Surujuhla, hautajaiset

  • Surun ja luopumisen aikaan, Lohtukirja

    Surun ja luopumisen aikaan, Lohtukirja

    24,90 

    Surusta syntyvät kyyneleet – mutta kyynelten myötä kasvaa lohdutus. Tässä kirjassa käsitellään läheisen saattamiseen ja kuolemaan sekä suremiseen liittyviä tuntemuksia mutta myös yhteisen elämän muistoja.

    Jokaisen ihmisen elämäntarina on erilainen, mutta yksi kirjoitus voi nostaa pintaan monenlaisia omia tunteita ja muistoja. Myös kuolevia ja surevia hoitaville kirja avaa näkökulmia lohdutukseen.

    Kati-Pupita Mattila on pappi ja teologian tohtori sekä lääkäri, jolla on palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys. Hän toimii saattohoito-osaston lääkärinä. Hän on kirjoittanut useita kirjoja ja artikkeleita, ja hän kouluttaa muun muassa saattohoidon ja arvostavan kohtaamisen teemoista. Hänen oma elämänsä on kulkenut monen surun kautta, ja saattohoito on hänelle kunniatehtävä.

  • Krafia tekstileimasinsetti osanotto

    Krafia tekstileimasinsetti osanotto

    5,90 

    Tekstileimasinsetissä on kaksi erillistä leimasinta. Tarvitset lisäksi leimasinmustetta ja akryylipalikan. Kirkkaat leimasimet tarttuvat akryylipalikkaan sellaisenaan. Valmistettu korkealuokkaisesta photopolymeeristä.

    Setin koko n. 8 x 5 cm.

  • Lovi enkeli 6,5cm

    Lovi enkeli 6,5cm

    9,90 

    Lovi-enkeli, kuten muutkin Lovi-hahmot, on valmistettu suomalaisissa metsissä kasvaneesta koivuvanerista.

    Kokoa Lovi-enkeli pakkauksessa mukana olevan ohjeen mukaan ja ripusta kuusen oksalle. Voit myös asettaa enkelin tasaiselle alustalle ilman ripustuslankaa – ikkunalaudalle, hyllyn päälle tai sivupöydälle – minne tahansa. Voit tehdä asetelman yhdistämällä erikokoisia Lovi-enkeleitä, pieniä ja isoja, puunvärisiä ja valkoisia.

    Valitse vaihtoehdoistaLadataan Valmis Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.
  • JK Teematarra Risti kulta 9kpl

    JK Teematarra Risti kulta 9kpl

    2,50 

    Teematarrat askarteluun ja koristeluun. Pakkaus sisältää yhden arkin kartonkisia ristitarroja, joissa on kultainen foliopainatus. Tarra ei ole kokonaan kultainen vaan taustaosa on luonnonvalkea/vaalea, jossa keskellä kultakoristukset.

    Yhden tarran koko n. 3,5cm x 2,5cm.

  • Ääriviivatarra ristit 23mm 72kpl

    Ääriviivatarra ristit 23mm 72kpl

    1,50 

    Arkissa 72kpl 23mm korkuisia ristitarroja.

    Valitse vaihtoehdoistaLadataan Valmis Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.
  • Hearty crafts stanssatut 3d-kuvat ristit

    Hearty crafts stanssatut 3d-kuvat ristit

    5,90 

    Pakkauksessa on 10 erilaista valmiiksi leikattua 3d-kuvaa, joissa jokaisessa 3osaa. Jokaisen kuvan osat on pakattu erillisiin pusseihin. Kuvat ovat tukevaa kartonkia. Kuvan koko n.8cm, vaihtelee erimallisissa kuvissa. Kuvat saattavat sisältää glitteriä.

    Tarvitset lisäksi 3d-kohotarrapaloja, joilla kiinnität kuvien osat toisiinsa kolmiulotteiseksi. Valitse tarrapalan paksuus 0,5-3mm sen mukaan miten koholle haluat osien jäävän.

    Takimmaiseksi tulee isoin kuva, keskimmäiseksi seuraavaksi isoin ja viimeisimmäksi eteen pienin kuva. Kuvia voi käyttää korttiaskarteluun myös ilman päällekkäin kokoamista, kuvat ovat tällöin erikokoisia.

    Hearty Craftsin 3d-kuvat sopivat hyvin korttiaskarteluun ja muihin paperiaskarteluprojekteihin.

  • Koristetarra metalliristi 14x25mm, 9kpl/pkk

    Koristetarra metalliristi 14x25mm, 9kpl/pkk

    3,50 

    Ristin koko n.14x25mm, arkissa 9kpl

    Valitse vaihtoehdoistaLadataan Valmis Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.
  • Ääriviivatarra Osanottotekstit, kädet, erivärisiä

    Ääriviivatarra Osanottotekstit, kädet, erivärisiä

    1,20 
    Valitse vaihtoehdoistaLadataan Valmis Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.
  • Ääriviivatarra Onnea, rippitekstit

    Ääriviivatarra Onnea, rippitekstit

    1,20 

    Arkissa tekstit Onnea, Rippijuhlana, Rippipäivänä sekä ketjunauhaa ja erikokoisia ristejä.

    Valitse vaihtoehdoistaLadataan Valmis Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.
  • Ääriviivatarra ristit

    Ääriviivatarra ristit

    1,20 

    Arkissa 2-3,2cmkorkuisia ristitarroja

    Valitse vaihtoehdoistaLadataan Valmis Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.
  • Teematarra ristit 25x40mm 9kpl

    Teematarra ristit 25x40mm 9kpl

    2,20 
    Valitse vaihtoehdoistaLadataan Valmis Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.
  • Joy crafts rististanssi 6002/1007 (7x8,3cm)

    Joy crafts rististanssi 6002/1007 (7×8,3cm)

    10,50 

    Sopii useimpiin stanssauslaitteisiin kuten Bigshot ja Cuttlebug.

UUTISKIRJEEN TILAUSLOMAKE

Liity uutiskirjeen tilaajaksi, jolloin saat heti tiedon uutuuksista ja tarjouksista!

Villakeiju.fi verkkokauppa tarjoaa monipuolisen valikoiman tuotteita askarteluun, käsitöihin ja toimistoon. Valikoimaamme kuuluvat askartelu- ja käsityötarvikkeet, kortit ja lahjat, kirjat, lelut ja pelit sekä taide- ja toimistotarvikkeet.

Turvalliset maksutavat
Luotettavat toimitustavat

Copyright © 2024 Villakeiju | Verkkokaupan toteutus: Mainostoimisto Sitrusmedia Oy