Snazaroo-kasvovärit ovat vesiliukoisia ja värit on helppo pestä pois kasvoilta. Kasvovärit on valmistettu korkealuokkaisista raaka-aineista, jotka täyttävät EU:n ja FDA:n lelu-ja kosmetiikkamääräykset. Kasvomaalausvärit ovat turvallisia eivätkä aiheuta allergisia reaktioita. Ne ovat myös täysin myrkyttömiä. Varaa kaikki tarvittavat välineet valmiiksi kasvomaalauksen aloittamista ja suojaa vaatteet. Ennen maalausta puhdista iho huolellisesti ja levitä kasvoille ohut kerros kasvovoidetta, anna voiteen imeytyä hyvin. Mikäli värinappitarjonnasta ei löydy tarvitsemaasi sävyä, voit sekoittaa sävyn itse kahdesta tai useammasta väristä. Snazaroo kasvoväreillä maalaaminen on lastenleikkiä!
Hurmaava palapeli, jossa on 1000 palaa. Palapelin syksyisessä kuvassa komea lapinpöllö katselee uteliaana eteenpäin. Yhden palan suuntaa-antava koko on n. 2 x 2,8 cm, palan muodosta riippuen. Palapeli on valmistettu kierrätyspahvista, ja sen koko on valmiiksi koottuna 68 x 48 cm. Palapelin voi halutessaan vaikka kehystää seinälle tai koota myöhemmin uudelleen. Palapelien kokoaminen rauhoittaa ja…
Hope neliöpostikortti, kettu ja mustikat. koko 140 x 140 mm. Kuvitus Kaarina Toivanen. Suomessa valmistettu. Ostamalla Hope-kortin tuet lasten ja nuorten hyväksi tehtävää työtä. www.hopeyhdistys.fi
Koko: , Kork. 20 cm, S: 4 cm, Lev: 22 cm Litteä, vapaasti seisova halloween-pahvikurpitsa, jossa valosarja valmiina sisällä. Sisäänrakennettu paristorasia, katkaisin kurpitsan sivulla. Lämmin valo loistaa läpinäkyvällä kankaalla päällystetyistä aukoista. Paristot 2 kpl AA (tuotenro 14000, eivät sisälly pakkaukseen)
Suomalainen design heijastin karhun kuvalla. Sisältää papukaijalukon ja palloketjun. Heijastin on CE (EN 13356)-merkitty. Tyyppitarkistettu, heijastin täyttää EU:n henkilönsuojainasetuksen 2016/425. Sisältää pieniä osia, ei sovellu alle 3-vuotiaille. Koko: 7,5 x 11 cm. Palloketju: 7 cm. Design: Mira Mallius. Valmistettu Suomessa.
Suomalainen design heijastin ketun kuvalla. Sisältää papukaijalukon ja palloketjun. Heijastin on CE (EN 13356)-merkitty. Tyyppitarkistettu, heijastin täyttää EU:n henkilönsuojainasetuksen 2016/425. Sisältää pieniä osia, ei sovellu alle 3-vuotiaille. Koko: 7,5 x 11 cm. Palloketju: 7 cm. Design: Mira Mallius. Valmistettu Suomessa.
Koottava koriste. Mukana kuvalliset kokoamisohjeet. Valmistettu Suomessa kotimaisesta koivuvanerista. Muoviton, helposti lähetettävä postikorttimainen pakkaus.
Valitse vaihtoehdoista
Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.
**Huom! Vanut myydään erikseen!** Ompele itse kiva Mauno Mäyräkoira! Pakkaus sisältää leikattavat koiran kappaleet ja selkeät ompeluohjeet. Lisäksi tarvitset noin 200 g askarteluvanua. Ei erikseen kiinnitettäviä silmiä tms irtoavia pikkuosia. Mauno soveltuu myös isomman lapsen itse ommeltavaksi. Materiaali 100% puuvillaa, digipainettu. Uusi, ohuempi materiaali, jossa värit toistuvat kirkkaampina ja ompelu on helpompaa. Mallin ja…
Valitse vaihtoehdoista
Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.
Paketti tyylikkäitä valmiiksileikattuja 3D-kuvia – erityisen laadukas, vahva paperilaatu – kuvissa hileitä ja viimeistelynä lakkapinta – paketissa 10 erilaista, huolellisesti pakattua kuvaa – jokaista kuvaa on 3 kuvakerrosta – sopivat kortteihin, lahjapakettien päälle, tauluksi, jääkaappimagneetiksi ym. -siili
Kangasta myydään pakalta, tilausyksikkö 10cm. Hinta ilmoitettu per 10cm. Minimitilausmäärä 20cm. Materiaali: 95% puuvilla, 5% elastaani Leveys: n. 160cm Paino: 220g/m2 Pesu 40 asteessa, ei rumpukuivausta. Suunnittelija: Hanna-Maria Mainelakeus Kankaat valmistetaan Euroopassa, Ökotex 100 Kankaasta saa ommella tuotteita myyntiin! Tilausyksikkö 10cm, eli 1kpl=10cm, 10kpl=1m Metreittäin myytävillä, asiakkaalle täsmämittaan leikattavilla tuotteilla ei ole vaihto-…
Kangasta myydään pakalta, tilausyksikkö 10cm. Hinta ilmoitettu per 10cm. Minimitilausmäärä 20cm. Materiaali: 95% puuvilla, 5% elastaani. Leveys: n. 160cm Paino: 220g/m2. Pesu 40 asteessa, ei rumpukuivausta. Suunnittelija: Hanna-Maria Mainelakeus. Kankaat valmistetaan Euroopassa, ökotex- sertifioitu. Metreittäin myytävillä, asiakkaalle täsmämittaan leikattavilla tuotteilla ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta.
Kangasta myydään pakalta, tilausyksikkö 10cm. Hinta ilmoitettu per 10cm. Minimitilausmäärä 20cm. Tilausyksikkö 10cm, eli 1kpl=10cm, 10kpl=1m Oravan korkeus n. 8cm Materiaali: 95% luomupuuvilla, 5% elastaani Leveys: n. 160cm Paino: 220g/m2 Pesu 40 asteessa, ei rumpukuivausta. Suunnittelija: Hanna-Maria Mainelakeus Kankaat valmistetaan Euroopassa, GOTS- sertifioitu Kankaasta saa ommella tuotteita myyntiin! Metreittäin myytävillä, asiakkaalle täsmämittaan leikattavilla tuotteilla…
Liotetaan vedessä muutama sekunti, jolloin se on käyttövalmis. Voidaan leikata tai käyttää suoraan rullasta. Sopii muoville, lasille, verkolle, pahville, ym. Kasvoille laitettaessa alle tarvitaan vaseliinikerros. Kipsinauhan käyttö Käytä käsineitä ja laita pöydälle muovi- tai vahaliina. Aloita leikkaamalla nauha pienempiin osiin, jotta kappaleet ovat käyttövalmiita ennen aloittamista. Aseta märkä kipsinauha metallin, lasin, polystyreenin tai metallilankaverkon päälle…
25 cm, S: 4 cm, Lev: 22 cm Litteä, vapaasti seisova halloween-pahvikurpitsa, jossa valosarja valmiina sisällä. Sisäänrakennettu paristorasia, katkaisin kurpitsan sivulla. Lämmin valo loistaa läpinäkyvällä kankaalla päällystetyistä aukoista. Paristot 2 kpl AA (tuotenro 14000, eivät sisälly pakkaukseen)
Kauniit luonnon materiaalit sopivat suomalaiseen kotiin. Inspiroiva kädentaito-opas neuvoo, miten lähiluonnon moninaisista aarteista syntyy upeita koriste-esineitä. Luonnosta käsin -kirjan inspiraation lähteenä on suomalainen luonto ja sen neljä vuodenaikaa. Jokaisella materiaalilla on aikansa. Kevät notkistaa pajut, risut ja tuohet, kesä saa kukat kukoistamaan, syksy hehkuu väreissä ja talvi tuo kaamoksen karua kauneutta materiaaleihin. Kirjassa on paljon…
Koruhelmet askarteluun ja koristeluun. Pakkauksessa 300 koruhelmeä, helmien koko n. 6-10mm. Reiän koko n. 1,5mm. Materiaali muovi. Pakkauskoko n. 13 x 11cm.
Valitse vaihtoehdoista
Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.
Mitä kaikkea Pipsa tekee vuoden aikana? Hauska värityspuuhakirja on täynnä tekemistä! Talvella kiidetään hangilla, keväällä seurataan luonnon heräämistä ja syksyllä tietenkin hypitään kuralätäköissä! Kirjassa on monenlaista puuhaa kaikille Pipsan ystäville sokkeloista yhdistelytehtäviin, värittämisestä salakirjoitukseen. Kirja on suunniteltu ja painettu Suomessa. Otava
-95% puuvilla, 5%elastaani -Digiprint -leveys 150cm -paino 250g -Kangas myydään 10cm välein. Hinta 2,19e on per 10cm. Kankaan metrihinta on 21,90e/m. -Jos tarvitset kangasta 1m, tilaa silloin 10 x10cm =100cm. Jos tarvitset 1,5m, tilaa silloin 15x10cm=150cm. -Pienin leikattava määrä on 20cm.
Kartio n. 1 kg = n. 390 m, puikot 8-12, virkkuukoukku 8-9mm.
Muhku on paksu villalanka, joka sopii muhkeisiin sisustusneuleisiin ja matonkudontaan. Lanka huopuu konepesussa, joten se sopii myös huovutettaviin tuotteisiin.
Hoito-ohje: Käsinpesu 30 astetta, tasokuivaus, ei rumpukuivausta. Villatuotteen raikastamiseksi riittää useimmiten tuuletus.
Valitse vaihtoehdoista
Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.
Liity uutiskirjeen tilaajaksi, jolloin saat heti tiedon uutuuksista ja tarjouksista!
Villakeiju.fi verkkokauppa tarjoaa monipuolisen valikoiman tuotteita askarteluun, käsitöihin ja toimistoon. Valikoimaamme kuuluvat askartelu- ja käsityötarvikkeet, kortit ja lahjat, kirjat, lelut ja pelit sekä taide- ja toimistotarvikkeet.
Tämä sivusto käyttää evästeitä asiakaskokemuksen parantamiseen. Alta voit valita suostumuksesi. Katso tarkemmat tiedot alta tietosuojaselosteesta.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Nämä ovat sivuston toiminnalle välttämättömiä evästeitä, joiden käyttöä ei voi kieltää. Hyväksyt näiden evästeiden käytön selaamalla sivustoamme.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Hyväksymällä kaikki evästeet tai Tilastot, annat suostumuksen Google Analytics (GA4) käyttöön.
Markkinointi
Nämä ovat kolmannen osapuolen evästeitä, kuten esimerkiksi Facebookia varten.