Etäinen äiti, Korppoo, Leena

    Etäinen äiti, Korppoo, Leena

    27,90 

    Etäisen äidin pitkät varjot.

    Äitisuhde on yksi elämän tärkeimmistä suhteista. Mutta millaiseksi elämä muotoutuu, jos äiti on etäinen ja kylmä?

  • Aikaansaava organisaatio

    Aikaansaava organisaatio

    79,90 

    Aikaansaava organisaatio

    Suominen, Kimmo; Aaltonen, Petri; Mantere, Saku

    Aikaansaava organisaatio -kirjassa pohditaan, miksi saamme aikaan niin vähän, vaikka teemme niin paljon. Kirja pureutuu aikaansaamattomuuden juurisyihin sekä haastaa lukijaa lempeästi arvioimaan oman organisaationsa toimintatapoja ja tottumuksia.

     

  • Saksalaiset traktorit - 100 vuotta Suomessa. Myyry, Pekka

    Saksalaiset traktorit – 100 vuotta Suomessa. Myyry, Pekka

    29,90 

    Saksalaiset traktorit – 100 vuotta Suomen maata muokkaamassa. Jo 1920-luvulla nähtiin Suomessa ensimmäiset Lanzin jyrsinkoneet maata muokkaamassa. Moni muistaa mummolan Porschen – sellaisen kaksisylinterisen puksuttajan. Moni vanhempi henkilö muistaa nähneensä tietyömailla ison nelivetoisen MAN-traktorin vetämässä täryjyrää. Valveutuneemmat harrastajat tuntevat myös Hanomagin, Güldnerin, Normagin ja Ritscherin. Välillä 1960-1970 -luvun taitteessa saksalaiset traktorit olivat Suomessa harvinaisia. Tiedettiin kyllä että Saksassa on mittava traktoriteollisuus.

  • Kiusaamisväkivalta, Salmivalli, Christina

    Kiusaamisväkivalta, Salmivalli, Christina

    45,90 

    Kiusaamisväkivalta

    Ymmärrä kiusaamisilmiö ja puutu oikein

  • Viha voimaksi, Vaikeat tunteet ihmissuhteissa

    Viha voimaksi, Vaikeat tunteet ihmissuhteissa

    29,90 

    Raivoatko rakkaimmillesi? Ota vastuu siitä, miten toimit ihmissuhteissasi. Realistinen ja ihmistä ymmärtävä opas kertoo, kuinka käsitellä läheisten välillä vellovia vaikeita tunteita. Riidat, mykkäkoulut, mielipide-erot, etäisyyden otot – vaikeat tunteet aiheuttavat ihmissuhteissa paljon kärsimystä. Jos osaat säädellä omia tunteitasi ja ymmärrät niitä myös toisissa, voit paremmin niin parisuhteessa, vanhempana, ystävien kanssa kuin työpaikoillakin.Viha voimaksi sisältää tosielämän tapauskertomuksia…

  • Kaipauksen sävyinen elämä, Ahonen, Liisa

    Kaipauksen sävyinen elämä, Ahonen, Liisa

    29,90 

    Kaipauksen sävyinen elämä Miten löytää toivoa lapsen kuoleman jälkeen Sanotaan, että lapsen kuolema on suruista suurin. Olipa lapsi sitten kuollessaan aivan pieni tai jo aikuiseksi varttunut, horjuttaa tapahtunut vanhemman elämän perustuksia voimakkaasti. Koska meistä jokainen on oma uniikki yksilönsä, myös surumme on aina ainutlaatuinen. Kirja rohkaisee lempeästi hyväksymään oman surun ainutlaatuiset kasvot, pysähtymään kokemuksensa äärelle…

  • Nyt riittää – rajat kiltteydelle, Bowellan, Suvi

    Nyt riittää – rajat kiltteydelle, Bowellan, Suvi

    25,90 

    Tunneterapeutti Suvi Bowellan kiteyttää Hidasta elämää -kirjassaan Nyt riittää – rajat kiltteydelle, että terveet rajat tuovat elämään lisää itsekunnioitusta, arvostusta ja sujuvuutta. Bowellan kertoo samastuttavia kokemustarinoita, joiden avulla voi huomata omia toimintatapoja. Omien rajojen määrittäminen ei välttämättä ole helppoa vaan se vaatii itsetutkiskelua, rehellisyyttä ja itseluottamusta. Syvään iskostuneiden uskomusten tarkastelu voi kuitenkin herätellä ja auttaa suhtautumaan itseensä lempeämmin.

     

  • Toivon kirja narsistin haavoittamalle, Moisio Miia

    Toivon kirja narsistin haavoittamalle, Moisio Miia

    25,90 

    Miia Moision Toivon kirja narsistin haavoittamalle kuvaa, millaista on olla parisuhteessa narsistin kanssa, ja antaa keinoja siitä toipumiseen. Narsisti rakkauspommittaa kumppaniaan ja sekoittaa hänen päänsä, kun ihana rakkaus ja kaltoinkohtelu vuorottelevat. Hän voi kohdistaa puolisoonsa henkistä, taloudellista, seksuaalista ja fyysistä väkivaltaa. Kun suhde päättyy, narsistin uhri alkaa usein ihmetellä, mitä tapahtui. Miksi valitsin tuollaisen puolison, miksi jäin?…

  • Symbolimurhat - Rituaalisurmien pimeä historia. Väisänen, Liisa

    Symbolimurhat – Rituaalisurmien pimeä historia. Väisänen, Liisa

    29,90 

    Mitä rikkinäinen mieli yrittää sanoa? Mitä symbolit merkitsevät murhaajille? Symbolit hallitsevat niin elämää kuin kuolemaakin. Niiden vuoksi on murhattu ja alistuttu surmattavaksi. Tappamisen tapakin voi olla symboli. Ku Klux Klan käytti hirttoköyttä, ”Hannoverin ihmissusi” Friz Haarmann puolestaan paloitteli ja söi uhrinsa. Murhapaikalle jätetyn symbolin tarkoitus voi olla pelottaa vihollisia, johdattaa murhatutkijoita harhaan tai heijastella sairaan…

  • Mitä kuppiin koiralle? - Yksilöllinen ruokinta läpi elämän

    Mitä kuppiin koiralle? – Yksilöllinen ruokinta läpi elämän

    24,90 

    Tekijät: Anturaniemi, Johanna; Heikkinen, Emmi; Ylikorpi, Päivi Hyvinvointia koirallesi yksilöllisellä ruokinnalla. Mitä kuppiin koiralle? on monipuolinen ja kattava opas ja tarjoaa uusinta tietoa ruokinnan vaikutuksista koiran terveyteen. Kirja auttaa ruokkimaan lemmikkiä yksilöllisesti, mikä parhaimmillaan lisää koiran elinvuosia ja auttaa sitä voimaan mahdollisimman hyvin. Ravinnolla ja ruokintatavalla on suuri vaikutus koiran terveyteen ja hyvinvointiin. Sopivalla ruokinnalla…

  • Mitä kuppiin kissalle? Yksilöllinen ruokinta läpi elämän

    Mitä kuppiin kissalle? Yksilöllinen ruokinta läpi elämän

    24,90 

    Tekijät: Anturaniemi, Johanna; Heikkinen, Emmi; Ylikorpi, Päivi Hyvinvointia kissallesi yksilöllisellä ruokinnalla. Mitä kuppiin kissalle? on monipuolinen ja kattava opas ja tarjoaa uusinta tietoa ruokinnan vaikutuksista kissan terveyteen. Kirja auttaa ruokkimaan lemmikkiä yksilöllisesti, mikä parhaimmillaan lisää kissan elinvuosia ja auttaa sitä voimaan mahdollisimman hyvin. Ravinnolla ja ruokintatavalla on suuri vaikutus kissan terveyteen ja hyvinvointiin. Sopivalla ruokinnalla…

  • Kun sairaus haastaa kaiken. Salonen, Pauliina

    Kun sairaus haastaa kaiken. Salonen, Pauliina

    29,90 

    Mitä tekee psykoterapeutti odottamattoman syöpädiagnoosin saadessaan? Koronapandemia on hiljentänyt maailman, ja kaksikymmentä vuotta ammatikseen muita auttanut joutuukin itse avuntarvitsijan asemaan. Mistä löytyvät voima ja keinot, joihin voi kriisin keskellä tukeutua?

    Kun sairaus haastaa kaiken on elämän ja kuoleman ihmeitä pohdiskeleva henkilökohtainen selviytymistarina. Reaaliajassa etenevään sairauskertomukseen kietoutuvat niin syvä hengellinen etsintä kuin kirjoittajan oma elämänpolkukin.

    Sairastumisen myötä menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus joutuvat uuteen valoon. Vanhat selviytymismekanismit kytkeytyvät päälle. Syvimmän epätoivon hetkinä
    apua on kuitenkin saatavilla yllättäviltäkin tahoilta.

    Kirjoittajan kokonaisvaltaisen ymmärryksen lisääntyessä sairaus ei lopulta näyttäydykään epäonnisena sattumana, vaan osana elämän jatkumoa. Sairastumiseen johtaneita syitä voidaan – ympäristö- ja fysiologisten tekijöiden lisäksi – jäljittää aina aiempien sukupolvien kokemuksiin saakka.

    Pauliina Salonen on helsinkiläinen gestalt-psykoterapeutti, citymystikko, monipuolinen musiikin harrastaja ja tarinoiden rakastaja. Kun sairaus haastaa kaiken on Pauliina Salosen esikoisteos.

  • Ihmisjohtaja. Huovinmaa, Kati

    Ihmisjohtaja. Huovinmaa, Kati

    69,90 

    Ihmisten johtaminen on taitolaji, jossa jokainen johtaja voi kehittyä ja onnistua. Tämä teos keskittyy ihmisjohtamisen oleellisimpiin näkökulmiin sekä toimii innostavana ja käytännönläheisenä käsikirjana sinulle, joka haluat johtaa onnistuneesti ihmisiä – itseäsi ja muita. Löydä kirjan avulla sinulle ominaisin tapa menestyä ihmisten johtamisessa, yhä uudelleen! Kuinka johtaa ihmisiä onnistuneesti? Ihmisjohtaja-teos tarjoaa konkreettisia ratkaisuja ja aikaa kestäviä…

  • Pohjoiset painajaiset - Pahojen unien kulttuurihistoria

    Pohjoiset painajaiset – Pahojen unien kulttuurihistoria

    29,90 

    Koski, Kaarina; Lamberg, Marko; Kanerva, Kirsi; Korhonen, Anu Pohjoiset painajaiset valottaa suomalaisten pahojen unien kiehtovaa kulttuurihistoriaa 600 vuoden ajalta ja nostaa esiin unien yhteyden oman aikansa tapahtumiin. Suomalaisia ovat öisin piinanneet arkisten huolien lisäksi niin helvetin näyt, sotien muistot ja pelko kuin Kyllikki Saaren ratkaisematon murhakin. Suomalaisessa kansanperinteessä painajaisella tarkoitettiin nukkujan päälle hyökkäävää olentoa, joka…

  • Järjestä elämäsi - Irti kodin ja mielen tavarataakasta. Holmström, Laura

    Järjestä elämäsi – Irti kodin ja mielen tavarataakasta. Holmström, Laura

    29,90 

    Tavarat voivat heijastaa menneitä tapahtumia ja ihmisiä, rakkautta, tuskaa ja häpeää tai tulevaisuuden haavekuvia. Tavaroiden herättämät tunteet voivat myös saada välttelemään niiden läpikäyntiä ja järjestämistä. Ammattijärjestäjä Laura Holmström opastaa kirjassaan Järjestä elämäsi – Irti kodin ja mielen tavarataakasta, miten voit työstää omia tunteitasi suhteessa tavaraan, ympäröiviin ihmisiin ja kulttuuriin. Ymmärryksen myötä opit luopumaan vanhasta ja teet tilaa uudelle.

  • Sotalasten monet elämät. Laine-Frigren, Tuomas

    Sotalasten monet elämät. Laine-Frigren, Tuomas

    32,90 

    Elämänmakuinen historiateos kertoo suuren lastensiirron koko tarinan kauas sodanjälkeiseen aikaan saakka.

    Talvi- ja jatkosodan aikana kymmenet tuhannet suomalaislapset lähetettiin ilman vanhempiaan ulkomaille. Lapsuuden historiaan erikoistuneen tutkijan hämmästyttävässä ja koskettavassa tietokirjassa pääsevät ääneen niin siirtolaislapset kuin äidit ja isät, ruotsalaiset perheet sekä lastensiirtohankkeen pohjoismaiset organisaattorit ja poliitikot.

    Kirja paljastaa monia unohdettuja näkökulmia ja kiinnittää erityistä huomiota lasten kotiinpaluun jälkeisiin kokemuksiin ja ongelmiin. Samalla kirja laajenee kuvaukseksi lapsuudesta maailmansotien ajan Suomessa ja Euroopassa.

  • Terveiseni täältä jostakin. Suomalaissotilaiden kirjeenvaihto talvi- ja jatkosodassa. Taskinen, Ilari

    Terveiseni täältä jostakin. Suomalaissotilaiden kirjeenvaihto talvi- ja jatkosodassa. Taskinen, Ilari

    32,90 

    Terveiseni täältä jostakin on koskettava kuvaus suomalaissotilaiden kirjeenvaihdosta, josta muodostui elämänlanka sodan rasitusten ja surujen keskellä. Suomalaiset kirjoittivat talvi- ja jatkosodan vuosina yli miljardi kirjettä. Niiden avaama ainutlaatuinen näkymä ihmisten tunteisiin ja kokemuksiin muistuttaa siitä inhimillisestä puolesta, joka sodan aikana jää varjoon – nykyäänkin.

  • Terveyttä sienistä. Piippo, Sinikka; Salo, Pertti

    Terveyttä sienistä. Piippo, Sinikka; Salo, Pertti

    14,90 

    Sienten terveysvaikutukset ja tarkat tiedot sienten sisältämistä aineosista ensi kertaa kirjana.

    Kirja tuo esiin sienten laajat hyötyvaikutukset tulehdusten ehkäisyssä, immuunipuolustuksessa, kasvainten ehkäisyssä, sydän- ja verisuonitaudeissa, diabeteksessa, hermoston rappeumataudeissa, ihon hoidossa ja monissa muissa terveysongelmissa.

    Runsaasti kuvitetussa kirjassa esitellään Suomessa kasvavia, kasvatettavia ja täältä hankittavia sieniä. Kaikki kirjaan mukaan otetut sienet ovat osoittautuneet laaja-alaisesti terveyttä kohentaviksi.

    Tällaisia sieniä ovat muun muassa enoki eli talvijuurekas, haperot, herkkusienet, huhtasienet, lakka- ja lattakääpä ja muita kääpiä, loisikat, maitake, matsutake, mesisienet, siili- ja koralliorakas, pakuri, puunkorvat, rouskut, siitake, suomumustesieni, tatit, vahverot, vinokkaat ja valko- ja keltahytykkä.

    Jokaisesta sienilajista tai suvusta annetaan kuvaus, kasvupaikat, levinneisyys, aineosat, terveysvaikutukset, käyttö ruokana ja/tai rohtona sekä varoitukset.

    Lisäksi kirjassa kerrotaan sienten käytön historiasta meillä ja muualla, sienten viljelystä, keruusta ja säilönnästä sekä sienten valmistuksesta ruoaksi ja rohdoksi.

  • Kadonneen järjen metsästys Kontula, Anna;

    Kadonneen järjen metsästys Kontula, Anna;

    27,90 

    Anna Kontulan Kadonneen järjen metsästys esittää, että terapiapuhe on matkannut kauas yli rajojensa. Julkisuus on kiinnostunut tunteista ja mielen hyvinvoinnista. Samalla terapian kieli on hiipinyt puhetavaksi yhteyksiin, jotka aikaisemmin on mielletty toisin. Terapiasta löytyy vastaus kaikkeen. Pitääpä sitten ratkaista mielenterveyskriisi, laittaa lastensuojelu kuntoon, arvioida lähimmäisen yhteiskuntakelpoisuutta tai pysäyttää ekokatastrofi. Kaikki hoituu, kun on tunteet ja…

  • Leikin lumoa - Käsikirja varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen. Kyrönlampi, Taina; Koivula, Merja

    Leikin lumoa – Käsikirja varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen. Kyrönlampi, Taina; Koivula, Merja

    45,90 

    Leikin merkitys lapsen kokonaisvaltaiselle kehitykselle ja hyvinvoinnille on merkittävä. Leikin avulla varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ammattilaiset voivat luoda lapsille merkityksellisiä kokemuksia ja oppimisen mahdollisuuksia joka päivä.

    Leikki itsessään on arvokas osa lapsuutta. Toisaalta leikissä lapsi rakentaa aktiivisesti suhdettaan ympäristöön ja ottaa sellaisia uusia kehitysaskeleita, jotka eivät vielä olisi mahdollisia ilman leikin kiehtovaa maailmaa.

    Kirjassa tarkastellaan muun muassa leikkiä kehityksen ja oppimisen näkökulmasta, osallisuutta ja vertaissuhteita leikissä, leikkiä lasten kulttuurina ja varhaiskasvatusta leikkiyhteisönä. Tämän teoksen innostavien esimerkkien avulla ammattilaiset voivat vahvistaa leikin asemaa ja monipuolistaa leikin pedagogista antia.

  • Tuomittujen terapeutti - Musta maailma näyttää tältä. Alakärppä, Tiina

    Tuomittujen terapeutti – Musta maailma näyttää tältä. Alakärppä, Tiina

    25,90 

    Synkkä seksuaalirikollisuuden maailma sisältää moninaista rikollisuutta, persoonallisuushäiriöitä, kieroutuneita ajatusmalleja ja traagisia elämäntarinoita.

    Seksuaalirikoksiin syyllistyneiden seksuaali terapeutti Tiina Alakärppä on pysähtynyt tuon maailman äärelle. Hän on saanut kokea, miten tuossa maailmassa työskentely vaikuttaa ihmisen psyykeeseen ja maailmankuvaan. Samalla Alakärppä on joutunut etsimään vastauksia lukuisiin kysymyksiin pysyäkseen toimintakykyisenä.

    Miten kohdata vakaviin seksuaalirikoksiin syyllistyneitä ihmisiä? Miten käsitellä ihmismieltä järkyttäviä tekoja ja turvallisuuden tunteen rikkoutumisen synnyttämää pelkoa? Miten säilyttää myötätuntoinen suhtautuminen ihmisiin ja elämään? Miten perustella itselle, että työskentely kohderyhmän kanssa on tärkeää?

    Kirjassa Alakärppä kuvailee omaa polkuaan Ylen tituleeraamaksi ”Tuomittujen terapeutiksi” ja jokapäiväistä työympäristöään erilaisten tapausesimerkkien avulla. Hän käy läpi keinoja, joiden avulla asiakastyön tekeminen äärimmäisen vaativassa toimintaympäristössä on mahdollista ja kuinka omasta hyvinvoinnista on mahdollista pitää huolta todellisuuden rajoja venyttävässä työssä.

  • Katsoin aurinkoon kunnes itkin, Tallgren, Rea

    Katsoin aurinkoon kunnes itkin, Tallgren, Rea

    29,90 

    Tositarinoita surusta valoon Voimaa ja vertaistukea murheen koettelemille Pysäyttävä kokoelma tositarinoita surusta ja synkistä varjoista, mutta myös kaiken läpäisevästä valosta ja lämmöstä. Mitä nuorena leskeksi jääneen Rasmuksen pieni tytär kirjoitti korttiin äidilleen, kun tämä oli nukkunut yön aikana pois? Minkä alati hymyn huulille tuovan neuvon Even isä antoi hänelle ennen kuin riisti oman henkensä? Tässä…

  • Ale! Eriarvoisuuden tila Suomessa 2024, Rajavuori, Anna

    Eriarvoisuuden tila Suomessa 2024, Rajavuori, Anna

    Alkuperäinen hinta oli: 29,90 €.Nykyinen hinta on: 5,00 €.

    Eriarvoisuuden tila Suomessa 2024 Vaikuttaako tuloliikkuvuus tuloeroihin? Miten huipputuloisuus periytyy alueellisesti? Miten lapsiköyhyys ja lapsiperheiden taloudellinen toimeentulo on muuttunut 2000-luvulla? Mitä suomalaisten hyvinvoinnille on tapahtunut 2020-luvun kriisien aikana? Kokevatko maahanmuuttotaustaiset nuoret osallisuutta ja kuuluvuutta yhteiskuntaan kansallisesti ja paikallisesti? Miten sukupuoli ja ikä näkyivät alueellisesti puolueiden kannatuksessa ja äänestysaktiivisuudessa eduskuntavaaleissa 2023? Kirjassa kokeneet tutkijat tarkastelevat ajankohtaisia…

  • Ihana kamala nepsy-arki, Lomas, Krista

    Ihana kamala nepsy-arki, Lomas, Krista

    29,90 

    ”Nepsy-arki on mahdotonta, jos ei uskalla elää sitä täydellä sydämellä ja tehdä rohkeasti virheitä ja nauraakin välillä.” Lapsiperheen arki voi olla ihanaa, tai sitten kamalaa – mutta yleensä molempia! Sama pätee erityislapsiperheeseen, jonka arjessa joudutaan tarttumaan myös neuropsykiatrisiin haasteisiin. Ihana kamala nepsy-arki on täynnä tarinoita, joissa elämä maistuu – erityinenkin elämä. Perheenäidin kertomukset lasten ja…

  • Nepsylandia, Matka neuroerityiseen Suomeen

    Nepsylandia, Matka neuroerityiseen Suomeen

    29,90 

    Kenet haluamme hoitaa ja miksi? Nepsy-kirjon piirteitä etsitään kiihtyvällä tahdilla kaikkialla ja kaikenikäisiltä. Mutta ketkä oikeastaan ovat hoidon tarpeessa? Raivoava lapsi leikkipuistossa, väkivaltainen nuori lastensuojelussa, sulkeutunut opiskelija, keskittymiskyvytön aikuinen… Kahvipöytäkeskusteluissa nepsy-kortti heilahtaa helposti. Jokaisella tuntuu olevan asiasta kokemusta tai vähintäänkin näkemys. Ammattilaisten parissa nepsy-keskustelu velloo eri tasoilla, perheiden, palvelujärjestelmän sekä itse diagnostiikan ongelmissa. Nepsylandiassa asiantuntijat varhaiskasvatuksesta…

  • Varmistelusta vapauteen, Rosenborg, Marika

    Varmistelusta vapauteen, Rosenborg, Marika

    27,90 

    Marika Rosenborgin Varmistelusta vapauteen antaa keinoja kontrolloimisen tarpeesta luopumiseen. Tavoitteletko täydellisyyttä, oletko ylivastuullinen tai yritätkö helpottaa ahdistusta välttelemällä asioita? Tällainen sisäisen ja ulkoisen maailman kontrollointi kumpuaa pelosta. Ihminen on riippuvainen varmistelusta, jolla hän pyrkii hakemaan helpotusta mutta pahimmillaan vain vahvistaa murehtimistaan. Kokenut terapeutti Marika Rosenborg tarjoaa tietoa ja kannustusta kaikille, joiden elämään kuuluu paljon varmistelua. Tarvitaan omien…

UUTISKIRJEEN TILAUSLOMAKE

Liity uutiskirjeen tilaajaksi, jolloin saat heti tiedon uutuuksista ja tarjouksista!

Villakeiju.fi verkkokauppa tarjoaa monipuolisen valikoiman tuotteita askarteluun, käsitöihin ja toimistoon. Valikoimaamme kuuluvat askartelu- ja käsityötarvikkeet, kortit ja lahjat, kirjat, lelut ja pelit sekä taide- ja toimistotarvikkeet.

Turvalliset maksutavat
Luotettavat toimitustavat

Copyright © 2024 Villakeiju | Verkkokaupan toteutus: Mainostoimisto Sitrusmedia Oy