• Marvel. Tohtori Outo: Magian mystinen mahti.

    19,90 

    Kun vampyyrit, zombit, maahiset ja muut taruolennot ottavat New Yorkin temmellyskentäkseen, supersankarien on haettava apua mystisen mahdin mestarilta. Mutta pystyykö ylityöllistetty – ja alipalkattu – Tohtori Outo torjumaan yliluonnollisen hyökkäyksen?

    Ja suostuuko hän kuuntelemaan salaperäisiä liittolaisiaan, joista monet ovat vähintään yhtä arveluttavia kuin myyttien hirviöt?

    Jännittävä ja upeasti kuvitettu lukuromaani Marvel-maailman mystisemmältä puolelta.

  • Panssarilasin läpi, Ala-Harja, Riikka

    27,90 

    Nopeasykkeinen nuortenromaani lukion kakkosista ja pärjäämisen paineista.

    Koulussa vaahdotaan vain vanhojentansseista, kokeista, yo-kirjoituksista ja jatko-opinnoista, ja Joelin rintaa puristaa eikä ilma kulje. Mitä järkeä missään on?

    Ystävänsä Kamillan ehdotuksesta Joel ryhtyy kirjoittamaan biisinsanoja. Tekstiä syntyy puhelimen näytölle, ja yllättäen se alkaa tuntua hyvältä. Joel ei kuitenkaan tajua, miksi Kamilla haluaa tanssia vanhat hänen, lukion pienimmän ja laimeimman jätkän kanssa. Joelin pitäisi kertoa Kamillalle, ettei aio tanssia, ja se tuntuu ylivoimaiselta. Entä jos heidän välinsä katkeavat? Ilman Kamillaa kaikki olisi onttoa, orpoa, tylsää.

  • Rakkautta ratsutilalla, Ikonen, Asta

    29,90 

    Luitko varhaisnuorena Asta Ikosen heppakirjoja? Nyt pääset tuttuun hevostallien tunnelmaan Rakkautta-sarjan uudessa kirjassa, jossa päähenkilö Netta on juuri päässyt ylioppilaaksi. Juhlien jälkeen hän lähtee isänsä luo Lappeenrannan seudulle. Siellä odottaa kiva kesätyö isän kaupassa hyllyttäjänä ja kassana. Pakkaa sotkee kuitenkin kauppaan ilmestyvä komistus, jolla on oma hevonen ja joka antaa myös ratsastustunteja sukunsa omistamalla ratsutilalla.

    Erinäisten sattumusten summana Netta huomaa työskentelevänsä ratsastuksenopettajan sijaisena, vaikkei ole ikinä harrastanut ratsastusta. Soppa sakenee entisestään, kun kuvioihin ilmestyy kaunis rovastintytär ja määräilevä vanhempi kesäasukas. Miten Netta onnistuu luikertelemaan ulos hankalasta tilanteestaan, ja mitä Jiri ajattelee hänestä saadessaan tietää totuuden?

  • Karsein viikko ikinä: perjantai. Amores, Eva; Cosgrove, Matt

    21,90 

    Hillitöntä huumoria ja mojovaa myötähäpeää alakoululaisille.

    Justin Chase joutuu todella pinnistelemään löytääkseen hopeisen reunuksen jostakin niistä lukuisista pilvistä, jotka hänen epäonnisen kouluviikkonsa päällä roikkuvat. Mutta ensin hänen olisi saatava pilvet edes näkyviinsä, sillä hän on vajonnut maan alle. Kirjaimellisesti.

    Kuin ihmeen kaupalla Justin on selviytynyt neljästä ensimmäisestä päivästään uudessa koulussa. Mutta perjantailla on totisesti vielä pari ässää hihassa.

    Kirja on vauhdikkaasti kirjoitetun ja runsaasti kuvitetun hulvattoman sarjan viides osa.

  • Vorosen perhe ja Papukaijan silmä, Sparring, Anders

    21,90 

    Palkitun rosvosarjan uudessa seikkailussa jäljitetään kadonnutta jalokiveä. Hulvaton tarina sisältää tiukkaa toimintaa, kivenkovan kuulustelun ja ainakin kaksi takaa-ajoa!
    Vorosen perheen tytär Kriminelli eli tuttavallisemmin Nelli täyttää vuosia ja toivoo lahjaksi valtavaa smaragdia, Papukaijan silmää. Ikävä kyllä Nelli ei saa smaragdia. Sen sijaan hän saa aidon papukaijan, Pirren. Se osoittautuu yhtä suureksi rosvoksi kuin Kriminelli itse.

    Pirre napsii aivan hulluna toisille kuuluvia tavaroita. Sitten se räpyttelee tiehensä ja palaa kotvan kuluttua ilman ryöstösaalista. Minne Pirre oikein kätkee saaliinsa? Entä miksi Pirre viihtyy vain Nellin isoveljen Niilon kanssa, vaikka se on Nellin papukaija?

  • Perhosia ponin vatsassa. Kolb, Suza

    24,90 

    Kurittomista poneista kertova sarja jatkuu!

    Mikä aiheuttaa ponille perhosia vatsaan? No tiedäthän…rakkaus!

    Ja kukas se tuo on? Suklaa tuskin uskoo silmiään. Uusi poni on saapunut Donnerbalkenin tallille kaikista paikoista. Tarkemmin sanottuna melko mukava tyttöponi …jonka nimi on Elfa ja joka tuleeb kaukaa. Ja sillä on hieno valkoinen karva. Ja kaunis katse silmissä. Outoa on vain se, että Suklaa ei äkkiä voi lainkaan hyvin. Sillä on horjuva olo, ja sen ponnivatsakin murisee oudosti – ei kai se vain ole sairas?
    Onneksi Bruno, Suklaan koirakaveri, osaa kertoa, mistä on kyse! Mutta koska on kyse Suklaa Superponista, rakkaus aiheuttaa vauhdikkaita käänteitä ja Pomon hiusten harmaantumista!

     

  • Supermarsu tekee maalin. Noronen, Paula

    19,90 

    Saako Supermarsu rupujengin iskukuntoon? Suosikkisarjan kuudes osa uudelleen kuvitettuna.

    Supermarsu-Emilia kuulee maailman kamalimman uutisen: hänen paras kaverinsa Simo muuttaa pois, koska tämä vaihtaa superlahjakkaiden kouluun!
    Lisäksi Rasva-Anteron upporikas isä aikoo rakentaa rakkaan futiskentän tilalle urheiluareenan, jonne Emilian peliporukalla, ”rupujengillä”, ei ole mitään asiaa.

    Lopulta kaupunginjohtaja päättää ratkaista puiston kohtalon jalkapallo-ottelulla: Rasva-Anteron isän sponsoroima ykkösjoukkue vastaan ruput.

    Peliin on aikaa vain muutama viikko ja Emilialle tulee kiire, sillä hänen joukkuetovereillaan on ongelmia: Anterolla on palloallergia, Ismo saa kikatuskohtauksia ja Nisu-Lissu viestittelee koko ajan kesken pelin. Ovatko ongelmat käännettävissä voitoksi? Onnistuuko Supermarsu saamaan rupujengin iskukuntoon? Entä mitä Emilian ja Simon ystävyydelle tapahtuu?

  • Kotikumpu. Kontinen, Satu; Rämö, Satu

    19,90 

    Satu ja Saga seikkailevat nyt Islannissa!

    Huipputekijöiden suositussa lastenkirjasarjassa ratkaistaan mysteerejä kahdella saarella.

    Serkukset Satu ja Saga viettävät joululomaa Sagan kotona Islannissa ja innostuvat käymään tutulla hevostallilla. Tyttöjen huomio kiinnittyy yksin sisällä seisoskelevaan islanninhevoseen. Mikä hevosta vaivaa? Miksi se vaikuttaa aamuisin aina väsyneeltä, vaikka saa levätä koko ajan? Kun selviää, että hevonen kiinnostaa myös tallin ympäristössä öisin hiiviskelevää salaperäistä naiskolmikkoa, tytöt päättävät tehdä jotain hauskaa ja vähän vaarallistakin − selvittää, mitä salaisuuksia hevostalliin oikein kätkeytyy.

    Sagalle ja Sadulle kaikki tavallinen on ihmeellistä, ja seikkailu odottaa joka nurkan takana! Kotikumpu jatkaa Lottalehdosta alkanutta lumoavaa Satujen saaret -sarjaa. Sarjan elokuva- ja teatterioikeudet myytiin jo ennen ensimmäisen kirjan ilmestymistä.

  • Kivikauden sankarit – Mammuttitulva. Lipasti, Roope

    19,90 

    Veikeän kivikausisarjan avaus!

    Roope Lipastin uusi lastenromaanisarja Kivikauden sankarit lupaa seikkailua ja huumoria kivikaudella. Lasten kokemien täpärien tilanteiden ja vetävien käänteiden imussa historia tulee eläväksi.

    Kivi haluaa mukaan mammutinmetsästykseen, mutta päällikkö on toista mieltä. Rohkea Kivi lähtee yksin – ja löytää itsensä pian pulasta mammuttilauman keskeltä. Onneksi neuvokas Unaja seuraa aina veljeään.

    Samassa maa järisee ja kylän ohi virtaavasta joesta katoaa vesi. Päällikkö syyttää katastrofista lapsia, jotka häiritsivät mammutteja. Ilman vettä ei voi elää. Lapset lähtevät vaaralliselle matkalle etsimään kylälle uutta paikkaa. Ja mitä tehdä mammutinpoikaselle, joka seuraa heitä väsymättä?

    Kivikauden sankarit -sarjassa yhdistyvät humoristisista Lätkä-Lauri-kirjoista sekä historiallisista lastenromaaneista tunnetun Lipastin vahvuusalueet, ja tuloksena on vauhtia kivikaudella!

  • Frozen. Anna & Elsa. Eläköön kuningatar!

    17,90 

    Kaikilla on asiaa Elsalle!

    Helppolukuisessa Frozen-lastenromaanissa Arendelin tuore kuningatar tutustuu valtakuntaansa ja yllättyy, miten paljon häntä tarvitaan.

    Arendelissa riittää hauskaa tekemistä jokaiselle päivälle, mutta kuninkaallisten sisarten yhteinen aika on vähissä.Kylän asukkaat tarvitsevat Elsaa ratkomaan kaikenlaisia pulmia taikavoimillaan. Mutta Elsakaan ei tiedä, mitä pitäisi tehdä, kun keskellä kaunista kesäpäivää taivaalta alkaakin putoilla lumihiutaleita.

  • Operaatio Mustametsä. Horst, Jørn Lier

    19,90 

    Etsiväkaksikko 15. Jännittävä ja nokkela alakoululaisten salapoliisiseikkailu.

    Mustametsän puiden lehdet alkavat yhtäkkiä pudota keskellä kesää. Jäljelle jää vain paljaita oksia ja kuolleita puita. Miksi metsässä ei kuulu myöskään linnunlaulua kuten muualla Virtakylässä? Entä mihin ihmeeseen Etsiväkaksikon keksit tuntuvat katoavan? Tällä kertaa Tildan, Oliverin ja Otto-koiran on ratkaistava ei vain yksi, vaan kolme mysteeriä.

    Valmiina salapoliisitehtävään – ratko rikokset Etsiväkaksikon kanssa! Lue myös Etsiväkaksikon neljätoista muuta operaatiota sekä Etsivän käsikirja.

  • Ella ja kaverit. Tuukka tietää! Parvela, Timo

    21,90 

    Ellan kavereista Tuukka on todellinen tietopankki. Hän tietää kaiken niin älykkyydestä, rakkaudesta, karhuista, ennustamisesta kuin sukulaisistakin. Tuukka erottaa rakastuneen ja pakastuneen siitä, että toinen on punainen ja toinen sininen, ja osaa päätellä, että kangasmetsässä kasvaa kangaspuita ja sateista metsää kutsutaan sademetsäksi. Hän on huomannut, että korvasieni näyttää korvalta, torvisieni torvelta ja pesusieni märältä. Tuukka tietää myös kaiken lumesta ja siivoamisesta ja muistuttaa, että vaikka puuterilumi on pölyävää, sitä ei voi tupsuttaa poskiin tai imuroida. Kun Tuukka saa kynän ja ainevihon hyppysiinsä, luvassa on naurua ja sitä myöten pitkää ikää!

    ”Puusta tehtyjen esineiden nimeäminen on yleensä helppoa. Puusta tehty hevonen on puuhevonen. Puusta tehty kenkä on puukenkä. Puusta tehty tiainen on puutiainen, puusta tehty ukko on puukko ja puusta tehty veitsi on voiveitsi. Puilla itsellään ei ole kovin hyvä mielikuvitus nimien suhteen. Siksi niiden lasten nimi on aina joko vesa tai taimi.”

  • Reilua peliä, Iida! Kuutti, Maria

    24,90 

    Yksi Iidan haaveista on toteutunut, kun hänen joukkueensa pelaa sarjaa. Pian Iidalle kuitenkin valkenee muiden joukkueiden huima taso. Onneksi Futissiskoilla on Linda, joka hallitsee pelikenttää. Miksi Iida ei siis ole vain iloinen?

    Valmentaja heittää joukkueelle haasteen, joka saa Iidan innostumaan. Hän päättää kehittyä joukkueen parhaaksi pelaajaksi. Mutta sitten kaikki menee pieleen. Iida loukkaantuu pelireissulla, ja hänen on pakko punnita omaa rooliaan Futissiskoissa.

  • Risto Räppääjä ja kaksoisolento, leffakirja. Nopola, Sinikka; Nopola, Tiina

    22,90 

    Kirja sisältää Christel Rönnsin alkuperäisen piirroskuvituksen lisäksi hauskoja valokuvia Samuel Harjanteen ohjaamasta leffasta ja sen kuvauksista. Ristona ja Nellinä loistavat lapsinäyttelijät Aleksi Johansson ja Alma Järvensivu. Aikuisten rooleissa nähdään monta tuttua näyttelijää, kuten Iina Kuustonen, Ylermi Rajamaa, Jenni Kokander ja Oona Airola. Elokuvan ensi-ilta on 14.2.2025.

  • Koiramies. Kohelluslaivalla maapallon ympäri. Pilkey, Dav

    22,90 

    Koiramies on jälleen hyvän puolella ja ystävyyden asialla.

    Piggy on palannut, ja hänen uusin tempauksensa on kieroin ikinä. Mutta ketkä muut roistot horisontissa häärivät, ja mistä heitä oikein tulee? Ja kuka pelastaa kaupungin, kun ketkut sabotoivat Superkamuja? Hullunhauskassa ja vauhdikkaassa kirjassa mukana myös Rous-kuva-kuva, uusi laulu ja hirmuinen Mahtipunkki!

  • Verraton pikku Viiru. Webb, Holly

    16,90 

    Joka aamu koulumatkallaan Scarlett kohtaa rautatieasemalla yksinäisen kissanpennun. Viiru on hurjan suloinen ja saa Scarlettin aina iloiseksi. Mutta eräänä päivänä kissaa ei näy missään.

    Scarlett järkyttyy löytäessään Viirun loukkaantuneena tien varresta. Se on jäänyt auton alle ja tarvitsee kiireesti hoitoa, mutta Viirun omistajalla ei ole varaa kalliiseen leikkaukseen. Scarlett ryhtyy tuumasta toimeen ja perustaa hyväntekeväisyyskampanjan. Onnistuvatko he keräämään tarpeeksi rahaa Viirun avuksi?

  • Museon pitkäkyntinen. Koskinen, Juha-Pekka

    22,90 

    Muinaista noitaesineistöä esittelevässä näyttelyssä tapahtuu kummia. Joku siirtelee öisin vanhaa parantajan sauvaa pois vitriinistään. Mysteerijengin on tutkittava tapausta salassa, ettei sana varkaasta leviä.

    Nico, Mimosa, Elina ja Iivo viettävät yön museossa, joka valojen sammuttua on aavemainen paikka. Selviääkö parantajan sauvan arvoitus, vai onko pitkäkyntinen Mysteerijengiäkin ovelampi?

  • Dinosauruksen arvoitus. Lasse-Maijan etsivätoimisto. Widmark, Martin

    19,90 

    Suomen suosituimmat lapsietsivät dinosauruksen jäljillä!

    Kaksi paleontologia on saapunut kaupunkiin täydellisen T-rexin luurangon kanssa. Mutta heidän luentonsa keskeytyy, kun korvaamaton dinosauruksen luu katoaa. Onneksi Lasse-Maijan etsivätoimisto on paikalla! Kuka voisi olla syyllinen? Dinosaurusharrastaja Viola Lilja, pappi, joka ei usko dinosauruksiin, vai kenties kylmää hikeä otsaltaan pyyhkivä kondiittori, jonka nimi sattuu olemaan Dino?

    Lasse-Maijan etsivätoimisto on helppolukuinen ja jännittävä, ihan oikea dekkarisarja lapsille. Sarja ilmestyy nykyisin värikuvitettuna, ja myös alkupään kirjat on uudistettu neliväriseen asuun.

  • Lätkä-Lauri: Tautinen turnaus & Kaukalon kovis. Lipasti, Roope

    19,90 

    Kaksi suositun Lätkä-Lauri-sarjan alkupään kirjaa yksissä kansissa. Lätkä-Lauri-sarja on vauhtia, huumoria ja täpäriä tilanteita – niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin.

    Tautinen turnaus seuraa Lätkä-Laurin joukkueen tärkeää pelimatkaa. Juuri ennen turnauksen alkua Laurin vatsassa alkaa mouruta. Olikohan virhe tankata pelibussissa karkilla?

    Kaukalon kovis -kirjassa Lauri kokeilee siipiään isomman seuran joukkueessa, jossa ihan kaikilla ei ole reilut pelisäännöt hallussa.

  • Komisario Tassu – Tunkeilijoita takapihalla

    26,90 
  • Yksisarvisakatemia – Keijukuun loisteessa

    19,90 

    Kun Isabel putoaa satulasta ja loukkaa itsensä, hän syyttää yksisarvistansa Virtaa ja tämän heikkoja hermoja. Isabel on kiukkuinen ja pettynyt eikä halua osallistua kauan odotettuihin suuriin naamiaisjuhliin. Hän seuraa sivusta, kuinka ystävät pitävät hauskaa ilman häntä. Samaan aikaan joku tarkkailee varjoista, kuinka Isabelin ja Virran välinen side heikkenee.

  • Rosmariini: Jäätävä sorbettikisa. Supinen, Miina

    19,90 

    Alakoululaisten rakastama Rosmariini-sarja jatkuu uusin, entistä huimaavammin seikkailuin!

    Kokkiklubi ja Rosmariini viettävät tavallista päivää nuudeleita syöden, kun pakastimesta alkaa kuulua outoa murinaa. Se on mehujäämestari Murkeli, joka pyytää Micheliniä avukseen Kumariaan Suureen sorbettikisaan! Koko joukko lähtee seikkailemaan Murkelin maille, lumen ja jään peittämään maahan. Mutta pilaako kilpailijoiden välinen nahistelu koko kisan?

    Rosmariini-sarja on hersyvä yhdistelmä räiskyvää sanailua ja hulvatonta sarjakuvaa. Kumaria on varsinainen mielikuvituksen runsaudensarvi, joka lumoaa lukijat riemastuttavalla anarkiallaan.

  • Hajupommi & Ketsuppinaama ja Mahtavan metakan jouluryöstö. Dougherty, John

    14,90 

    Mahtavaan metakkaan on saapunut joulu. Lumihiutaleet laskeutuvat hiljalleen, kaikilla on hyvä mieli ja MISSÄ ON HAJUPOMMIN JA KETSUPPINAAMAN LAHJAT? Olisikohan mäyrillä käpälänsä pelissä? Se selviää tässä riemukkaassa kohelluksessa, a la Hajupommi ja Ketsuppinaama, jonka muuten voi lukea keskellä kesääkin.

    Kirjassa on mustavalkoinen piirroskuvitus.

  • Kapteeni Kalsarin ja Sähköräkäjätkän iso paha taistelu osa 1: Siivottomien sierainmöykkyjen yö. Pilkey, Dav

    19,90 

    Tällä kertaa Ernon ja Huukon hyppysiin joutuu koulutoveri Melvin Selinen, joka saa kokeista aina pelkkiä kymppejä – toisin kuin Erno ja Huuko. Mutta kun jonkun pitää pelastaa koko planeetta säälimättömän pahan ilkeiltä voimilta, Erno ja Huuko ovat ylittämättömät. Niin kuin nyt, kun he joutuvat taistelemaan karmaisevaa Sähköräkäjätkää vastaan!

  • Rasva-Antero lyö laittoman, Noronen, Paula

    21,90 

    Rasva-Antero – kun mikään ei ole liikaa!

    Nyt menee överiksi! Suosituista Supermarsu-kirjoista tuttu ökyrikas Rasva-Antero aloittaa ikioman sarjansa. Hän kertoo häpeilemättä kaiken omasta näkökulmastaan. Huumori on hullumpaa kuin koskaan, niin että vastahakoinenkin lukija koukuttuu.

  • Varkaita ja juoruja, Oskarsson, Marie

    19,90 

    Julia on saanut isältään uusia kuulia tuliaiseksi. Erityisen hieno on kimaltava kultakuula. Emilia ihastelee sitä haikeana, sillä hänellä ei ole yhtään kuulaa. Mirjamillakin on 137. Sitten Julian kuulat yhtäkkiä katoavat.

    Kun Emilia saapuu paikalle kuulapussin kanssa, epäilyksen varjo lankeaa häneen. Ei kai Julian paras kaveri ole varas?

    Lukuavaimen uusin sarja kertoo lämpimästi ja todesti koulusta, kavereista ja elämän sattumuksista – hauskan sarjakuvamaisesti kuvitettuna.

  • Hobitti – eli Sinne ja takaisin. Tolkien, J. R. R.

    29,90 

    Hobitissa kerrotaan, kuinka hobitti Bilbo Reppuli löytää Sormusten sormuksen, esineen joka myöhemmin paljastuu kohtalokkaaksi koko Keski-Maalle ja sen kansoille. Velho Gandalf valitsee Bilbon ”ammattitaitoiseksi aarteenmetsästäjäksi” mukaan vaaralliselle retkelle. Päämääränä on hankkia takaisin kääpiöiden aarre, jonka lohikäärme Smaug on varastanut.

  • Supermarsu ja kutistuva koulu. Noronen, Paula

    21,90 

    Emilian koulu on saanut uuden mahtavan rehtorin nimeltään Kalle von Pörrenberg! Alkajaisiksi hän tekee juhlasaliin vaahtokarkkisateen, ja kohta koko luokka pääsee retkelle Kuuhun! Niinpä Supermarsu-Emilia on ihmeissään, kun vanha ja viisas Jättiläismarsu väittää, että koulua uhkaa kaikkien aikojen vaara. Sitten Simo löytää jotakin, mikä saa Emiliankin epäilemään rehtorin aikeita…

  • Jakov Korina ja äänetön uhka, Immonen, Helena

    27,90 

    Jakov Korinan alkusyksyn rauha järkkyy, kun ylimaallisten vankilasta pakenee vaarallinen olento, jota kutsutaan Äänettömäksi. Jakov nimitetään tapauksen päätutkijaksi, ja hän ottaa apurikseen urhoollisen Elsan. Yhdessä he joutuvat kohtamaan ehkä elämänsä vaarallisimman koitoksen.

  • Star Wars. Jediakatemia. Padawanin päiväkirja. Brown, Jeffrey

    22,90 

    Padawan Roan Novachezin toinen vuosi Coruscantin kuuluisassa Jediakatemiassa käynnistyy lupaavasti, mutta hankaluudet alkavat pian kasaantua. Edes odotetut lentotunnit eivät tahdo sujua – eihän simulaattoria edes pitäisi voida romuttaa! Kun murheita aiheuttavat vielä kaverit, ensi-ihastus Gaiana, droidit ja ruokalan uusi gamorrealaiskokki, ei ole mikään ihme, että Voiman pimeä puoli alkaa houkutella…

  • Tonttu, Isto, Sanna

    24,90 

    Kun katsoo ikkunasta, oppii kaikenlaista. Lämminhenkinen tarina Eelistä ja salaperäisestä punaisesta myssystä Eelin talvi alkaa lupaavasti, kun lunta tupruttaa ja kelkkakeli hipoo täydellisyyttä. Mutta kuinka voi pitää hauskaa, kun joku on alati kimpussa ja kiusaa? Eelin suureksi harmiksi myös Väinö viihtyy mäessä, eikä Eelin auta muu kuin keksiä muuta tekemistä. Äidille asiasta ei voi puhua,…

  • Isämiehen idioottimaiset iskäsadut. Unkari, Arttu; Vaalio, Kai

    22,90 

    Huippusuositun sarjan hahmot seikkailevat uusissa hullunhauskoissa tarinoissa. Mitä tapahtuu nakkisiilille, kun se päättää välttää uuniin joutumisen ja karkaa maailmalle? Miten Eeli selviää, kun upea taikapipo ei suostu koulussa lähtemään päästä? Voiko lahjasekaannus muuttaa Veikan supersankariksi? Iskäsadut ovat kaikkea muuta kuin nukuttavia! ”Herkullisia henkilöhahmoja, päätöntä koulumaailman anarkiaa ja mielikuvituksen lentoa.” Kulttuuriuutiset Isämies-sarjasta. Otava ISBN kovakantinen kirja:…

  • Marvel. Star-Lord. Ajojahti Knowheressa. Wyatt, Chris

    22,90 

    Knowhere on avaruuden kansojen kohtaamispaikka ja Galaksin Vartijat -sankariryhmän tukikohta. Aseman rauha kuitenkin järkkyy, kun muotoa muuttava skrull-kelmi ilmestyy paikalle – mukanaan mullistava superase!

    Kapteeni Ihme ja Tähtilordi Peter Quill yhdistävät voimansa ja yrittävät paikantaa pahantekijän, ennen kuin kokonaiset planeetat saavat kokea superaseen tuhovoiman. Vaan miten sankarit suoriutuvat tehtävästä, kun roisto voi naamioitua keneksi tahansa? Voiko keneenkään enää luottaa?

  • Melli ratsastuskoulussa. Spont, Siri; Femerstrand, Andrea

    18,90 

    Jalustimet jalkaan ja kentälle! Hurmaava lukemaan opettelevien ponisarja jatkuu. Emman paras kaveri Vilma on aloittanut ratsastuskoulussa. Nyt välitunneilla ei puhuta mistään muusta kuin tallin hevosista. Emma ei voi olla tuntematta kateutta, etenkin kun hän kuulee tallin jännittävistä halloween-suunnitelmista. Emman poni Melli rakastaa maastolenkkejä metsässä, mutta ehkä se voisi viihtyä myös kentällä? Emma ja Melli pääsevät…

  • Frozen. Anna & Elsa. Salainen ihailija. Disney; David, Erica

    17,90 

    Lumiukko Olaf hykertelee innosta, kun Arendelin linnaan saapuu salaperäisiä lahjoja ja viestejä. Vaikuttaa siltä, että joku on ihastunut kuningattareen! Elsaa kuitenkin ihmetyttää, kuka kumma haluaisi lähettää hänelle jäisen kalan tai puisen huilun. Hän päättää ottaa asiasta selvää Annan ja Olafin kanssa. Lopulta vakoilu ja tutkimukset tuottavatkin tuloksia, ja ystäviä odottaa inspiroiva yllätys!

  • Yrmeä yksisarvinen – Aarrejahti Yrmeä yksisarvinen 10. Bird, Pip

    22,90 

    Aarteenetsintä ei ole koskaan ollut näin makeaa! Suosittu alakoululaisten sarja jatkuu. On vuoden pisin päivä, ja Yksisarviskoulussa järjestetään sen kunniaksi superhauska aarrejahti. Puuhasta tulee vieläkin jännempää, kun yrmeä yksisarvinen Teppo löytää mystisen arvoituksen. Johdattaako arvoitus arvokkaan aarteen luokse? Ainakin se tempaa Miran, Tepon ja ystävät jälleen uuteen kimalteentäyteiseen seikkailuun! Lue myös Yrmeä yksisarvinen -sarjan muut…

  • Karsein viikko ikinä: torstai. Amores, Eva; Cosgrove, Matt

    21,90 

    Nauruhermoja kutkuttavaa töppäilyä alakoululaisille. Justin Chasen viikko uudessa koulussa on alkanut surkeasti, ja torstaikin on täynnä kaikkea muuta kuin toivoa. Nolon viraalivideon aiheuttama, erittäin epämieluisa julkkiksen status ei karise vaan leviää uusiin kansainvälisiin ulottuvuuksiin. Pahiten kovan onnen sankaria koettelee kuitenkin sekaannus henkilöllisyyksissä ja siitä seuraava kidnappaus. Kirja on hauskasti kuvitetun ja nokkelasti kirjoitetun sarjan neljäs…

  • Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa. Nopola, Sinikka; Nopola, Tiina

    22,90 

    Lähde hulvattomalle risteilylle Heinähatun ja Vilttitossun kanssa!

    Vilttitossun mielestä on se aika vuodesta, jolloin lapset ovat velttoja ja väsyneitä, siis loman tarpeessa. Matti-isä ei halua ajatellakaan lomaa, ennen kuin perheen perusturvallisuus on taattu. Hän vaatii, että talviloma käytetään tulipalo- ja eksymisharjoituksiin kotipiirissä. Perhe lähtee kuitenkin laivaristeilylle, joka ei hevin unohdu – ainakaan muilta matkustajilta!

    Laivaesitteessä luvataan: ”Risteily on oikea pikku meriloma ja ihana tapa unohtaa arki. Palaat uutena ihmisenä takaisin.” Mutta kun Kattilakosket astuvat laivaan, luvassa on myrskyä niin oikealla merellä kuin pallomeressäkin. Onko Matti sittenkään parhaimmillaan katastrofitilanteissa?

  • Kuuden kuun valtakunta: Tuhon siemen. Jänö, Rasaliina

    32,90 

    Fantasiaseikkailu ystävyyden voimasta ja luottamuksesta.

    ”Bel kurkisti ulos havuskuusen raskaiden, märkien oksien lomasta. Sydän jätti lyönnin välistä. Heidän tulosuunnassaan ei ollut enää kerta kaikkiaan mitään. Ei metsää ja sen halki polkua kodille, koska kotia ei ollut. Kaiken oli niellyt pahan unen tapaan mustuus, joka ahmi ympäristöä kuin nälkäinen perskuinen. Sade oli tyyntynyt ja tuulen rippeet ujelsivat puiden latvoissa. Bel vetäytyi takaisin havuskuusen suojiin. Kuinka oli mahdollista, että kaikki muuttui yhdessä silmän räpäyksessä? ”

    Otavan tähtirykelmästä viistosti kohti Käärmeenkantajan tähdistöä. Kissan elämän verran suoraan ja loiva koukkaus kohti Isoa koiraa. Siellä häämötti vihdoin Kuuden kuun valtakunta.

    Kuuden kuun valtakuntaa kohtaa tuhannen vuoden välein kaiken nielevä myrsky. Sisarukset Bel ja Era saavat ratkaistavakseen vaativan haasteen. Kuinka pelastaa maailma ja saattaa kadonneet ystävät yhteen? Apunaan heillä on isoisän vanhat muistiinpanot ja pussillinen parantavia kristalleja.

    Teos kuljettaa lukijaa halki Kuuden kuun valtakunnan mystisten maisemien ja kaiken sen ihmeellisyyden. Bel ja Era oppivat matkallaan, kuinka voimakas ystävyyden side on ja kuinka tärkeää on voida luottaa toiseen. Huolettomista esiteineistä kasvaa seikkailun aikana vastuuntuntoisia ja kekseliäitä nuoria.

  • Metallinetsijät roistojen jäljillä. Paretskoi, Jyri

    21,90 

    Metallinetsintä paljastaa rikoksen johtolankoja alakoululaisten sarjan kolmannessa osassa.

    Eräänä päivänä uutta videota tubekanavalleen kuvatessaan Joel, Julle ja Oliver todistavat, kuinka kultasepänliikkeen juuri ryöstäneet rosvot heittävät autosta todistusaineistoa sillalta veteen. Teko tallentuu videolle, mutta roistot vievät Oliverin puhelimen ja uhkailevat heitä. Poliisi alkaa etsiä ryöväreitä, ja Metallinetsijät koettavat jatkaa normaalia elämää. Etsintäreissulla Joelin mummolassa he kuitenkin löytävät hylätystä ladosta auton, joka näyttää tutulta.

  • Supermarsu paljastaa salaisuuden. Noronen, Paula

    21,90 

    Huh, nyt on jännittävää!

    Supermarsu-Emilian koulussa kuhisee: rehtori järjestää oppilaille kilpailun siitä, kenen kanava saa eniten seuraajia.Emilia ei voi määrällä kehua, sen sijaan rikasta Rasva-Anteroa seuraavat miljoonat ihmiset, kuuluisat tubettajatkin.Emilia yrittää kaikkensa suosion lisäämiseksi, mutta mikään ei auta.Viimein hän epätoivoissaan tekee pahan, pahan virheen…

    …ja paljastaa puolivahingossa Supermarsun koko maailmalle. Julkisuus riistäytyy käsistä, ja lopulta Jättiläismarsun on puututtava asiaan – kohtalokkain seurauksin.

  • Yökoulu ja turmion teatteri. Noronen, Paula

    19,90 

    Yökoululaiset ovat innoissaan, kun he pääsevät tutustumaan teatteriin, Martta Vampyyrin äidin työpaikkaan. Hätä on suuri, kun onnettomien sattumien myötä Martta tempaistaan vaaralliseen rooliin.

  • Ella ja kaverit Itämeren pelastajina. Parvela, Timo

    21,90 

    Kaikki virtaa Itämerelle! Kun Sampan Batman-sormus katoaa vessanpönttöön, Ella ja kaverit seuraavat sitä aina Itämerelle asti. – Täällä silmä lepää, opettaja henkäisi.– Ja nenä, Hanna lisäsi ja veti sisäänsä raikasta ilmaa.– Korvat lepäävät myös, minä totesin ja kuuntelinaaltojen rauhallisia suhahduksia.– Minun suunikin lepää, Tiina ihasteli ja nuolaisimurtovettä huuliltaan.– Kun muut lepäävät, Batman valvoo, Samppahuomautti. Jäljitystehtävän…

  • Keppihevoskuiskaaja. Pet Agents 10. Kaarla, Riina ja Sami; Vacklin, Anders

    22,90 

    Scifi-herkuilla ja pörröisillä lemmikeillä hurmanneet lapsiagentit kadonneen hevosen jäljillä. Pet Agents -sarjan kymmenennessä osassa lemmikkiagentit seikkailevat Tulivuorisaarella, jossa moni eläin tarvitsee kipeästi heidän huolenpitoaan. Eläinrakas Kati-e, pikku robotti Ti-bot, naapurinpoika Timi ja tietokonevelho X päätyvät terapiaeläinmaatilalle, jonka söpöt eläimet ovat avun tarpeessa. Mutta pelastaakseen maatilan Kati-en on ensin autettava vakavasta onnettomuudesta toipuvaa hevoskuiskaajatyttöä löytämään erämaahan…

  • Paavali Pattinen – Vihoviimeinen koulupäivä. Lampela, Hannele

    21,90 

    Kuinka supernolo supersankari pärjää, kun koulu muuttuu arkkivihollisen mellastuspaikaksi? Kouluikäisten huikean jännittävän ja hervottoman hauskan sarjan kolmas osa. Paavalin mielestä matikantunneilla on tylsää, ja opettaja Sausolan taululle riipustelemat laskutehtävät ovat hänelle täyttä hepreaa. Supernoloa on se, että hän saa apuopettajaksi ärhäkän ja huomiota herättävän Supermuijan. Voiko kyse olla muustakin kuin Paavalin surkeasta laskupäästä? Ja miksi…

  • Saagan seikkailut. Ilotulitus, pulu ja hurjat dinosaurukset

    19,95 

    Saagan seikkailut. Ilotulitus, pulu ja hurjat dinosaurukset Sundström, Josefine; Göthner, Emma   Viisi valloittavaa tarinaa kuusivuotiaan Saagan arkisista seikkailuista. Saaga Linnea Laineen elämä Auringonkukkatiellä on täynnä tärkeitä tapahtumia. Hän vakoilee uusien naapureiden muuttokuormaa lemmikkieläimen toivossa ja pohtii, että jotkin asiat olivat paremmin ennen kännyköitä. Hän myös voittaa pelkonsa dinoleikkipuistossa, suree linnun kuolemaa ja yrittää valvoa…

  • Lilli ja villi mummola, Mäntylä, Juha

    21,95 

    Lilli pääsee viettämään kokonaisen viikon mummolassa veljensä kanssa. Lillin veli huomaa kuitenkin nopeasti, että mummo on jotenkin muuttunut, ja mummolla on paljon salaisuuksia. Kaikenlaisia outoja sattumuksia tapahtuu aina silloin kun mummo on paikalla. Vielä kun Lilli ja mummo viettävät yhdessä aikaa ja kuiskuttelevat keskenään, veljen epäilykset saavat entistäkin navakampaa tuulta purjeisiinsa. Lilli ja villi mummola…

  • Lilli ja villi koiranpentu, Mäntylä, Juha

    21,95 

    Eskarivuoden aikana Lilli oppi pyöräilemään. Jännittävä eskari oli ohitse nopeasti ja siirtyminen ensimmäiselle luokalle oli edessä. Lillin perhe on myös pohtinut koiran ottamista ja se tuleekin hyvin nopeasti ajankohtaiseksi heti syksyn alkaessa. Koiranpennun tulemista oli kuitenkin odotettava niin kauan, että pentu oli luovutusiässä ja se aika tuntuu yllättävän pitkältä. Lopulta kun marraskuu koittaa, tulee se…

  • Koulu on kivaa, Konsta Kallioniemi, Tuula

    21,95 

    Konstan ensimmäinen kouluvuosi on jo puoliksi aherrettu, alkaa kevätlukukausi ja Konstasta tuntuu, että koulunkäynti on aika mukavaa. Varsinkin opettaja on mukava, kun jaksaa joka päivä keksiä jotain uutta opittavaa. Talven alkuun mahtuu monta jännittävää päivää. Yksi niistä on ensimmäinen hiihtoharjoittelu luokan kanssa ja myös retki uimaopetukseen jännittää Konstaa, koska hän ei osaa uida. Luokan jotkut…

  • Hirviöjärven kesäleiri, Mäntylä, Juha; Mäki, Harri István

    21,95 

    Rasmus on odottanut koko kesän Hirvijärven kesäleirin alkua. Tarkoituksena on viettää kolme riemukasta päivää parhaimman ystävänsä kanssa. Linja-autoon noustuaan Rasmus havaitsee, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Vieressä istuu outo poika, ja lisää kummallisia tyttöjä ja poikia Rasmus tapaa leirikeskuksessa. Yksi oudoista on Veera, joka paljastaa olevansa vampyyri. Miten Rasmus selviää kolmesta päivästä tavallisena poikana,…

  • Etsivä Topi ja patakintaiden tapaus, Mäkimattila, Kristiina

    21,95 

    Kun kulmakunnilla tapahtuu kummia, on etsivä Topi valmiina toimintaan! Tilanne on kinkkinen, kun patakintaat ovat kadonneet ja kakku pitäisi saada ulos uunista. Kuka on vienyt kintaat? Etsivä Topi tarttuu heti tehtävään, eikä kiveäkään jätetä kääntämättä hänen tehdessä tutkimuksiaan! Etsivä Topi on riemastuttava etsivämysteeri kaikille arjen salapoliiseille! Kristiina Mäkimattilan teksti ja kuvitus hauskuuttavat niin pieniä kuin…

  • Armando fudisleirillä Keränen, Mika

    21,95 

    Armando fudisleirillä kertoo Mikonkallion Palloseuran juniorijoukkueessa pelaavasta Armandosta ja hänen kavereistaan. Tässä kirjassa Armando lähtee kesäleirille Pohjois-Karjalaan. Siellä hän tapaa Topin, joka unelmoi jalkapallojoukkueessa pelaamisesta. Ikävä kyllä Topin isoäiti ei halua, että kukaan hänen lapsenlapsistaan tuhlaisi aikaa ja energiaa pallopeleihin. Topi ja hänen veljensä päättävät kuitenkin pelata salaa kaupunkilaisia vastaan. Armando fudisleirillä on jatkoa kirjoille…

  • Hyönteishotelli. Mäki, Harri István

    24,90 

    Oletko miettinyt millaista väkeä asustaa hyönteishotellissa? Millaisia persoonia ovat Grilli-Fredi tai Bizzzzzz? Onko Trumpettikärsäkäs hoopo vai onko hänellä vain surkea muisti? Ram Raatokärpäsellä on selkeät sävelet, mutta ovatko muut samaa mieltä? Mitä tapahtuu, kun Sune Sudenkorennon puhtoiseen kotiin saapuu sotkuistaan tunnettu Körmy Konsikäs? Hyönteishotelli sisältää kymmenen mielikuvituksellista ötökkäsatua. Kirjailijat: Harri István Mäki Kuvitus: Harri István…

  • Hotelli Hämärä ja salakäytävä. Teräs, Mila; Wihersaari, Silja-Maria

    16,90 

    Mitä Hotelli Hämärän uumenista paljastuu? Helppolukuista jännitystä lukemaan opetteleville. Teo ja Tuukka ovat löytäneet kaappikellon takaa salaperäisen oven. Mitä sen takana on? Tutkimukset keskeytyvät, kun Hotelli Hämärään saapuu uusi vieras, joka on selvästi lepoloman tarpeessa. Ovi saa odottaa hetken, ja pojat päättävät pyytää avuksi ystävänsä Leilan. Kun hotelli vihdoin hiljenee yöpuulle, lapset astuvat ovesta maan…

  • Tonnelot ja kadonnut avaruuslaama. Mäntyla, Juha

    15,90 

    TKA eli Tonneloiden Kansainvälinen Avaruuskeskus on paikka, jonka olemassa olosta ei tiedä edes Tonnelot, jotka asuvat Lummelammella Kalliokukkulan alapuolella. Ainoastaan TKA:han kuuluvat Tonnelot ovat valmiita palvelemaan maailmaa yhdestä maailman salaisimmast avaruuskeskuksesta käsin kun apua tarvitaan. TKA:n hiljaisuuden rikkoo hälytys. Tiedottaja Tonnelo on saanut viestin: ”MNÄ TARITEN AUA!” Ja kun viesti saadaan ratkaistua käy selväksi, että…

  • Pate ja Megamökä. Parvela, Timo

    21,90 

    Tärykalvot koetuksella! Yhdennessätoista Pate-kirjassa salaperäinen öinen rummutus herättää Paten ja Totin. Merkillisen metelin alkuperästä on otettava selvää, eikä se tietenkään onnistu ilman seikkailija-Senjan apua. – Megamökä on mahtava, Senja hehkuttaa.– Siis mikä on? minä kysyn.Senja katsoo minua kuin pöljää.– Pöljä, Senja sanoo.– Onko Megamökä siis pöljä? minä ihmettelen.– Ei vaan… Se on bändi. Universumin mahtavin…

  • Keltainen lumimies – Monsterit kielletty! Lewman, Dave; Utti, Joonas; Harlin, Anttu

    21,90 

    Ei ole helppoa soluttautua ihmisten joukkoon, jos on jättimäinen lumimies. Uusi vauhdikas sarja alakoululaisille. Tuiskula on pieni pohjoinen kylä, jossa sataa lunta ympäri vuoden ja asukkailla on toinen toistaan omituisempia tapoja. Se myös sijaitsee Hirviövuoren juurella. Osmo on juuri muuttanut kylään, kun uteliaisuus houkuttelee vuorelta alas Gustavin, keltaisen lumimiehen. Gustavista, Osmosta ja hänen serkustaan Ritasta…

  • Isämies ja kaksoisolentokatastrofi. Unkari, Arttu; Vaalio, Kai

    24,90 

    Mikä on pahempaa kuin yksi Isämies? Monta Isämiestä! Vauhdikasta seikkailua ja huumoria alakoululaisille. Kun Oonan tunaroiva poliisi-isä saa käsiinsä keksijä Kirsikan uusimman laitteen, seuraukset ovat katastrofaaliset – yhtäkkiä koko kaupunki on täynnä tuttuja hiustötteröitä. Kaiken lisäksi oikea Isämies onnistuu katoamaan kopioiden joukkoon. Oonan ja kumppaneiden ei auta muu kuin yrittää etsiä Isämies ennen kuin mitään…

  • Karsein viikko ikinä: keskiviikko. Amores, Eva; Cosgrove, Matt

    21,90 

    Tikahduttavan hauska sarja alakoululaisille. Justin Chasen kaamean epäonninen viikko uudessa koulussa jatkuu. Keskiviikkona hänen kissansa on yhä kateissa, nolo somesensaatio ei ole valitettavasti väljähtynyt, ja sitten hän joutuu vielä veret seisauttavaan SOS-tilanteeseen uskomattoman rasittavan arkkivihollisensa kanssa. Kirja on riemukkaasti kuvitetun ja nokkelasti kirjoitetun sarjan kolmas osa.   Ikäsuositus 7+ (7-9-vuotiaille) OTAVA Alkuteos: Worst Week Ever:…

  • Melli karkaa. Spont, Siri; Femerstrand, Andrea

    19,90 

    Kesälaitumilla tapahtuu kaikenlaisia kommelluksia! Hurmaava ponisarja lukemaan opetteleville jatkuu. On vihdoin kesäloma, ja Emma ei malta odottaa hauskanpitoa kavereiden kanssa. Lomasuunnitelmiin tulee kuitenkin muutos, kun isosisko Fanni saa kesätyön ja Emman on otettava iso vastuu tallin töistä, jopa aamuruokinnasta. Fanni keksii, että hevoset Melli ja Kapu voivat viettää kesän laitumella. Mikä helpotus! Vai onko? Melli…