Klaanien legendoja on neljäs Soturikissat-novellikokoelma. Kirja sisältää novellit Täplälehden sydän, Mäntytähden valinta ja Myrskytähden kaiku – kolme ennen kertomatonta tarinaa Soturikissat-saagojen varrelta.
Miksi Täplälehti lopetti soturikoulutuksensa ja päätti ryhtyä parantajaksi? Mikä sai Mäntytähden luopumaan klaanielämästä ja lähtemään metsästä? Miten Myrskytähden päällikkyyttä koeteltiin hänen klaaninsa alkuaikoina?
Vahvasti ajassa kiinni oleva nuortenromaani rohkeudesta hypätä tuntemattomaan. 17-vuotias Routa tuntee olevansa eri maata kuin varakkaat ja huolettomat lukiokaverinsa. Kotona jääkaapissa on vain valot, isä on nuutunut sohvalle ja Roudan on kannettava vastuuta pikkusiskosta. Hän ei odota tulevaisuudeltaan mitään – miksi odottaisi. Jotakin kuitenkin tapahtuu, kun vanhojentansseja ohjaava Otso houkuttelee hänet tanssitunneille. Uuden harrastuksensa avulla…
Ohlssonin uusi jännityssarja nuorille! Suosituista dekkareistaan kuuluisa Kristina Ohlsson kirjoittaa jälleen nuorille lukijoille: Tulipyörä vie karmivan mysteerin jäljille rauhallisessa rannikkokylässä. Heidin kotitalossa tapahtuu outoja. Lattian alta löytyy remontin yhteydessä vanha lapsen kenkä ja lelu. Yö toisensa jälkeen raivoaa kauhea myrsky, ja iltaisin Heidi kuulee jonkun hiipivän viereisessä huoneessa. Mutta maailmanpyörä on tullut kesäksi Hovenäsetiin, jippii!…
Kukaan ei ole koskaan kesyttänyt tarujen pelottavaa jäälohikäärmettä. Yli lentäessään se jättää jälkeensä hyisen maan. Mutta Adara ei pelkää. Hän on talvilapsi, joka on syntynyt keskellä kaikkein kovimpia pakkasia.
Jäälohikäärme saapuu Adaran luokse joka talvi. Kun Adara on seitsemän, pohjoisen tuliset lohikäärmeet hyökkäävät hänen kotiinsa. Vain kylmä ja jää voivat pelastaa hänen maailmansa täydelliseltä hävitykseltä.
Peli vain kovenee, kun DragonSlayer666 matkaa kohti menestystä. Suosikkisarjan kaksi osaa yksissä kansissa. Lukiossa DragonSlayer666 kaipaa yläkoulua ja vanhoja pelikavereita. Samaa lukiota käy myös hänen perivihollisensa Hege91, joka punoo juoniaan. Menestys kansainvälisissä CS-kisoissa ei ole noussut Dragolle päähän. Hän piiskaa tiimiään entistä kovempiin suorituksiin. Pelaajilta tuntuu vain olevan puhti poissa. Miten Dragon tiimin käy? Aleksi…
DragonSlayer666 elää virtuaalimaailmassa ja tahtoo maailman parhaaksi pelaajaksi. Niin tahtoo myös hänen perivihollisensa Hege91. Koulun suosituin tyttö aiheuttaa Dragolle päänvaivaa, samoin äidin poikaystävä Jorgos. Dragon olisi keploteltava lukioon, mutta ensin pitää perustaa suojelutiimi koulukiusatulle seiskaluokkalaiselle.
Lanz sukeltaa yhä syvemmälle kadonneiden vanhempiensa kohtaloihin ja valheiden mittakaava alkaa paljastua. Lanz Kalmar -sarjassa vetävä toiminta ja terävä huumori yhdistyvät kiinnostaviin teemoihin elämästä totalitaarisessa yhteiskunnassa.
Vankilan jälkeen Lanz elää mikroskooppisen tarkkailun alaisena. Keikka ei kuitenkaan ollut turha, sillä Lanzin sukuun liittyvä salaisuuksien vyyhti alkaa aueta. Rodenttien karismaattinen johtohahmo Duko on yhä oudon kiinnostunut Lanzista, ja vaikka tuttavuus pahamaineisen jengin kanssa on yhtä kuin kasa hallitsemattomia riskejä, he ovat myös pettämätön tietolähde. Lanzin saadessa vahvistuksen hurjimmille epäilyksilleen hän lähtee uhkarohkealle retkelle ottamaan selvää äitinsä kohtalosta. Voisiko tämä olla sittenkin vielä elossa?
– Taikaliikenneosastoon on jo sijoitettu useita meikäläisiä. Jos Potter ilmiintyy tai käyttää hormiverkkoa, me tiedämme sen välittömästi. – Hän ei tee kumpaakaan, Kalkaros sanoi. – Kilta karttaa ministeriön valvomaa tai säätelemää liikennettä; he eivät luota mihinkään millä on jotain tekemistä ministeriön kanssa. – Sitä parempi, Voldemort sanoi. – Pojan on liikuttava avoimesti. Huomattavasti helpompi kaapata….
Harry Potterin kuudes lukuvuosi on täynnä yllätyksiä Lontoossa kolea, leppymätön sumu ei hellitä, vaikka on heinäkuu. Silta sortuu, ihmisiä murhataan, pyörremyrsky riehuu maan länsiosassa. Jästien pääministerillä riittää huolia, mutta taikaministerillä, Cornelius Toffeella, ei ole yhtään helpompaa: hän on saanut potkut. Harry Potterin kesäloma keskeytyy, kun itse Albus Dumbledore saapuu Likusteritielle tapaamaan Harry Potteria. Mitä on…
Harry Potteria risoo. Hän ei ole kuullut sanaakaan velhomaailmasta koko kesän aikana, eikä jästiuutisten salakuunteleminenkaan tuota tuloksia.
Pian kuitenkin alkaa tapahtua ja sellaista vauhtia, että Harry kohta muistelee melkein kaiholla Dursleyllä vietettyä kesää. Ankeuttajat hyökkäävät ja Harrya uhkaa (jälleen kerran) Tylypahkasta erottaminen. Asioiden laita ei parane hänen palattuaan Tylypahkaan: kouluun on pestattu uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja, Dolores Pimento, joka saa Kalkaroksenkin vaikuttamaan herttaiselta joulupukilta.
Uusi häikäilemätön professori toimii taikaministeri Cornelius Toffeen kätyrinä muuttaen mielivaltaisesti koulun sääntöjä, eikä edes rehtori Dumbledore tunnu mahtavan hänelle mitään. Harry joutuu uuden professorin silmätikuksi ja hermostuu yhä pahemmin. Arpea särkee polttavasti ja hän näkee niin merkillisiä unia, että pelkää menettävänsä järkensä. Lordi Voldemort on liikkeellä, Harry tietää sen jokaisella solullaan, ja järjestää Ronin ja Hermionen kanssa Tylypahkan oppilaille salaisia tapaamisia, joissa harjoitellaan pimeyden voimilta suojautumista. Mutta kykenevätkö he oppimaan tarpeeksi vahvoja taikoja voittaakseen Voldemortin ja hänen joukkonsa? Harry Potter ja Feeniksin kilta paljastaa uusia, yllättäviä piirteitä niin Harrysta kuin muistakin aikaisempien teosten henkilöistä.
Pikkuhirttivaaran kylässä tapahtuu kummia: aution talon puutarhuri näkee outoa loimotusta päärakennuksesta ja menee tutkimaan asiaa. Hän kuuntelee raolleen jääneen oven takana, kun kaksi miestä punoo karmeita juonia. Silloin paikalle luikertelee jättiläiskäärme ja puutarhurin on astuttava huoneeseen – kauhein seurauksin.
Samaan aikaan Harry Potter herää Likusteritiellä arvessaan tuntuvaan polttavaan kipuun…
Ennen neljännen kouluvuoden alkua Harry pääsee Weasleyn veljesten kanssa seuraamaan huispauksen maailmanmestaruuskisoja. Jännittävän ja yllätyksellisen loppuottelun jälkeen syntyy sekasortoa, kun taivaalle leimahtaa pimeän piirto ja kuolonsyöjät marssivat esiin. Keitä he ovat? Harryn neljäntenä kouluvuonna Tylypahkan koulussa järjestetään kolmivelhoturnajaiset, johon osallistuu oman koulun lisäksi kaksi muuta velhokoulua. Kustakin osallistujakoulusta valitaan ottelija kolmeen rohkeutta, taitoa ja ajattelua mittaavaan koetukseen, jotka voivat olla hyvinkin vaarallisia. Kolmen koulun nuoret velhot ja noidat seuraavat huimaa turnausta omia suosikkejaan kannattaen. Ottelupäivien välissä koulunkäynti jatkuu: taikaolentojen hoidossa tutustutaan räiskeperäisiin sisuliskoihin ja haiskuihin, uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja Alastor Villisilmä Vauhkomieli herättää pelkoa ja ihastusta ja Sibylla Punurmio ennustaa Harrylle synkkää kohtaloa. Yksi kouluvuoden hurjimmista koetuksista on seuralaisen pyytäminen joulutanssiaisiin. Harrysta tuntuu, että kikattaminen pitäisi kieltää laissa…
Vaarallinen velho Sirius Musta on paennut Azkabanin vankilasta, mistä yksikään vanki ei ole koskaan ennen onnistunut pakenemaan. Sirius Musta on vuosia aiemmin tuomittu kolmentoista ihmisen murhasta, ja nyt hän on vapaalla jalalla. Kaikki merkit viittaavat siihen, että hän haluaa etsiä käsiinsä Harry Potterin. Taikaministeriö on valppaana ja Tylypahkan velhojen ja noitien koulussa kiristetään turvatoimia. Koulun…
Harry Potterin ankea kesäloma Dursleyn perheen luona päättyy vauhdikkaasti, kun noitakoulusta tutut Weasleyn veljekset hakevat hänet pois lentävällä Anglialla. Ensimmäistä kertaa elämässään Harry pääsee tutustumaan oikeaan velhoperheeseen, jossa loihditaan ruokaa, luetaan eläviä taikakirjoja ja kitketään puutarhasta menninkäisiä.
Sekopäinen Dobby-tonttu on varoittanut Harrya palaamasta takaisin Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun, mutta mikään ei saisi Harrya jäämään pois. Toinen lukuvuosi ei kuitenkaan ala Harryn ja Ron Weasleyn osalta aivan suunnitelmien mukaan. Jostain merkillisestä syystä he eivät pääse Tylypahkan pikajunan kyytiin. Kun he lopulta saapuvat kouluun, on vastaanotto kirjaimellisesti murskaava. Ja pian koulussa alkaa tapahtua kummia. Miksi Harry kuulee pelottavia ääniä, joita muut eivät kuule?
Seiniin ilmestyy salaperäinen teksti: Salaisuuksien kammio on avattu. Varokaa, perillisen viholliset. Mitä se oikein tarkoittaa? ihmettelevät Harry, Ron ja Hermione ja yrittävät ratkaista 50 vuotta vanhan arvoituksen. Eikä siinä kaikki – vain Harry voi kuulla hyytävän, uhkaavan äänen, joka kuiskuttaa kuolemasta läpi koulun seinien.
Harry Potter on mielestään ihan tavallinen poika. Tosin hän asuu huoltajiensa luona portaiden alla olevassa kaapissa. Harryn elämä muuttuu täysin, kun hän saa 11-vuotispäivänään merkillisen kirjeen. Se on kutsu Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun.
Harrylle avautuu kokonaan uusi maailma, johon kuuluvat velhot, noidat, yksisarviset ja lohikäärmeet. Harry saa tietää olevansa velhojen sukua!
Silti kaikki on aloitettava alusta. Tylypahkassa Harry opiskelee taikuuden alkeita, kuten muodonmuutoksia, taikajuomien tekoa, loitsuja ja suojautumista pimeyden voimilta. Koulunkäynti on hauskaa, mutta henkeäsalpaavan jännittäväksi se muuttuu, kun Harry ryhtyy ratkomaan kiehtovaa arvoitusta ystäviensä Ron Wesleyn ja Hermione Grangerin kanssa, ja pelissä on tiedät-kai-kuka… Viisasten kivi on ensimmäinen teos kaiken ikäisten suosion saavuttaneessa Harry Potter -sarjassa.
Pohjoismaista mytologiaa ja hyytävää jännitystä yläkoululaisille.
Veljekset Viggo ja Alrik ovat saaneet tehtäväkseen vartioida maagista kirjastoa, mutta sen suojaus heikkenee ja tarujen pahantahtoiset olennot on yhä vaikeampi pitää kurissa.
Kammottava musta noita tekee kohtalokkaan sopimuksen painajaisten tuojan kanssa. Lopulta poikien on tunkeuduttava oppiäitinsä Estridin uneen pelastaakseen hänet ja koko Mariefredin kaupungin.
Urbaani nuorten kauhusarja vangitsee koukuttavalla kerronnallaan ja huikeilla sarjakuvamaisilla kuvituksillaan.
Koe maailman suosituin kissasarja! Erin Hunterin fantasia vie mukanaan.
Miau! Soturikissat on miljoonien fanittama rikas fantasiamaailma, josta kertovia kirjoja on kymmenittäin.
Julman Tummahännän valtakausi on heikentänyt Varjoklaanin varjoksi entisestään, eikä päällikkö Pihlajatähti saa kissojaan puhaltamaan yhteen hiileen. Klaanin toivona pidetty varapäällikkö Tiikerisydän haluaa palauttaa klaaninsa taas loistoon, mutta elämä saakin yllättävän käänteen: Tähtiklaanin enne lähettää Tiikerisydämen ja hänen salaisen kumppaninsa Kyyhkysiiven kauas klaaneista, vaaralliselle reviirille, jollaista he eivät ole ennen nähneet.
Tiikerisydämen varjo on kymmenes Soturikissat-erikoisseikkailu, joka sijoittuu Varjojen aika -saagan aikaan. Kirjassa seikkaillaan kaksijalkojen kaupungissa.
Rauha haluaa näyttää kyntensä metsästäjänä ja tutustuu samanhenkiseen Jani-Pekkaan, kun Rocky taas ajautuu unelmoimaan oman lukiobändinsä upeasta solistista Hillasta. Kuljettavatko ihastukset ja erilaiset kiinnostuksen kohteet Rockya ja Rauhaa vääjäämättä erilleen?
Kun Rauha vie Rockyn yöretkelle Surmalammen kodalle, tapahtuu outoja asioita ja Rockyn epäilykset rikoksesta heräävät. Mutta Rauha on kaksikosta se, joka ajautuu todelliseen vaaraan, ennen kuin mysteeri ratkeaa.
Uljasmaa 9 Käärme valmistautuu iskemään. Hiekkakielten kirous -saagan päätösosassa etsitään epätoivoisesti seuraajaa Suurelle isälle ja kamppaillaan vaarallista vihollista vastaan. Leopardi, joka on jäänyt vihollisten keskelle. Gorilla, jonka oma lauma on pettänyt. Gaselli, jolla on mahtava kohtalo. Jättiläiskäärme Isoemo kasvattaa mahtiaan päivä päivältä. Kuka selviää voittajana, kun Uljasmaa käy viimeiseen taisteluun hiekkakielten kirousta vastaan? Kustantaja: WSOY…
Mopon selässä on hauskaa, paitsi jos pakenee henkensä edestä. Humoristinen ja jännittävä nuortensarja jatkuu. Kososen kesälomaan mahtuu vielä yksi selvittämätön rikos. Niinpä hän lähtee Valtsun ja Jannikan kanssa naapurikuntaan tutkimaan erakoituneen taiteilijan murhaa. Tutkimukset eivät ehdi edes alkaa, kun paikallinen mopojengi haluaa näyttää, kuka kylällä määrää. Murhamökillä Kososta odottaa karmea yllätys. Onneksi hän saa kohdata…
Oletko miettinyt millaista väkeä asustaa hyönteishotellissa? Millaisia persoonia ovat Grilli-Fredi tai Bizzzzzz? Onko Trumpettikärsäkäs hoopo vai onko hänellä vain surkea muisti? Ram Raatokärpäsellä on selkeät sävelet, mutta ovatko muut samaa mieltä? Mitä tapahtuu, kun Sune Sudenkorennon puhtoiseen kotiin saapuu sotkuistaan tunnettu Körmy Konsikäs? Hyönteishotelli sisältää kymmenen mielikuvituksellista ötökkäsatua. Kirjailijat: Harri István Mäki Kuvitus: Harri István…
Voitko itse päättää elämäsi suunnan, jos kannat verenperintönä poikkeuksellista kykyä? Viimeinen perillinen aloittaa koukuttavan Lanz Kalmar -toimintasarjan nuorille. 14-vuotias Lanz elää tavallista teinin arkea, kunnes saa vihjeen oikeasta suvustaan ja joutuu silmäkkäin syvälle haudattujen salaisuuksien kanssa. Lanz Ordovik saa kutsun pelätyn Kolossin muurien sisällä pidettävään tarkastukseen, joka kokoaa yhteen niin ensimmäisen vyöhykkeen eliittiperheiden jälkeläiset kuin…
Menestysdekkaristin timanttinen sarja nuorille. Raivokas myrsky on kuljettanut Venepoukaman rantaan hylkytavaraa, jonka seassa Cecilia, Leo ja Une huomaavat suuren kuolleen käärmeen. Löydös herättää runsaasti kiinnostusta jopa lehdistössä. Samaan aikaan yksi täysihoitola Helmen asukkaista sairastuu vakavasti, ja oireet viittaavat myrkytykseen. Nainen kuiskaa kummallisen sanan, joka paljastuu erään maailman myrkyllisimmän hämähäkin nimeksi. Onko Helmeen tullut kutsumaton kahdeksanjalkainen…
Pikkukokki keittiössä on aloittelijan opas, joka sopii nimestään huolimatta myös aikuisille. Vaihe vaiheelta etenevät kuvasarjat johdattelevat ruoanlaitossa ja leivonnassa kädestä pitäen aina loppumetreille asti ja näet oman kätesi jäljen. Kirjaan on koottu herkulliset reseptit pikkusuolaisesta pääruokien kautta jälkiruokiin sekä makeisiin ja suolaisiin leivonnaisiin. Tämän kirjan avulla kokematonkin kokkailija innostuu helposti taikomaan herkut niin arkeen kuin…
Uljasmaa 8 Salaperäinen myrkky leviää Uljasmaassa. Hiekkakielten kirous -saagan toisessa osassa liittolaiset kääntyvät toisiaan vastaan ja viholliset liittoutuvat. Gorilla, joka on joutunut kauas kotoaan. Gaselli, joka on kohdannut käsittämättömän mysteerin. Leopardi, jonka on saatava vastauksia. Nämä kolme eläintä voivat pelastaa Uljasmaan, jota uhkaavat pahat voimat. Kustantaja: WSOY Julkaisu: Helmikuu 2024 (Kovakantinen kirja) Sivumäärä: 329 s. (Kovakantinen…
Tätä on odotettu: mestarillisen tarinankertojan fantasiasarja saa vihdoin jatkoa! Koko maailman valloittaneen Eragon-sarjan viides osa, jossa lukijoiden suosikkihahmo Murtagh joutuu valitsemaan puolensa. Murtagh vie lukijan uskomattomaan seikkailuun, jossa uhkia ja salaisuuksia vaanii joka nurkan takana. Maailma on muuttunut vaaralliseksi Murtaghille ja hänen lohikäärmeelleen Thornille. Julma kuningas on syösty vallasta, mutta Murtagh ja Thorn joutuvat kärsimään…
On tullut aika lähteä Synkkään Metsään. Rikottu laki -saagan viidennessä osassa klaanikissat ryhtyvät uhkarohkeaan pelastusyritykseen. Soturikissaklaaneja piinannut huijarihenki on kadonnut jäljettömiin ja vienyt mukanaan Myrskyklaanin varapäällikön Oravaliidon. Tilanne alkaa näyttää toivottomalta, eikä eripuraisten kissojen auta muu kuin uskaltautua Synkkään Metsään – pahojen henkikissojen valtakuntaan, jossa vallitsevat nyt aivan uudet säännöt. Rikottu laki -saagan tapahtumat sijoittuvat…
Perillinen – Ensimmäinen kirja Huikea seikkailu alkaa! Eragon on huippusuositun Perillinen-fantasiasarjan ensimmäinen osa. Kun Eragon löytää metsästä sinisen, kiiltävän kiven, hän uskoo osuneensa aarteeseen. Pian poika kuitenkin tajuaa, että kivi onkin muna, josta kuoriutuu lohikäärmeen poikanen. Yhdessä yössä Eragonin yksinkertainen maalaiselämä on mennyttä. Ikivanha miekka ja tarinankertoja Bromin neuvot turvanaan Eragon ja hänen lohikäärmeensä Saphira…
KUN PIMEYS LASKEUTUU ALAGAËSIAAN… Esikoinen on huippusuositun Perillinen-sarjan toinen kirja. Eragon ja lohikäärme Saphira ovat juuri kukistaneet kääpiöiden ja muiden kapinallisten kanssa kuningas Galbatorixin joukot, jotka hyökkäsivät heidän turvapaikkaansa Farthen Dûriin. Vaikka vardenien kapinallisryhmiä repivät pian sisäiset valtataistelut, Eragonin on määrä lähteä Arya-neidon johdatta – mana Ellesméraan, haltioiden maahan, jotta hänen lohikäärme – ratsastajan koulutuksensa…
Eeppisen suursarjan huikea päätös! Kohtaloaan seuraava Eragon ja hänen lohikäärmeensä Saphira ovat kulkeneet yhdessä pitkän matkan. Mutta ovatko he valmiita kohtaamaan Galbatorixin? Viimeisessä taistelussa ei ole tarjolla uusia mahdollisuuksia. Lohikäärmeratsastaja, Varjontappaja. Eragonilla on jo monta nimeä ja ansiota, mutta vaarallisin tehtävä on yhä edessäpäin. Kun vardenit, kapinallisten joukot, keräävät voimiaan ja suuntaavat kohti Valtakunnan pimeää…
arinoita Alagaësiasta. Osa 1: Eragon Odotettu paluu Eragonin maailmaan! Eeppistä seikkailufantasiaa parhaimmillaan. Tervetuloa takaisin Alagaësiaan, lohikäärmeratsastaja Eragonin ja hänen Saphira-lohikäärmeensä luo. On kulunut vuosi siitä, kun Eragon etsi lohikäärmeratsastajille uuden kotiseudun, Valkeat vuoret. Eragonin kaikki aika menee velvollisuuksien ja työn parissa, neuvotteluissa kääpiöiden, haltioiden ja urgalien kanssa, lohikäärmeen munien vartioinnissa, ratsastajien koulutuksessa. Saphira huomaa Eragonin…
Kokkaa yhdessä suosikkitubettajien kanssa! Meemitalosta tutut vaikuttajat Ella ja Helmi ovat koonneet valloittavan värikkääseen kirjaan lempireseptinsä. Mukaan mahtuu helppoja ja herkullisia ruokia, välipaloja ja juomia sekä ehdotuksia pikniktarjoiluihin ja leffasnäkseihin. Selkeiden ohjeiden avulla syntyy muun muassa täydellinen pastasalaatti, lämpimät voileivät, pinkki smoothie ja suklaakuorrutetut popcornit. Kirjassa on tilaa myös omille muistiinpanoille ja ruokaideoille. ISBN kovakantinen…
Kun kuolema koskettaa, kaikki muuttuu. Hiipivää kauhua nuorille. Lauri herää sairaalasta kohtalokkaan auto-onnettomuuden jälkeen, eikä muista sitä edeltävistä tapahtumista paljoakaan. Äiti on kuitenkin kuollut ja koko elämä nuljahtanut uomistaan. Kun Lauri aloittaa hitaan toipumisen pikkukylässä tätinsä luona, hänellä on epämiellyttävä tunne, ettei kaikki ole aivan kohdallaan. Kuolleet eivät pysy kuolleina eikä naapurin kaunis Vilja-Maaria halua…
27,90 €Alkuperäinen hinta oli: 27,90 €.15,00 €Nykyinen hinta on: 15,00 €.
Talo, jossa kummittelee. Se tästä enää puuttuikin. Lomanvietto kaukana kaupungista ja kavereista ei ollut se, mitä Pii toivoi hartaasti odottamaltaan kesältä. Ja sitten vielä lomatalokin osoittautuu oudoksi ja arveluttavaksi. Kuka on poika, joka liikuskelee huoneissa kuin kotonaan, ja miksei kukaan muu näe häntä? Piin ulkopuolisuuden kokemus kääntyy vahvuudeksi, sillä hän näkee asioita, joita muut eivät…
Tähtihevosten kohtalonhetket! Mystiikkaa ja tyttöenergiaa yhdistävän Star Stable -hevoskirjasarjan toinen trilogia saa jännittävän päätöksensä osassa, jossa koko saaren ja hevosten magia järkkyy. Anne on pelastettu Pandoriasta, mutta Sielunratsastajia, tähtihevosia ja koko taianomaista saarta uhkaava vaara ei ole väistynyt. Pelastaakseen Jorvikin Lindan, Lisan, Annen ja Alexin on löydettävä saaren viimeinen kantava tähtihevostamma ja suojeltava syntymätöntä varsaa….
Lähde lumoavalle makumatkalle Tylypahkaan tämän virallisen Harry Potter -kokkauskirjan avulla. Maagisen upeasti kuvitetun teoksen opastamana loihdit toinen toistaan taianomaisempia ruokia, pikkupurtavia, juomia ja jälkiruokia, jotka ovat kuin luotuja suuren salin pitoihin. Yli 40 reseptin avulla niin pöllöpostin kutsukirjeohukaiset, Hagridin muheva muhennos, ritari Cadoganin hedelmämiekat kuin Draco Malfoyn blondiet syntyvät kuin taikaiskusta! Mukana on useita ohjeita,…
16,90 €Alkuperäinen hinta oli: 16,90 €.15,00 €Nykyinen hinta on: 15,00 €.
Suosittu piirustusopas nyt myös lapsille! Lasten suuri piirustuskoulu opastaa nuoret taiteilijat kannustavasti piirtämisen maailmaan. Hyvien piirustustaitojen salaisuus ovat innostus, kunnon tarvikkeet ja ahkeruus. Kaikki muu kehittyy kuin huomaamatta! Kirjaan on koottu parhaat vinkit piirtämisestä kiinnostuneille lapsille. Kirja käy läpi perustekniikat ja opastaa helppojen ja hauskojen esimerkkien avulla piirtämisen pariin perusmuodoista vaikeampiin yksityiskohtiin. Aiheet ovat tuttuja,…
Rikottu laki -saagan neljännessä osassa harhaillaan pimeässä ilman Tähtiklaania ja etsitään epätoivoisesti päällikön kadonnutta henkeä. Myrskyklaanin päällikkönä toimiva Oravaliito on oivaltanut järisyttävän totuuden: hän tietää, kuka on Vatukkatähden nahoissa esiintyvä huijari. Oikean Vatukkatähden henki on kateissa, samoin Tähtiklaani, ja tilanne klaaneissa kiristyy. Kissat lähtevät pyytämään apua Sisarilta, salaperäiseltä kiertelevien naaraiden joukkiolta, jolla on yliluonnollisia kykyjä….
Vangitseva kertomus nuorista, jotka osallistuvat tosi-tv-ohjelmaan autiolla saarella. Hei, tahdotko olla kuuluisa? Kuusi nuorta on valittu tosi-tv-ohjelmaan, jonka järjestäjä vaatii osallistujilta ehdotonta vaitioloa. Vene kuljettaa nuoret kuvauksiin pienelle Seelannin saarelle. Siellä heitä odottaa ankea majoitus ja viesti, jonka mukaan tuotantotiimi saapuu seuraavana päivänä. Pian alkaa tapahtua selittämättömiä asioita. Onko karulla saarella muitakin? Salaako joku nuorista…
Finlandia-voittajan hurmaava seikkailuromaani Keväällä minä jäin yksin. Silloin minun äitini jäi vuorelta vyöryvän maan alle ja katosi. Sen jälkeen aika on mennyt kuin sumussa enkä enää tiedä, mikä päivä nyt on… Kun äiti on kadonnut kauheassa onnettomuudessa, Magda Mustalinnun on opittava selviämään yksin. Onneksi hän ei ole kokonaan yksin, onhan hänellä Kastanja – paras koira…
Kissaklaaneja piinaa huijarihenki. Rikottu laki -saagan kolmannessa osassa Tähtiklaani on edelleen kateissa, ja klaaneja ohjailee armoton tyrannipäällikkö. Menetettyään yhden yhdeksästä hengestään Myrskyklaanin päällikkö Vatukkatähti on alkanut kitkeä klaaneista soturilain rikkojia ja vaatia heille ankaria rangaistuksia. Jotkut kuitenkin tietävät totuuden: päällikön kuollessa meni jotakin vikaan. Vatukkatähti ei ole oma itsensä, ja hänen oikea henkensä pyrkii epätoivoisesti…
Astrid Lindgrenin iki-ihanat satuklassikot nyt uudistettuina laitoksina! Kerää yhteisiin lukuhetkiin tai iltasaduiksi sukupolvia yhdistävät tarinat, hahmot ja seikkailut. Sarja on loistava lahja lapselle, lapsenlapselle ja kummilapselle sekä sopiva perussatukirjasto päiväkoteihin. Ronja Ryövärintytär Ronja Ryövärintytär eli silloin, kun ryövärit vielä vaanivat matkustavaisia ja kauppamiehiä metsissä, villihevoset kirmasivat niityillä ja maahiset ja pönthiittiset tanssivat kuutamossa. Ronjan tarina…
Osat yksi ja kaksi Kahdeksas tarina. Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin. Harry Potter ja kirottu lapsi on J.K. Rowlingin, John Tiffanyn ja Jack Thornen luoma uusi tarina, jonka on näytelmäksi kirjoittanut Jack Thorne. Se on kahdeksas Harry Potter -tarina ja virallisesti ensimmäinen, josta on tehty näytelmäversio. Näytelmän ensi-ilta oli Lontoon West Endissä 30.7.2016. Harry Potterilla ei ole…
Soturikissaklaaneissa kytee kapina. Tunnelma tihenee ja Tähtiklaanin piinallinen hiljaisuus jatkuu uuden Soturikissat-saagan toisessa osassa. Soturikissojen kotijärvellä sää lämpenee ja Kuulampi sulaa, mutta esi-isät Tähtiklaanissa ovat edelleen vaiti. Samaan aikaan Myrskyklaanin päällikkö Vatukkatähti on ruvennut käyttäytymään arvaamattomalla tavalla: hän tiukentaa otetta klaanistaan, perää muilta klaaneilta ankarasti soturilain noudattamista ja vaatii ilmiantamaan lakia rikkoneet. Osa kissoista alkaa…
Yksi valtakunta. Kolme maailmaa. Pandat tulevat! Huippusuosittujen Soturikissojen tekijä Erin Hunter hurmaa lukijat upouudella sarjallaan, jonka päähenkilöinä on kolme vastasyntyneenä erilleen joutunutta pandanpentua. Bambuvaltakunnan pandat eivät ole unohtaneet suurta tulvaa, johon heidän rauhaisa elämänsä äkkiarvaamatta päättyi. Kolmelle poikaselle, jotka syntyivät samalla hetkellä kun tulva nousi, vedenpaisumus ei kuitenkaan merkinnyt loppua, vaan alkua elämälle täysin eri…
Jännittävä ja värikkäästi kuvitettu avaruusseikkailu koululaisille. Kaapattua äitiään etsivien Alicen ja Eliaksen matka galaksin halki jatkuu. Avaruusalus Hiljaisuuden miehistö on huolissaan paitsi kapteenistaan Brockista myös Alicesta, joka muistonvartijoiden luona käytyään on alkanut kuulla ja nähdä omiaan. He keksivät suunnitelman, jonka avulla Brock saadaan pelastetuksi pahamaineiselta vankilaplaneetalta, mutta sen toteuttaminen ei ole mikään yksinkertainen juttu. Vankilapako…
Kaikenikäisten fantasiaklassikko Taru Sormusten herrasta on tarina joka on tulvillaan seikkailuja, jännitystä ja huumoria. Se sijoittuu Keski-Maahan ja sen muinaisuuteen, jolloin maata asuttivat uljaat haltiat, pelottomat ihmiset, sitkeät kääpiöt – ja hobitit. Hobitit ovat vähäpätöinen kansa, joka rakastaa elämän yksinkertaisia iloja, maalaisruokaa, olutta ja kessua. He ovat pienikasvuisia ja iloluontoisia, laiskojakin, mutta pohjimmiltaan sisukkaita. Kun…
Tämä on se vitsikirja, joka sinulta puuttuu. Sen hankittuasi tiedät, miten hauskaa koulussa voi olla. Pian olet keskipisteessä ja kaikki haluavat kuulla parhaat jutut juuri sinulta. Ikäsuositus 7+ ISBN 9789523735460 Kirjailija Joachim Readme Kustantaja Readme.fi Sidosasu Pehmeäkantinen Julkaisukuukausi helmikuu 2023 Sivumäärä 400
Eeppinen erikoisseikkailu Soturikissojen ystäville Itsenäisessä erikoisseikkailukirjassa kaukana järveltä asuva Taivasklaani lähtee vaaralliselle matkalle, joka muuttaa kaikkien soturikissaklaanien kohtalon. Viheliäinen kulkukissojen joukkio on vallannut Taivasklaanin kotirotkon, ja klaanin kissat ovat joutuneet pakosalle. Heidän on saatava hajaantunut klaaninsa taas kokoon, mutta rotkoon ei välttämättä ole enää paluuta. Juuri soturiksi nimitetty urhea Haukkasiipi huomaa olevansa elämänsä suurimman haasteen…
Suomituben sisäpiirissä Suomen suurimpien YouTube-tähtien muistelut yksissä kansissa! Isoja egoja, jättituloja ja oman nuoruuden menetystä. 42 räjähtävän rehellistä keskustelua kotimaisten huipputubettajien ja heidän sisäpiirissään toimivien taustavaikuttajien kanssa. Teos kokoaa ensimmäistä kertaa yksien kansien väliin yli neljänkymmenen kotimaisen tähtitubettajan sekä heidän kanssaan työskennelleiden managereiden ja taustavaikuttajien muistelut tämän uuden nuorisokulttuurin synnystä Suomessa, yhden sukupolven noususta kotivideoillaan…
Ystäviä, hevosia, salaisuuksia ja magiaa! Neljän tarinan kokoelmassa sukelletaan syvemmälle Sielunratsastajien maailmaan. Keitä oikeastaan ovat Lisa, Anne, Linda ja Alex? Henkilökohtaisissa kertomuksissa maagisista ystävyksistä paljastuu uusia asioita. Keväisellä maastoratsastuksella Lisa muistelee elämänsä traagisimpia hetkiä ja saa yllättävän vahvistuksen sille, että elämän täytyy jatkua. Anne taas löytää vihdoin yhteisen sävelen äitinsä kanssa ja kuulee uskomattoman salaisuuden…
Maagisen ulottuvuuden armoilla. Mystiikkaa ja tyttöenergiaa yhdistävän Star Stable -hevoskirjasarjan toinen trilogia jatkuu jännittävissä merkeissä. Onnistuvatko Sielunratsastajat pelastamaan yhden jäsenensä salaperäisestä Pandoriasta? Lisa, Alex ja Linda ovat surun murtamia, sillä yksi rakkaista tähtihevosista on menehtynyt. Murehtimiseen ei kuitenkaan ole aikaa, sillä heidän on yritettävä löytää toiseen ulottuvuuteen kadonnut ystävänsä Anne ennen kuin on liian myöhäistä….
Kaksi maailmaa, kaksi eksynyttä nuorta. Huumaavan jännittävä tarina omien voimien etsimisestä. Noituuttaan maaseudulla salaillut Juno muuttaa suurkaupunkiin ja liittyy noitapiiriin, mutta elämä uudessa paikassa on karua. Noitia vainoavat ihmiset tuhoavat ympäristöä ja uhkaavat luonnosta kumpuavaa valkoista magiaa. Noitapiirin kapinallinen Sadin tuntee vetoa pelättyyn mustaan magiaan, joka saa energiansa tuonpuoleisesta. Luonnon energian ehtyessä pimeät voimat houkuttavat…
Sinä valitset oman tiesi elämässä, mutta joskus kohtalo valitsee puolestasi… Suursuosion saavuttaneen Star Stable -pelin salaperäinen tarina jatkuu! Kirjasarjan toisessa osassa Sielunratsastajille selviää, että taru on totta ja heidän on yhdistettävä voimansa pimeyttä vastaan. Vielä hetki sitten Lisa Peterson oli aivan tavallinen tyttö, joka muutti isänsä kanssa Jorvikin hevossaarelle, mutta nyt kaikki on toisin. Hän…
Suomituben supertähden kirja matkasta menestykseen ja elämästä kulisseissa. Kymmenvuotisen tubettajauransa aikana Roni Back on tuonut iloa, inspiraatiota ja piristystä tuhansien suomalaisten arkeen. Ronin 18-vuotiaana aloittama harrastus on johtanut kanavaan, jota seuraa yli puoli miljoonaa ihmistä. Hän on julkaissut lähes 2000 videota, kiertänyt ympäri maailmaa, tavannut kiinnostavia ihmisiä ja kokenut uskomattomia asioita. Nyt hän avaa itsestään…
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Augustpalkinto -voittaja 2022 Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas 2022 Manda ja Malin käyvät ysiluokkaa. On kevätlukukausi, ja bestikset asuvat pienessä kunnassa, jossa ei todellakaan tapahdu juuri mitään. Parivaljakkoa kutsutaan pyöräilijöiksi, koska he niin usein pyöräilevät ympäriinsä jotakin jännää etsien – poikaa, juhlia, vähän rakkautta, mitä vain. Ja kun he eivät ole pyörien selässä,…
Yksisarvisten maaginen Saari kutsuu! ”Jossakin täällä kammiossa on jokaiselle teistä muna. Muna on ilmestynyt maailmaan samalla hetkellä kuin se, jolle se kuuluu. Yksisarvinen on odottanut ihmistään kolmentoista vuoden ajan.” Skandar Smith on aina halunnut yksisarvisen ratsastajaksi. Lopulta koittaa se hetki, että hänen on aika osallistua hautomotenttiin – kuten kaikkien Mantereen kolmetoistavuotiaitten. Tentti ratkaisee, kuka pääsee…
Kolme jännittävää, odotettua seikkailua Myrskyklaanin kissojen historiasta: Miksi Vaahteravarjo katkeroitui klaanilleen ja päätyi hautomaan ikuista kostoa Synkkään Metsään? Millaisen harvinaisen lahjan parantaja Hanhisulka sai Tähtiklaanilta? Mitä tapahtui Korppitassulle hänen elettyään onnellisesti maatilalla lähellä klaanien vanhoja reviirejä? Klaanien varjoja on kolmas Soturikissat-novellikokoelma. Kirja sisältää novellit Vaahteravarjon kosto, Hanhisulan kirous ja Korppitassun jäähyväiset. Ikäsuositus 9+ Nimeke:…
Kertomuksia klaaneista on toinen Soturikissat-novellikokoelma, joka sisältää kolme kiehtovaa, itsenäistä seikkailua klaanikissojen maailmasta: Tiikerikynnen raivo: Tiikerikynsi on häädetty petturina Myrskyklaanista, ja hän janoaa kostoa entisille klaanitovereilleen. Ensin hänestä on kuitenkin tultava päällikkö, Varjoklaanin Tiikeritähti. Lehtilammen toive: Lehtilampi on aina tiennyt, että rakkaus ei kuulu parantajien elämään. Mutta sitten hän rakastuu Tuuliklaanin Varissulkaan. Salatakseen heidän yhteiset…
24,90 €Alkuperäinen hinta oli: 24,90 €.10,00 €Nykyinen hinta on: 10,00 €.
Miksi vihreän lohikäärmeen kuva ilmestyy seinään yhä uudestaan? Vihreän lohikäärmeen risteys on nuortenjännäri menetyksestä ja ystävyyden voimasta. Asioista, joita ei haluta paljastaa aikuisille. Maailmasta, jossa pelko ja toivo kietoutuvat toisiinsa, eikä kukaan lopulta pärjää yksin. Kuka on maalannut kävelyteiden risteyksessä olevaan sähkökaappiin lentoon lähdössä olevan vihreän lohikäärmeen? Miksi kuva ilmestyy seinään yhä uudestaan, vaikka se maalataan…
Liity uutiskirjeen tilaajaksi, jolloin saat heti tiedon uutuuksista ja tarjouksista!
Villakeiju.fi verkkokauppa tarjoaa monipuolisen valikoiman tuotteita askarteluun, käsitöihin ja toimistoon. Valikoimaamme kuuluvat askartelu- ja käsityötarvikkeet, kortit ja lahjat, kirjat, lelut ja pelit sekä taide- ja toimistotarvikkeet.
Tämä sivusto käyttää evästeitä asiakaskokemuksen parantamiseen. Alta voit valita suostumuksesi. Katso tarkemmat tiedot alta tietosuojaselosteesta.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Nämä ovat sivuston toiminnalle välttämättömiä evästeitä, joiden käyttöä ei voi kieltää. Hyväksyt näiden evästeiden käytön selaamalla sivustoamme.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Nämä ovat kolmannen osapuolen evästeitä, kuten esimerkiksi Facebookia varten.